Melanpagos

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Melanpagos
Μελανπάγος
Sijainti

Melanpagos
Koordinaatit 38°36′37″N, 27°08′36″E
Valtio Turkki
Paikkakunta Eski Emiralem, Emiralem Merkez, Menemen, İzmir
Historia
Tyyppi kaupunki
Kulttuuri antiikki
Alue Aiolis

Melanpagos (m.kreik. Μελανπάγος, lat. Melampagus) oli antiikin aikainen kaupunki ja kaupunkivaltio (polis) Aioliissa Vähässä-Aasiassa nykyisen Turkin alueella.[1] Se sijaitsi lähellä nykyistä İzmirin maakunnan Emiralem Merkezin kaupunkia.[2][3]

Maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Melanpagos sijaitsi Aioliin etelälaidalla Hermos-joen laaksossa. Kaupungin akropoliina eli yläkaupunkina ja linnavuorena toimi nykyisin nimellä Gökkaya tunnettu kukkula, joka sijaitsee nykyisen Amanara (Yamanlar) -vuoren pohjoisrinteessä. Erään löydetyn rajakiven mukaan Melanpagoksen poliksella oli yhteistä rajaa Herakleian poliksen kanssa.[2]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Melanpagos oli olemassa arkaaisen kauden alusta hellenistisen kauden lopulle. Siitä ei ole kuitenkaan säilynyt mitään tietoja ajan kirjallisuudessa.[2] Kaupunki on luetteloitu nykytutkimuksessa polikseksi eli itsenäiseksi kaupunkivaltioksi sillä perusteella, että monet seikat tukevat tällaista tulkintaa, vaikka sitä ei suoraan kutsutakaan polikseksi missään antiikin aikaisessa lähteessä.[1] Melanpagos vaikuttaa syntyneen asutuksena pyhäkön ympärille. Persian vallan aikana kaupunki vaikuttaa toimineen linnoituspaikkana strategisesti merkittävän, Smyrnaan johtaneen tien varrella. Kaupunki hylättiin 100-luvun eaa. jälkimmäisellä puoliskolla Rooman vallan alussa.[2]

Kaupungin kansalaisesta käytettiin etnonyymiä Melanpagitēs (Μελανπαγίτης). Kaupungin nimi ei esiinny antiikin lähteissä sellaisenaan, vaan on johdettu tutkimuksessa etnonyymistä.[1]

Rakennukset ja löydökset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaupungin paikalta on löydetty linnoitusmuurien, pyhäkön sekä muiden rakennusten osien jäänteitä. Varhaisimmat löydöt, jotka ovat aiolialaisia kapiteeleja, ajoittuvat arkaaiselle kaudelle noin vuosiin 540–520 eaa., ja liittyvät ilmeisesti johonkin pyhäkköön.[2] Muurien osia on löydetty erityisesti kaupunkikukkulan itäsivulta.[1][3] Myös useita kaupunkiin liittyviä hautoja on löydetty. Löydetyt rajakivet ajoittuvat hellenistiselle kaudelle ja kertovat tuon aikaisista rajariidoista.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Hansen, Mogens Herman & Nielsen, Thomas Heine: ”821. *Melanpagos?”, An Inventory of Archaic and Classical Poleis. An Investigation Conducted by The Copenhagen Polis Centre for the Danish National Research Foundation. Oxford: Oxford University Press, 2004. ISBN 0-19-814099-1.
  2. a b c d e f Akkurnaz, Sedat: A Mountain Settlement in the Southern Aiolis: Melanpagos Academia.edu. 2015. Viitattu 4.10.2021.
  3. a b Kaçtım, Dağa: ESKİ EMİRÂLEM KÖYÜ-YAMANLAR GÖKKAYA YÜRÜYÜŞÜ dagakactim.blogspot.com. Viitattu 4.10.2021.