Masset

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Masset

Masset

Koordinaatit: 54°0′40″N, 132°8′40″W

Valtio  Kanada
Osavaltio Brittiläinen Kolumbia
Väkiluku 982
Aikavyöhyke UTC-8

















Masset on pikkukaupunki Kanadan länsirannikon edustalla sijaitsevan Haida Gwaiin saariston suurimman saaren, Grahaminsaaren pohjoispäässä. Masset on Haida Gwaiin vanhin kunta. Massetissa elää vajaat tuhat asukasta.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Masset nimettiin alun perin Graham Cityksi kesäkuussa 1909 presidentti Graham Steamshipin mukaan. Sittemmin Graham Cityä alettiin kutsua New Massetina (Uutena Massetina), sillä se sijaitsi muutama kilometri etelään vanhasta haidakylästä, jota nimitettiin Old Massetiksi (Vanhaksi Massetiksi). Nimi Masset tulee saarille ensimmäisten laivojen mukana saapuneen Masseta-nimisen virkamiehen mukaan. Masseta kuoli saarilla ja hänet haudattiin pienelle saarelle, jonka edustalle hänen laivansa oli ankkuroitu. Saarilla alun perin eläneet haidat nimesivät tuon pienen saaren Massetan mukaan, joskin nimi oli hankalaa ääntää, ja nimi muuntui muotoon Mah-sh-t. Tästä geologi ja luonnontieteilijä George M. Dawson muotoili pikkusaarelle nimeksi Maast vuonna 1878.

Liikenneyhteydet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Massetissa on lentokenttä, jonne on suoria lentoja muun muassa Vancouverista sekä Prince Rupertista. Prince Rupertista on myös lauttayhteys Haida Gwaiin saarille.

Nähtävyyksiä ja paikkoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Massetin nähtävyyksiä ovat vuonna 1912 rakennettu ja edelleen käytössä oleva anglikaanikirkko St. Paul's Anglican Church sekä vanha koulutalo ja sairaala, jotka on myös rakennettu lähes samoihin aikoihin 1910-luvulla.

Lisäksi Massetin pohjoisranta on näkemisen arvoinen. Rannalta voi löytää muun muassa akaattia. Massetin lähialueilla voi myös vaeltaa, retkeillä ja kalastaa. Noin viiden kilometrin päässä Massetista sijaitsee toinen Haida Gwaiin saariston kahdesta golfkentästä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • BitishColumbia.com: Masset (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]