Mackenzie Ziegler

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Mackenzie Frances Ziegler (syntynyt 4. kesäkuuta 2004) on yhdysvaltalainen tanssija, näyttelijä, laulaja ja malli. Häntä kutsutaan useimmin nimellä Kenzie. Mackenzie tuli tunnetuksi Lifetimen ohjelmasta Dance Moms (suom. Tanssin superäidit) jossa hän oli kuusi vuotta. Hän on tanssija Maddie Zieglerin pikkusisko. Zieglerin musiikkiura alkoi vuonna 2014 hänen ensimmäisellä albumillaan nimeltä Mack Z. Vuonna 2018 hän julkaisi toisen albuminsa nimeltä Phases. Hän on esiintynyt laulaja Johnny Orlandon kanssa ja ollut kiertueella Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa. Hän on myös julkaissut lauluja Orlandon kanssa. Vuosina 2017 ja 2018 Ziegler matkusti Australiaan ja Uuteen Seelantiin tanssikiertueelle hänen siskonsa Maddien kanssa. Hän on myös toiminut mallina Polo Ralph Laurenillen ja muille brändeille.

Televiso-ohjelman Dance Moms lisäksi Ziegler on esiintynyt muissakin televisio-ohjelmissa kuten Nicky, Ricky and Dawn (2015 ja 2017). Vuonna 2018 hän esiintyi kahdella ensimmäisellä kaudella draamasarja Total Eclipsessä. Hän myös kilpaili Tanssii Tähtien kanssa Junioreissa ja esiintyi Dorothyna The wonderful winter of Oz, Californiassa.

Tammikuussa 2019 Zieglerin sosiaalisen median sovelluksessa Instagramissa hänellä on enemmän kuin 12 miljoonaa seuraajaa. 10 miljoonaa musical.ly fania, kolme miljoonaa Youtube-tilaajaa ja miljoona Twitter seuraajaa.