Markus Kaurto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Markus Kaurto (s. 1993) on suomalainen, vuonna 2012 lentopallon Mestaruusliigassa debyyttinsä tehnyt lentopalloilija.[1] Kaurto on edustanut pääsarjaurallaan Raision Loimua, Joensuun Rientoa, Perungan Poikia, kaudella 2016–2017 oululaista Ettaa sekä vuodesta 2017 Vammalan Lentopalloa.[1][2][3][4] VaLePa:n joukkueessa hän voitti Suomen-mestaruuden ja Suomen cupin mestaruuden vuonna 2018 ja 2019.[5] Elokuussa 2020 Kaurto siirtyi Akaa Volleyhyn.[6]

Kaurto on edustanut juniori-ikäisenä Suomen nuorten lentopallomaajoukkuetta, ja vuonna 2015 hän pelasi ensimmäiset miesten A-maaottelunsa Euroopan Kisoissa.[7] Uran ensimmäiset viisi A-maaottelua olivat kuitenkin niin sanotun B-maajoukkueen mukana, kun Euroopan kisat järjestettiin samanaikaisesti kesän Maailmanliigan otteluiden kanssa, minkä vuoksi A-maajoukkueen ykkösmiehistö pelasi yhtä aikaa toisessa kilpailussa.[8] Varsinaiseen A-maajoukkueeseen Kaurto valittiin kesällä 2016, kun hän kuului Maailmanliigan 15 pelaajan joukkueeseen.[2] Kaurton ensimmäinen ottelu ykkösmaajoukkueessa koitti 27. toukokuuta 2016 Hollantia vastaan pelatussa harjoitusottelussa. Hän pelasi mainion ottelun ja keräsi 14/+11 pistettä.[9][10] Ennen vuoden 2018 MM-kisoja hän on pelannut 53 maaottelua.[11]

Kaurto harrasti pitkään lentopallon lisäksi myös korkeushyppyä, jossa hän kuului nuorten maajoukkuevalmennettaviin.[12] Korkeushypyssä hän ehti saavuttaa myös junioritasolla SM-mitaleita.[13] Parhaimmillaan hän hyppäsi korkeutta 205 cm kesällä 2011 ennen lopullista siirtymistä lentopalloon.[14][15] Lentopalloa Kaurto aloitti pelata vasta 2010-luvun vaihteessa Lempäälän Jyryssä, mutta nousi hyvän fysiikkansa ansiosta nopeasti aina nuorten maajoukkueeseen ja lentopalloliigaan saakka.[12]

Seurat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 2011–2012 Raision Loimu (Mestaruusliiga)/A-Volley (I-sarja)
  • 2012–2014 Joensuun Riento
  • 2014–2016 Perungan Pojat, Rovaniemi
  • 2016–2017 Etta, Oulu
  • 2017–2019 Vammalan Lentopallo

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Pelaajat Mestaruusliiga. Viitattu 6.5.2016.
  2. a b Peräti kolme Ettan pelaajaa Maailmanliigan ryhmään Kaleva.fi. Viitattu 11.5.2016.
  3. ETTA:n joukkue lähes valmis Lentopalloseura Etta. Viitattu 12.5.2016.
  4. Perkiö, Jari: Yllätyskäänne: maajoukkuehakkuri jää sittenkin Sastamalaan – VaLePa kasaa hirmujoukkueen Aamulehti. 20.6.2017. Arkistoitu 9.9.2018. Viitattu 12.5.2016.
  5. Sjöblom, Petri & Saarinen, Joska: VaLePa voitti ylivoimaisesti lentopallon Suomen mestaruuden: "Tämä oli finaalisarjan parasta" 17.4.2018. Yle. Viitattu 9.9.2018.
  6. https://yle.fi/urheilu/3-11507061
  7. Olli Kunnari palaa lentopallomaajoukkueeseen - Kaurto myös EM-ryhmässä - Kainuun Sanomat Kainuun Sanomat. 10.8.2015. Arkistoitu 3.6.2016. Viitattu 6.5.2016. fi-FI
  8. Maailmanliigan joukkue valittu - leiri käyntiin torstaina www.lentopalloliitto.fi. Viitattu 12.5.2016.
  9. http://www.kp24.fi/uutiset/teemat/1480/413168/Suomi-h%C3%A4visi-ensimm%C3%A4isen-kohtaamisen (Arkistoitu – Internet Archive)
  10. Lentismiesten kesä käyntiin positiivisella esityksellä www.lentopalloliitto.fi. Viitattu 28.5.2016.
  11. Finland: Team Roster Men's World Championship Italy-Bulgaria 2018. FIVB. Viitattu 9.9.2018. (englanniksi)
  12. a b UrheiluSuomi.com: Loimuun liittynyt nuorilupaus sairastuvalle www.urheilusuomi.com. Viitattu 6.5.2016.
  13. Markus Kaurto nuorten maajoukkueleirille - Akaa-Volley ry akaa-volley.sporttisaitti.com. Arkistoitu 2.6.2016. Viitattu 6.5.2016.
  14. http://www.urheilusuomi.com/artikkeli.asp?id=13152
  15. Suomen kaikkien aikojen tilasto www.tilastopaja.org. Viitattu 6.5.2016. [vanhentunut linkki]