Matka- ja kuntoluistelu

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Matka- ja kuntoluistelu l. matkaluistelu (holl. toerschaatsen) on luistelulaji. Matkaluistelu Suomessa on luistelua luonnonjäille auratuilla jääradoilla eli matkaluisteluradoilla sekä jäädytetyillä soikeilla luisteluradoilla. Matkaluistelu sekoitetaan usein toiseen luistelulajiin retkiluistelu.

Yleistä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luistelun kotimaassa Hollannissa, luistelua on harrastettu keskiajalta lähtien kanaalien ja järvien jäällä sekä myöhemmin tekojäällä; jossa kuuluisimpana vuosittaisena matka- ja maratonluistelutapahtumana (Toer- en maratonschaatsen) voidaan pitää pikaluistelukilpailujen rinnalla matkaluistelun suurtapahtumaa ns. Elfstedentocht:ia (yhdentoistakaupungin luistelua).

Matkaluistelu on kasvattanut pohjoismaissa ja Suomessa viime vuosina huomattavasti suosiotaan. Tähän ovat vaikuttaneet mm. kuntien luonnonjäille rakentamat ja ylläpitämät matkaluisteluradat ympäri maata. Matkaluistelu on tullut varteenotettavaksi ulkoilu- ja kuntoilulajiksi hiihdon rinnalle lumipeitteen vähenemisen myötä. Matkaluistelun piiriin on siirtynyt runsaasti muidenkin perinteisten talvilajien harrastajia. Suomen Luisteluliiton virallisen arvion mukaan lajin harrastajia on v. 2010 jo noin sata tuhatta koko maassa ja matkaluisteluratoja noin sata ympäri Suomen.

Matkaluistelun (kuten myös pikaluistelun) kilpailumuotona toimii maratonluistelu ja erityisesti maratonluistelun kuntoluokat jokamiesluokat. Matkaluistelussa noudatetaan perinteistä luistelutyyliä (v-tyyli), joka muistuttaa läheisesti pikaluistelijoiden käyttämää tekniikkaa. Luisteltaessa vauhti kasvaa ja matkat taittuvat nopeasti. Samaa luistelutekniikkaa käytetään kesäisin rullaluistelussa. Matkaluistelussa ei käytetä sauvoja koska ne haittaavat oikeaa luistelutekniikkaa mutta pohjoismaissa niitä näkee käytettävän varsin yleisesti myös rullaluistelun yhteydessä. Matkaluistelussa voi kuntoilun ja vauhdin lisäksi nauttia myös luonnonjäille aurattujen matkaluisteluratojen varsilla olevista luonnonmaisemista.

Matkaluistelun virallisena lajiliittona toimii Suomen Luisteluliitto ja matkaluistelijoille on vuonna 2007 perustettu Matkaluistelijat ry, joka on Suomen Luisteluliiton jäsenyhdistys.

Kausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luistelukausi kestää luonnonjäillä yleensä tammikuun alusta maaliskuun loppuun. Huonoina talvina sesonki voi olla huomattavasti lyhyempi. Tekojääradoilla luistelukausi alkaa yleensä joulukuun alussa ja loppuu huhtikuussa.

Matkaluisteluradat Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suosittuja matkaluistelukohteita ovat muun muassa Vartiokylän ja Puotilan merenjäälle aurattu matkaluistelurata Helsingissä, Oulunkylän tekojäärata Helsingissä, Tuusulanjärven jäälle aurattu matkaluistelurata, Helsingin Laajalahden matkaluistelurata (Munkkiniemi, Espoo), Oravaisten matkaluisteluradat, Oravin matkaluisteluradat Savonlinnassa, Kuolimon matkaluistelurata Savitaipaleella, Kuopion matkaluistelurata, Jyväskylän matkaluistelurata ja Ilmajoen Särkyneen sillan matkaluistelurata. Monet kunnat ilmoittavat lehdissä ja internet-sivuillaan ylläpitämistään luonnonjäälle auratuista matkaluisteluradoista sekä jäädytetyistä radoista. Vallitsevista jäänpaksuuksista, olosuhteista ja turvallisuusseikoista tiedottavat kuntien ja kaupunkien liikuntatoimet, joiden vastuulle matkaluisteluratojen hoito-ja turvallisuusasiat kuuluvat. Lisätietoa Suomen matkaluisteluradoista saa Suomen Luisteluliiton ylläpitämältä listalta[1]

Varusteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Matkaluisteluvarusteet koostuvat pitkäteräisistä luistimista ja olosuhteisiin sekä luisteluun soveltuvista ulkoiluvaatteista. Yleensä keskieurooppalaisissa (Hollanti) matkaluistimissa terät ovat kiinteästi paikoillaan luistelukengissä kuten vanhemmissa pikaluistimissa sekä maratonluistimissakin. Vanhemmissa luistimissa terä oli kiinni puupohjassa, joka kiinnitettiin hihnoilla kenkään. Luisteluterät ovat pitkät ja perusmalleissa kiinteästi kiinni luistinkengässä. Uudenaikaisissa ja vauhdikkaampaan matkaluisteluun soveltuvissa luistinmalleissa ovat ns. klap-mallit yleistyneet jotka ovat kantapäästä irti. Kyseisiä luistinmalleja käytetään mm. maratonluistelussa sekä rataluistelussa (kts. pikaluistelu). Matkaluistimiksi määritellään myös nk. Multiskate-mallit jotka on kehitetty alkujaan luisteluhiihtoon joissa pitkät terät voidaan kiinnittää luisteluhiihtokenkään. Varsinaiseen luisteluun ja matkaluisteluun eivät kuulu sauvat, koska ne haittaavat oikean luistelutekniikan oppimista. Sauvoja voi kuitenkin käyttää harjoittelun alkuvaiheessa jos tilanne niin vaatii. Kesäaikana matkaluisteluharrastusta voi hyvin jatkaa rullaluistelulla, jossa tekniikka on sama.

Matka- ja maratonluistelutapahtumat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tunnetuin jäämaraton Suomessa on Kuopion Finland Ice Marathon. Muita luistelumaratoneja Suomessa ovat Tuusulanjärven Luistelumaraton sekä Suomen Luisteluliiton hallinnoima maanlaajuinen Tour de Skate - luonnonjääkilpailusarja. Uusin matka-ja maratonluistelutapahtuma on Helsingin Laajalahden matkaluisteluradalla luisteltava Helsinki Marathon On Ice maaliskuun alussa.

Lajin Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Matka-ja kuntoluistelun alkuperämaa on Alankomaat. Matkaluistelun tunnetuin tapahtuma on perinteinen Elfstedentocht (yhdentoista kaupungin) luistelu, jossa kaupunkien väli luistellaan jäätyneiden kanaalien ja järvien kautta[2]. Vuonna 2006 järjestettiin Suomessa luistelumaraton Tuusulanjärvellä. Tapahtuman jälkeen Maarten Odde de Bonniot ja Suomen Luisteluliiton silloinen toiminnanjohtaja Sauli Pollari päättivät yhdessä tehdä aloitteen Matkaluistelulajin perustamisesta Suomeen[3]. Matkaluistelun; – koko nimeltään Matka-ja kuntoluistelu, lajimääritykset laadittiin Suomen Luisteluliitossa v. 2007 ja ne neuvoteltiin sekä vahvistettiin yhdessä Suomen Ladun kanssa. Suomessa Matkaluistelu on ollut lajina v. 2007 lähtien ja maahan on perustettu sen jälkeen yli 100 matkaluistelurataa järvien ja meren jäälle, sekä maalle. Harrastajia on lajilla jo n. 150th[4]. Suomen Luisteluliitto on pyrkinyt edistämään luistelumatkailua maassamme vuodesta 2007 lähtien. Vuoden 2017 talven harrastaja määrän arvioidaan olevan n.150th hyvän toteutuneen luistelutalven johdosta. Lähdetiedot: Suomen Luisteluliitto/Matka- ja kuntoluistelu/historiaa[5].

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]