Medialeikki

Leikki on medialeikkiä, kun leikin aiheena on mediasta tuttu hahmo, tapahtuma, televisio-ohjelma, elokuva tai digitaalinen peli. Medialeikin sisältö on monimuotoista sekoittumista arjen, median, mediavälineiden sekä leikin peruselementtien kesken.

Joukkotiedotuksen ilmentymisestä lasten leikeissä on kirjoitettu jo 1980-luvulla. Median välittämän maailman heijastuminen leikkeihin on luontevaa, koska leikkiessään lapset käsittelevät sosiaalisesta ympäristöstään omaksumia asenteita ja tietoja, sekä harjoittelevat niiden soveltamista käytäntöön. Mediakulttuuri näyttelee suurta osaa kaikenikäisten elämässä, joten lasten leikkien kiinnittyminen mediakulttuuriin ei ole mikään yllätys. Medialeikit syntyvät vallitsevassa ajassa, paikassa ja kulttuurissa. Leikkien aiheena voi olla mitkä tahansa mediasta poimitut tapahtumat, myös uutiset tai ajankohtaiset tapahtumat. Leikin sisällöstä ei voi välttämättä päätellä lapsen leikkivän medialeikkiä, koska lapsi yhdistelee vapaasti eri medioista tuttuja hahmoja ja tapahtumia. Lisäksi on vaikea arvioida, kuinka paljon ja mitä eri asioita leikissä on mediasta. Vaikka leikki ei suoranaisesti liittyisikään mediaan ja televisio-ohjelmaan, se voi kuitenkin heijastaa median asetelmia ja toimintatapoja. Aikuinen voi nähdä lapsen leikissä median vaikutuksen, mutta kyseessä voi olla vain yksittäinen poiminto ja kaikki muu on autenttista leikkiä. Usein kuitenkin leikkien keskiössä ovat tutut fantasiahahmot tai televisio-ohjelmiin ja peleihin liitetyt oheistuotteet. Uutisista voi viritä leikkejä, mutta esimerkiksi uutisissa nähty suuronnettomuus ja sitä seurannut aikuisen ahdistus voi lisätä lapsen pelkoa. Hyvin tavanomaista lapselle on leikin kautta käsitellä vastaavanlaisia pelottavia asioita.

Medialeikin taustalla on valmis ohjelma, mutta leikkiessään lapset edelleen jalostavat ja suodattavat sisäistämäänsä materiaalia. Leikkitutkimuksen näkökulmasta passivoinnin sijaan media tarjoaa loppumatonta materiaalia erilaisille leikeille ja sosiaalisten suhteiden rakennusaineeksi. Medialeikkiä ei usein arvosteta, ja ollaan huolissaan autenttisen leikin katoamisesta. Televisiota syytetään siitä, että se eristää lapset todellisesta maailmasta ja heidän sisäisestä minästään. Näissä rappeuttamisväitteissä on kiinnitetty huomio vain siihen, mitä televisio tekee lapselle eikä siihen, mitä lapsi tekee televisiolla.

Katso myös

• Leikki

Kirjallisuutta

• Karimäki, R. 2007. Media leikkiin innoittajana. Teoksessa L. Pentikäinen, A. Ruhala & H. Niinistö. Mediametkaa osa 2 - Kasvattajan matkaopas lasten mediamaailmaan. Helsinki: Mediakasvatuskeskus Metka, 40–47.
• Kupiainen, R. 2002. Mediakokemuksia viihteen, mielihyvän ja nautinnon labyrinteissa. Teoksessa S. Sinkkonen (toim.) Median sylissä. Kirjoituksia lasten mediakasvatuksesta. Helsinki; Oy Finn Lectura Ab, 70–81.
• Niinistö, H. (toim.) Ruhala, A. (toim.), Henriksson, A. ja Pentikäinen, L. 2006. Mediametkaa! Mediakasvattajan käsikirja kaikilla mausteilla. Helsinki: Mediakasvatusseura Metka ry.
• Noppari, E., Uusitalo N., Kupiainen R. & Luostarinen H. 2008. ”Mä oon nyt online!” Lasten mediaympäristö muutoksessa. Tampereen yliopisto.
• Okkonen, S. 2007. Faktaa ja fiktiota lasten kanssa – median tarinat draamakasvatuksessa. Teoksessa L. Pentikäinen, A. Ruhala, & H. Niinistö, Mediametkaa osa 2 - Kasvattajan matkaopas lasten mediamaailmaan. Helsinki: Mediakasvatuskeskus Metka, 66–74.
• Rönnberg, M. 1991. Televisio leikkinä. Teoksessa K. Kauppila, S. Kuosmanen & M. Pallassalo. Rajaton ruutu. Kirjoituksia lapsista ja liikkuvasta kuvasta. Jyväskylä: Gummerus, 39–55.