Mannermainen Vapaamuurarius

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Mannermainen Vapaamuurarius, joka tunnetaan myös nimillä Liberaali Vapaamuurarius[1], Latinalainen Vapaamuurarius[2] [3] ja Adogmaattinen Vapaamuurarius[4] tarkoittaa suppeassa merkityksessään Manner-Eurooppalaisia looseja, jotka ovat Ranskan Suurorientin hyväksymiä. Laajassa merkityksessään se tarkoittaa kaikkia vapaamuurarijärjestöjä, jotka eivät hyväksy dogmeja, eivätkä vaadi jumaluuden tunnustamista jäsenyyden edellytyksenä ja/tai hyväksyvät jäseniä sukupuoleen katsomatta.

Vapaamuurariuden kaksi haaraa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vapaamuurarius jaetaan asiaa yleisellä tasolla käsiteltäessä kahteen eri haaraan, joista toinen ei halua olla "keskinäisessä ystävyyssuhteessa":[5]

  • Angloamerikkalainen "säännöllinen" traditio, jota edustavat Englannin Yhdistynyt Suurloosi (United Grand Lodge of England), Yhdysvaltalaiset Suurloosit sekä näiden alaisuudessa tai luvalla toimivat järjestöt tai loosit kautta maailman.
  • Eurooppalainen "mannermainen" traditio, jota edustavat Ranskan Suurorientti, sen luvalla tai samoilla arvoilla toimivat järjestöt ja loosit kautta maailman.

Näiden ero on se, että angloamerikkalainen vapaamuurarius on nimittänyt itsensä "säännölliseksi" ja siten heidän näkökulmastaan ainoaksi oikeaksi vapaamuurariudeksi, ja sen myötä kaikki muut "säännöttömiksi", minkä takia he eivät voi luoda virallisia ystävyyssuhteita "mannermaisten" järjestöjen kanssa.[6] Mannermaisella traditiolla ei ole vastaavia esteitä ystävyyssuhteiden luomiselle.

Tunnustaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdelläkään vapaamuurarijärjestöllä ei ole yksinoikeutta vapaamuurariuteen, mutta jokaisella niistä on oikeus määritellä mitä se heidän mielestään on, ja sen myötä luoda tai olla luomatta "keskinäisiä ystävyyssuhteita". Tätä kutsutaan "tunnustamiseksi". Toisensa tunnustavien järjestöjen jäsenet voivat virallisesti vierailla toistensa kokouksissa, järjestää yhteisiä tilaisuuksia, kokouksia yms. Järjestöt jotka eivät tunnusta toisiaan, niiden jäsenet eivät voi tehdä virallisia vierailuita. Tunnustaminen voi olla myös yksipuolista tai tunnustamisen voi yhtä lailla menettää, tai saada takaisin.[7]

Tunnustamiselle ja tunnustamatta jättämiselle ei ole olemassa mitään yhteisiä käytäntöjä tai sääntöjä.[7] Tästä johtuen tunnustaminen tai sen menettäminen on kunkin suurloosin tai loosin oman tulkinnan varassa.[7] Asiaan vaikuttavat mm. kaikenlaiset vaihtuvat erimielisyydet, joiden takia esim. kaikki Yhdysvaltalaiset Suurloosit eivät tunnusta toisiaan, ja toisinaan jotkut niistä tunnustavat tai ovat vielä hiljattain tunnustaneet myös mannermaisia järjestöjä ja looseja.[7] Tunnustaminen Suurloosien kesken on lähes kaoottista, paitsi englanninkielisen piirin sisällä, jossa se on usein vain epäloogista tai selittämätöntä.[8] Sekavan ja alati vaihtuvien tilanteiden takia Yhdysvalloissa julkaistaankin vuosittaista listaa (Lists of World Grand Lodges) tunnustetuista looseista ja järjestöistä. Hyvänä esimerkkinä sekavista standardeista Pennsylvanian Suurloosi ei ole koskaan tunnustanut[9] Eestin Suurloosia, joten heidän näkökulmastaan käsin kyseessä on laiton valemuurareiden Suurloosi. Sitten taas Englannin Yhdistyneen Suurloosin tunnustaman Italian Suurorientin (jonka tunnustaa kaikkiaan 193 säännöllistä Suurelintä) mielestä myös Suomen Suurloosi on säännötön, ja laskee Ruotsalaisen järjestelmän myös säännöttömäksi[10].

