Mäkikaura

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Mäkikaura
Illustration Avenula pubescens0 clean.jpg
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset, Eucarya
Kunta: Kasvit, Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheophyta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Yksisirkkaiset Liliopsida
Lahko: Poales
Heimo: Heinäkasvit Poaceae
Suku: Mäkikaurat Helictotrichon
Laji: pubescens
Kaksiosainen nimi
Helictotrichon pubescens
(Huds.) Pilg.
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Mäkikaura Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Mäkikaura Commonsissa

Nimi-testi OK

Mäkikaura (Helictotrichon pubescens, syn. Avenula pubescens ja Avena pubescens) on heinäkasveihin kuuluva villi kauralaji.

Ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mäkikaura on monivuotinen, jonkin verran mätästävä, 30–80 senttimetriä korkeaksi kasvava heinä. Lehtitupet ja alimmat lehdet ovat hienokarvaiset (pubescens viittaa karvaisuuteen). Lehdet ovat 2–7 millimetriä leveät. Mäkikauran kukinto on kapea röyhy, jonka yksittäiset tähkylät muistuttavat viljeltyä kauraa. Tähkylät ovat 10–15 mm pitkät, väriltään hopeisen ja punavioletin kirjavat ja niissä on kaksi tai kolme polvellista vihnettä. Mäkikaura kukkii Suomessa kasvaessaan alkukesällä kesä–heinäkuussa.

Mäkikauran lähilaji on ahdekaura (Helictotrichon pratensis), jonka voi erottaa muun muassa vihneiden lukumäärästä ja lehtien karvaisuudesta. Myös toiseen sukuun kuuluva heinäkaura (Arrhenatherum elatius) muistuttaa jokseenkin mäkikauraa.

Elinympäristö ja levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mäkikauraniittyä

Mäkikaura kasvaa niityillä, kedoilla ja liikennepaikoilla, yleensä melko kuivilla kasvupaikoilla. Runsaasti mäkikauraa kasvavat kuivat niityt on Suomessa luokiteltu omaksi luontotyypikseen mäkikaurakedot. Tämä luontotyyppi on äärimmäisen uhanalainen (CR) Suomessa[1]. Mäkikaura on Suomessa yleinen lounaassa ja etelärannikolla. Sisämaassa laji on paljon harvinaisempi ja kasvaa yleensä selvästi arkeofyytin eli muinaistulokkaan luonteisena vanhoilla kulttuuripaikolla (kuten linnavuorilla).

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hämet-Ahti, Leena, Suominen, Juha, Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti (toim.): Retkeilykasvio. Helsinki: Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, 1998. ISBN 951-45-8167-9.
  • Suominen, Juha & Hämet-Ahti, Leena: Kasvistomme muinaistulokkaat: tulkintaa ja perusteluja. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, 1993. ISBN 951-45-6373-5.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Luontotyyppien uhanalaisuusarvioinnin tulokset Suomen ympäristökeskus. Viitattu 20.2.2010. (vanhentunut linkki)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]