Malcolm Frager

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Malcolm Frager (15. tammikuuta 1935 Saint Louis, Missouri20. kesäkuuta 1991 Pittsfield, Massachusetts) oli yhdysvaltalainen pianisti.[1][2]

Frager aloitti pianonsoiton kuusivuotiaana ja esiintyi St. Louisin sinfoniaorkesterin kanssa ensimmäisen kerran kymmenen vuoden iässä. 14-vuotiaana hän muutti New Yorkiin ja aloitti opiskelun Carl Friedbergin johdolla.[2] Hän suoritti myös venäjän kielen opinnot Columbian yliopistossa ja valmistui vuonna 1957.[3] Frager sai kansainvälistä tunnustusta voitettuaan Leventritt-palkinnon vuonna 1959 ja Kuningatar Elisabetin musiikkikilpailun ensipalkinnon 1960. Hän teki konsertoinnin ohella historiallista tutkimustyötä piano-ohjelmistosta, erityisesti Robert Schumannin musiikista. Vuonna 1967 hän löysi uudelleen Schumannin pianokonserton alkuperäisversion käsikirjoituksen ja vuonna 1978 toisessa maailmansodassa kadonneeksi luullun 1700–1800-lukujen säveltäjien teosten käsikirjoituskokoelman.[2]

Frager piti ensimmäisen konserttikiertueensa vuonna 1959. Ensimmäisen kerran hän esiintyi Neuvostoliitossa vuonna 1963.[3] Hän tuli erityisen suosituksi siellä ja Euroopassa.[2] Frager teki esiintymisiä myös Latinalaisessa Amerikassa, Kaukoidässä ja Australiassa. Schumannin ohella hänen ohjelmistoonsa kuului esimerkiksi Joseph Haydnin, Wolfgang Amadeus Mozartin, Ludwig van Beethovenin, Franz Schubertin, Frédéric Chopinin, Sergei Prokofjevin ja Béla Bartókin musiikkia. Hän tunsi kiinnostusta 1700-luvun fortepianoja kohtaan ja levytti niillä Haydnin sekä Mozartin sävellyksiä.[3] Frager oli usein tuomarina musiikkikilpailuissa.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Malcolm Frager Oxford Reference
  2. a b c d e MALCOLM FRAGER COLLECTION Eastman School of Music
  3. a b c Malcolm Frager Queen Elisabeth Competition