Haarautumiseen johtaneet skismat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vapaamuurariuden skismoihin ja sen jatkumiseen on useita syitä. Ensimmäinen tapaus, jossa tunnustusta ei enää jatkettu, tapahtui Yhdysvalloissa pian Yhdysvaltain sisällissodan jälkeen. Vuonna 1869 Ranskan Suurorientti tunnusti Louisianassa vapaamuurariryhmän, jota Louisianan Suurloosi (GLL) ei tunnustanut. GLL katsoi tämän tunkeutumiseksi heidän toimivaltansa alueelle, ja se peruutti Ranskan Suurorientin tunnustamisen. GLL:n pyynnöstä useat muutkin yhdysvaltalaiset suurloosit peruuttivat tunnustuksensa.[7] On todisteita siitä, että rotuun liittyvillä motiiveilla on ollut osansa tässä tunnustuksen peruuttamisessa. Ranskan Suurorientti oli hiljattain hyväksynyt päätöslauselman, jossa todettiin, että "ihonväri, rotu tai uskonto eivät saa sulkea miestä pois vihkimisen piiristä"[11], ja Louisianan suurloosi taas sulki "mustat ja sekarotuiset" tiukasti pois. Tämä skisma ei ollut kuitenkaan yksimielinen Yhdysvalloissa; monet amerikkalaiset suurloosit jatkoivat Ranskan Suurorientin tunnustamista pitkälle 1900-luvun lopulle saakka.[7]

Vuoden 1877 skisma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Skisma laajeni vuonna 1877, kun Ranskan Suurorientti muutti perustuslakejaan palauttamalla alkuperäisen uskonnollisen "laïcitén". Englannissa ja Yhdysvalloissa oltiin järkyttyneitä tästä, vaikka mutta vuoden 1877 jälkeiset Ranskan Suurorientin säännöt olivat samat kuin sen ennen vuotta 1849 antamat säännöt uskonnon roolista vapaamuurariudessa, säännöt, jotka englantilaiset ja yhdysvaltalaiset suurloosit olivat tunnustaneet aikaisemmin.[12] Angloamerikkalaisessa perinteessä oli jo pitkään vaadittu, että ehdokkaiden oli tunnustettava uskovansa jumaluuteen, Suurorientti poisti tämän vaatimuksen todeten, että laïcité "edellyttää, että kaikille ihmisille annetaan luokkaan, alkuperään tai uskontokuntaan katsomatta keinot olla oma itsensä, saada valinnanvapaus, olla vastuussa omasta kypsyydestään ja kohtalonsa herroja."[11][13] Nyt löydettiin syy pesäeroon siitä, että Suurorientin paluu aikaisempaan voisi mahdollistaa ateistien hyväksymisen, jonka myötä Englannin Yhdistynyt Suurloosi perui tunnustamisensa ja julisti Ranskan Suurorientin "säännöttömäksi". Kun muut toimivallat pyrkivät seuraamaan joko Ranskan Suurorientin tai Englannin Yhdistyneen Suurloosin esimerkkiä, skisma laajeni. Ranskan Suurorientti oli hämmentynyt siitä, etteivät englantilaiset ja amerikkalaiset halunneet edes keskustella asiasta. Ranskan Suurorientin Suursihteeri kirjoitti asiasta Englantiin:

