Mash-up
Mash-up (myös mashup) on musiikkityyli, jossa yhdistetään kahden tai useamman yhtyeen tai artistin musiikkia yhdeksi kappaleeksi. Useimmiten mash-up tehdään poistamalla toisesta musiikkikappaleesta laulu pois, jonka jälkeen taustamusiikin päälle lisätään lauluraita jostakin toisesta kappaleesta. Yleensä yhdistetyissä kappaleissa säkeistöjen ja kertosäkeistöjen pituudet ovat suunnilleen samanpituisia, jolloin kappaleiden yhdistely on helpointa. Yhdisteltävät musiikkikappaleet voivat olla täysin eri musiikkigenreistä. Esimerkiksi Roy Kerr yhdisti toisiinsa Christina Aguileran hitin Genie in a Bottle ja The Strokesin Hard to Explain -kappaleen. Vaikka mash-up A Stroke of Genius tehtiin lupaa kysymättä, levy-yhtiö piti kappaleesta, ja Kerr palkattiin tekemään virallisia remixejä muun muassa Aguileran kappaleista.
Historiaa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Levy-yhtiöt eivät yleensä suhtaudu mash-upeihin suopeasti. Eräs tunnetuimmista mash-upien tekijöistä on Adrian Burton. Hän teki taiteilijanimellä Danger Mouse albumin The Grey Album, jossa yhdistettiin toisiinsa Jay-Z:n The Black Albumin lauluraita ja The Beatlesin White Albumin taustat. Burtonia ei haastettu oikeuteen teostaan, ja hän on myöhemmin toiminut Gnarls Barkleyn tuottajana.
Kymmenen vuotta sittenmilloin? esimerkiksi klassinen reggae-rytmi yhdistettynä hiphop/r&b -lauluun saattoi olla jollain mittarilla tuore yhdistelmä. Termi "mash-up" on kuitenkin hyvin uusi. Kappaleita ovat dj:t soittaneet toistensa päälle (alkuperäinen termi "blending") jo ainakin 1970-luvun puolivälistä lähtien. Francis Grasso teki tekniikan tunnetuksi.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kokko, Tuomas: Mash-upit syntyvät sattumalta. Jyväskylän ylioppilaslehti 5/2007, sivu 23