Mannin kuningaskunta

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Mannin kuningaskunta
Suðreyjar ok Norðreyjar
1079 – 1266
Kingdom of Mann and the Isles-en.svg
Mannin kuningaskunta 1000-luvulla.
Valtiomuoto kuningaskunta
Osa Royal Standard of Norway.svg Norja
Pääkaupunki Castletown
Uskonnot kristinusko
Yleisimmät kielet muinaisnorja, manks
Liitettiin Skotlannin lippu Skotlantiin

Mannin kuningaskunta oli viikinkien perustama Mansaareen keskittynyt kuningaskunta, johon kuului Mansaaren lisäksi Hebridit ja kaikki niiden ja Mansaaren välillä olleet saaret. Tarun mukaan kuningaskunnan perusti Godred Crovan vuonna 1079. Saaret päätyivät Skotlannille vuonna 1266.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viikinkien tarkkaa saapumisajankohtaa Mansaarelle ei tiedetä, mutta todennäköisesti heitä tuli saarelle samoihin aikoihin kuin Irlantiin, eli 700- tai 800-luvuilla. Siirtolaisia tuli paljon, mihin viittaa esimerkiksi se, että melkein kaikki paikat saivat uudet nimet. Esimerkiksi Mansaaren korkeimman kohdan nimi on Snaefell.[1] 1200-luvulla kirjoitetun Chronicon Manniae et Insularum -teoksen mukaan Godred Crovan -niminen viikinki perusti Mannin kuningaskunnan vuonna 1079 voitettuaan ensin paikalliset Stamfordin sillan taistelussa. Valtakunta laajeni sittemmin Hebrideille ja muille alueen saarille. Pääosan olemassaolonsa ajan kuningaskunta oli Norjan muodollisen ylivallan alainen. Norja luovutti alueen saaret Skotlannille vuonna 1266 kolme vuotta tappiollisen Largsin taistelun jälkeen.[2]

Perintö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuningaskunta-ajan perintönä Mansaarella on edelleen itsenäinen asema osana Yhdistynyttä kuningaskuntaa.[2] Saaren parlamentista käytetään nimeä Tynwald, joka tulee muinaisnorjan kielisestä nimityksestä Þingvǫll, joka tarkoittaa tingin kokoontumispaikkaa.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Roesdahl, Else: Viikingit. (Vikingernes verden, 1986.) Suomentanut Hannes Virrankoski. Helsingissä: Otava, 1993. ISBN 951-1-11802-1.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Roesdahl 1993, s. 245
  2. a b Roesdahl 1993, s. 244