Melamiinisyanuraatti

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Melamiinisyanuraatti
Melamine-cyanuric acid chemical structure color.png
Tunnisteet
CAS-numero 37640-57-6
Ominaisuudet
Kemiallinen kaava C6H9N9O3
Moolimassa 255,222 g/mol

Melamiinisyanuraatti (C6H9N9O3) on melamiinin ja syanuurihapon muodostama orgaaninen molekyylikompleksi. Yhdistettä voidaan käyttää polymeerien palonestoaineena.

Ominaisuudet, valmistus ja käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huoneenlämpötilassa melamiinisyanuraatti on valkoista kiteistä ainetta. Yhdiste on veteen niukkaliukoista, eikä liukene useimpiin orgaanisiin liuottimiin. Melamiinisyanuraatin rakenteessa melamiini ja syanuurihappo muodostavat verkkomaisen rakenteen, jossa eri molekyylit ovat sitoutuneet toisiinsa vetysidoksin. Yli 320 °C:n lämpötilassa kompleksi hajoaa melamiiniksi ja syanuurihapoksi, ja tämä prosessi on endoterminen.[1][2][3]

Melamiinisyanuraattia valmistetaan melamiinin ja syanuurihapon vesiliuosten välisellä reaktiolla ja veteen niukkaliukoisena se saostuu.[1] Melamiinisyanuraattia käytetään muun muassa polyamidien ja polyuretaanien palonestoaineena. Yhdisteen hajoamisprosessi on endoterminen ja hajoamistuotteena muodostuu inerttejä kaasuja, jotka vähentävät hapen konsentraatiota paloympäristössä. Nämä tekijät vaikuttavat osaltaan paloa estävästi. Tärkein melamiinisyanuraatin vaikutusmekanismi on kuitenkin poikkeuksellinen. Se aikaansaa polyamidiketjujen pilkkoutumista pienemmiksi kuumuudessa ja täten polymeeri muuttuu juoksevammaksi. Polymeeri valuu pois palopesäkkeestä ja siten palo ei voi jatkua palavan aineen puutteen vuoksi.[2][3][4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b John Wojtowicz: Cyanuric and Isocyanuric Acids, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2004. Viitattu 12.8.2017
  2. a b Alexander B. Morgan,Charles A. Wilkie: The Non-halogenated Flame Retardant Handbook, s. 123-125. John Wiley & Sons, 2014. ISBN 978-1-118-93920-8. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 12.8.2017). (englanniksi)
  3. a b Constantine D. Papaspyrides,Pantelis Kiliaris: Polymer Green Flame Retardants, s. 22-23. Newnes, 2014. ISBN 978-0444538086. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 12.8.2017). (englanniksi)
  4. Alexander B. Morgan, Anteneh Z. Worku: Flame Retardants: Overview, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2015. Viitattu 12.8.2017