Mario Adorf

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mario Adorf

Mario Adorf (s. 8. syyskuuta 1930) on saksalainen näyttelijä. Kansainvälisesti hänet muistetaan varsinkin pääosasta Günter Grassin romaaniin perustuvassa elokuvassa Peltirumpu (1978, Volker Schlöndorff).

Adorf syntyi Zürichissä italialaiselle isälle ja saksalaiselle äidille. Hän on uransa aikana ollut aktiivinen sekä elokuvissa, televisiossa että teatterissa. Uransa alkuaikana 1950-luvulla Adorf näytteli elokuvissa usein roistoa tai muuten pahamaineista henkilöä. 1960-luvulle tultaessa hänestä tuli vakituinen näyttelijä italowesternien revolverisankariksi, joka usein kuoli elokuvan loppukohtauksessa. Italoesternien jälkeen hän alkoi saada rooleja uuden saksalaisen elokuvan tähtiohjaajilta, kuten Schlöndorffin elokuvaan Peltirumpu ja Rainer Werner Fassbinderin elokuvaan Lola. Uransa viimeisinä vuosina Mario Adorf on esiintynyt pääasiassa saksalaisissa televisioelokuvissa, joissa hänen suosikkiohjaajiaan olivat Helmut Dietl ja Dieter Wedel.[1]

Adorf sai ensimmäisen puolisonsa Lis Verhoevenin kanssa yhden tyttären, Stellan. Hän erosi ja meni vuonna 1985 uusiin naimisiin Monique Fayen kanssa. Hän oli Berliinin elokuvajuhlien tuomariston jäsen vuonna 2007.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Film Festival Locarno honors Mario Adorf's lifetime achievement Deutsche Welle. Viitattu 26.12.2019. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.