Ranskan Suurorientti ei ole poistanut vapaamuurarien kaavaa ”Maailmankaikkeuden Suuren Arkkitehdin kunniaksi”, kuten te näytätte uskovan, ja vielä vähemmän se on tunnustanut ateismia. Syyskuussa 1877 pidetyssä yleiskokouksessa he julistivat puhtaasti ja yksinkertaisesti ehdottoman omantunnonvapauden jokaiselle kuuluvaksi oikeudeksi, ja tätä vapautta kunnioittaen he poistivat perustuslaistaan dogmaattisen kaavan, joka näytti jäsenten suuren enemmistön mielestä olevan ristiriidassa omantunnonvapauden kanssa. Muuttamalla erästä sääntöjensä pykälää Ranskan Suurorientti ei suinkaan tarkoittanut tunnustaa ateismia tai materialismia, kuten näyttäisi ymmärrettävän. Mitään muutoksia ei ole tehty vapaamuurariuden periaatteisiin eikä käytäntöihin; ranskalainen vapaamuurarius on edelleen sitä, mitä se on aina ollut — veljellinen ja suvaitsevainen veljeskunta.[12]

Nykyinen tutkimus suurloosien menettelyistä osoittaa, että Yhdysvaltalaiset ja Englantilaiset suurloosit peruuttivat alun perin ranskalaisen vapaamuurariuden tunnustamisen toimivaltakiistan vuoksi, ei sen vuoksi, että sen suhtautuminen uskonnon asemasta vapaamuurariudessa olisi myöhemmin muuttunut.[7] Tästä huolimatta synnytettyä eroa ei ole saatu kurottua takaisin. Päin vastoin uusia syitä on löydetty mm. siitä, että Ranskan Suurloosi hyväksyy ja vihkii nykyään myös naisia jäsenikseen.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ History: Its Ideas ("This new concept of Freemasonry - of Absolute Freedom of Conscience which was born on the "Convent" (Annual General Meeting) of 1877 and whose gave birth to a new form of practise in Freemasonry which is called Liberal Freemasonry".) Grand Orient de France. Viitattu 10.3.2024.
  2. ↑ Johnston, Charles: Caillaux's Secret Power Through French Masonry. The New York Times Magazine, 24.2.1918, s. 71. Arthur Ochs Sulzberger Jr.. https://timesmachine.nytimes.com/timesmachine/1918/02/24/98259116.pdf [{{{www}}} Artikkelin verkkoversio] (pdf).
  3. ↑ Glazier, Michael; Hellwig, Monika K.: The modern Catholic encyclopedia, s. 330. Collegeville, Minnesota: Liturgical Press, 2004. ISBN 9780814652190.
  4. ↑ Introduction 31.6.2007. Belgian Freemasonry -sivusto. Viitattu 10.3.2024.
  5. ↑ Bauer, Alain: Address to the 2002 California Masonic Symposium Ritual, Secrecy and Civil Society. 2013. Policy Studies Organization. Viitattu 10.3-2024.
  6. ↑ Regular Masonic jurisdiction. Wikipedia, 28.12.2023. Artikkelin verkkoversio. en
  7. ↑ a b c d e f g Bessel, Paul M.: U.S. Recognition of French Grand Lodges in the 1900s. Heredom: The Transactions of the Scottish Rite Research Society, 1996, s. 221-224. Scottish Rite Research Society.
  8. ↑ Coil, Henry Wilson: Coil’s Masonic Encyclopedia, s. 132. Henry Wilson Coil. Macoy Pub. & Masonic Supply Company, 1961.
  9. ↑ List of recognized Grand Lodges 10.5.2023. Grand Lodge of Pennsylvania. ”“… as we have indicated in previous reports, irregular forms of Freemasonry continue to expand not only into unoccupied territories but also into jurisdictions where regular Freemasonry exists. We, therefore, emphasize the need to exercise caution when traveling and also in communication on the Internet. Lack of knowledge remains a major concern to world Masonic leadership, as well as to this committee.”” Viitattu 10.3.2024.
  10. ↑ Recognition List www.grandeoriente.it. 2023. Grande Oriente d’Italia. Viitattu 10.3.2024.
  11. ↑ a b Observatory of Freedom of Conscience: White Book of "Laïcité 14.11.2008. Grand Orient de France. Viitattu 10.3.2024.
  12. ↑ a b California’s Recognition of French Masonry. The Builder, tammikuu 1919, s. 13-15. The National Masonic Research Society.
  13. ↑ Prescott, Andrew: Can Freemasonry be Secular? 2007. Grand Orient de France. Viitattu 10.3.2024.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Mannermainen_Vapaamuurarius&oldid=22250740”