Matti Laurila (vanhempi)

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Matti Erkki Laurila (19. joulukuuta 1865 Lapua16. maaliskuuta 1918 Länkipohja, Jämsä) oli suomalainen suojeluskuntalainen, joka komensi Suomen sisällissodassa valkoisten puolella vapaaehtoisista koottua Lapuan suojeluskuntaa toimien komppanianpäällikkönä. Länkipohjan taistelussa kaatunut Laurila ja hänen kaksi poikaansa Ilmari (1897–1918) ja Matti Laurila (1895–1983) saavuttivat lapualaisten keskuudessa kuolemattoman maineen.

Laurilan vanhemmat olivat Iisakki Saarenpää-Laurila ja Sanna Liisa Laurila. Hän toimi Suomen kaartissa jefreitterinä vuosina 1884–1886 ja sitten Laihian reservikomppanian harjoitusaliupseerina. Hän yleni vanhan sotaväen aikana vääpeliksi. Sotilasuransa jälkeen hän oli Kauhavalla poliisikonstaapelina 1890–1906, Härmässä sahanhoitajana 1906–1910 ja Lapuan sähköyhtiön isännöitsijänä vuodesta 1910.

Vuonna 1917 Laurilasta tuli Lapuan ensimmäisen suojeluskunnan eli ns. palokunnan päällikkö ja hieman myöhemmin Etelä-Pohjanmaan suojeluskuntien keskusesikunnan jäsen. Suomen sisällissodan puhjettua hän osallistui mm. Lapuan ja Seinäjoen venäläisten varuskuntien aseistariisumiseen, minkä jälkeen Lapuan suojeluskunta eteni Vilppulan Lylyyn saakka ja asettui sitten Vilppulan rintamalle. Laurila ylennettiin helmikuussa 1918 vänrikiksi ja maaliskuussa luutnantiksi. Hän osallistui 3. maaliskuuta 1918 Eräjärven taisteluun ja 16. maaliskuuta Länkipohjan taisteluun, jossa hän sai surmansa. Hän oli juuri saanut tiedon toisen komppanian päällikkönä toimineen poikansa Ilmari Laurilan kaatumisesta, kun eversti Karl Fredrik Wilkman määräsi hänet yrittämään vielä kerran hyökkäystä. Molempien Lauriloiden kuolema tunnin sisällä lamautti Lapuan suojeluskuntalaiset, mutta reservistä etulinjaan siirretty Vaasan krenatööripataljoona onnistui kääntämään taistelun valkoisten voitoksi.

Matti ja Ilmari Laurilan kaatuminen Länkipohjan taistelussa muodostui Etelä-Pohjanmaan valkoisten keskuudessa suoranaiseksi legendaksi. Laurilan perheeseen viitattiin muun muassa ”Vilppulan urhojen muistolle” -laulun sanoissa. Valkoisten välittömästi taistelun jälkeen toteuttaman vankien joukkoteloituksen eli Länkipohjan verilöylyn on sanottu olleen lapualaisten kosto Lauriloiden kuolemasta.

Laurilan puoliso vuodesta 1887 oli Anna Liisa Mukari (k. 1929). Heidän toisesta pojastaan, jääkäri Matti Laurilasta tuli talvi- ja jatkosodan eversti ja rykmentinkomentaja.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ilmari Heikinheimo: Suomen elämäkerrasto, s. 442. Helsinki: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1955.
  • Pertti Haapala & Tuomas Hoppu (toim.): Sisällissodan pikkujättiläinen, s. 186–187. WSOY 2009.
  • Ohto Manninen (päätoim.): Itsenäistymisen vuodet 1917–1920. osa 2: Taistelu vallasta, s. 182, 187, 196–199, 319–320. Valtionarkisto, Helsinki 1993.