Merenpinnan lasku jääkaudella

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Merenpinnan taso satojentuhansien vuosien aikana (yläkuva) ja viimeisen jääkauden aikana (alakuva).
Merenpinnan nousu jääkauden päättyessä käyränä.

Merenpinnan lasku jääkaudella on seurausta siitä, että mannerjäätiköihin sitoutuu vettä. Viimeisimmällä jääkaudella (Veiksel-jääkaudella) merenpinta oli alimmillaan noin 20–80 000 vuotta sitten noin 130 metriä alempana kuin nykyisin. Ylimmillään vedenpinta oli 125 000 vuotta sitten noin kahdeksan metriä nykyistä ylempänä.[1]

Merenpinnan ollessa alimmillaan monet mannerjalusta-alueet, esimerkiksi Beringinsalmi olivat kuivaa maata. Isosta-Britanniasta Manner-Eurooppaan oli maayhteys - Irlannista taas oli jään muodostama yhteys Isoon-Britanniaan.[2]

Tästä ovat todisteena vuonomaiset jokien laskusuut - moni jokilaakso näyttää kaikuluotausten mukaan jatkuvan meren pohjalla.lähde?

Jää alkoi sulaa ensin hitaasti, sitten hyvin nopeasti, ja lopulta taas hitaammin.

  1. Sea Level in the Past 200,000 Years e-education.psu.edu. Viitattu 14.5.2024.
  2. Pallavi Rao, Perrin Remonté: Mapped: What Did the World Look Like in the Last Ice Age? visualcapitalist.com. 2023. Viitattu 14.5.2024.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]