Luettelo televisiosarjan Daltonit jaksoista

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tämä artikkeli sisältää luettelon Xilam Animation -tuotantoyhtiön sarjasta Daltonit.

1. tuotantokausi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sarjan ensimmäistä tuotantokautta esitettiin Suomessa ensi kerran vuonna 2009–2010. Sittemmin ensimmäistä kautta on esitetty uudestaan vuosina 2011–2015.[1]

# Suomenkielinen nimi Jakson kuvaus
1 Liukkaat luikurit Daltonit yrittävät paeta vankilaan rakennetun viemäröinnin kautta.
2 Tornadot Koko vankilan väen paettua kellariin tornadojen uhatessa, pyrkivät Daltonit pakenemaan tunnelin kautta.
3 Vapaat henget Averellin irtaannuttua ruumiistaan ymmärtävät Daltonit, ettei henkeä voi vangita. Joe, Jack ja Williamkin yrittävät samaa.
4 Myrsky Averellin opittua sadetanssin yrittävät Daltonit paeta myrskyn turvin.
5 Istuva koira Huijauksen seurauksena Daltonit valitaan ulkoiluttamaan Rantanplania. Veljekset yrittävät jälleen paeta.
6 Muodin vangit Averell saa luvan sisustaa vankilanjohtajan sihteerin, neiti Bettyn, kodin. Joe ja Jack livahtavat, kuitenkin pikkuveljensä paikalle voidakseen napata avaimet.
7 Panttivangit Daltonien yrittäessä paeta, jää Joe toisen rikollisen panttivangiksi.
8 Testamentti Ryhdyttyään lukutoukaksi saa Joe uuden pakosuunnitelman.
9 Rakkaat kivet Löydettyään timantteja päättävät Daltonit lahjoa vanginvartijat.
10 Daltonit vuorikiipeilijöinä Kuuluisa vuorikiipeilijä päätyy vankilaan ja ystävystyy Daltonien kanssa. Joe päättää hyötyä uudesta tuttavuudesta ja opetella vuorikiipeilemään voidakseen paeta.
11 Vankilanjohtajan tyttöystävä Joe pukeutuu naiseksi ja hurmaa vankilanjohtajan voidakseen varastaa avaimet.
12 Ilmiantaja Daltonit ryhtyvät ilmiantamaan pakoon yrittäviä vankitovereitaan saadakseen tuomionlyhennyksen.
13 Valoa tunneliin Kaivaessaan tunnelia löytävät Daltonit paikallisten intiaanien kätkemän aarteen.
14 Taikuri Daltonit värväävät taikurin auttamaan pakoaikeissa.
15 Toteemi Daltonit naamioituvat toteemiksi, jotta heidät lähetettäisiin intiaanipäällikkö Kahjon suden syntymäpäiville.
16 Unilääke Varastettuaan unilääkettä nukuttavat Daltonit vartijat, sekä muut vangit voidakseen paeta.
17 Daltonin muori Daltonin muori livahtaa vankilaan auttaakseen poikansa pakoon.
18 Naistenmies Joe Daltonit yrittävät hurmata neiti Bettyn, jotta tämä auttaisi pakosuunnitelmissa.
19 Daltonit piikoina Vankilanjohtaja lähettää Daltonit töihin läheiseen intiaanileiriin.
20 Kiinalainen uusivuosi Daltonit auttavat pyykkäri Ming Li Foota kiinalaisen uudenvuoden järjestämisessä voidakseen pihistää tarvikkeita pakoa varten.
21 Vankilan herrat Johtajan ja vartijoiden lukittua itsensä erehdyksessä vankilan ulkopuolelle, tulee Daltoneista vankilan herroja.
22 Viimeinkin vapaa Vapauduttuaan yrittää Joe auttaa veljiään pakoon.
23 Fakiiri Daltonit saavat pakoapua vankilaan saapuneelta fakiirilta.
24 Vankila tulvii Mahdollistaakseen evakuoinnin järjestävät Daltonit vankilaan tulvan.
25 Kuoleman tasanko Onnistuttuaan pakenemaan, eksyvät Daltonit vaaralliselle kuoleman tasangolle.
26 Nitroglyseriini Daltonit lupautuvat kuljettamaan vaunullisen nitroa saadakseen muhkean palkkion.
27 Näkymättömät Daltonit Daltonit saavat reseptin ruokaan, joka tekee näkymättömäksi.
28 Mainoselokuva Vankilaan saapuu rikas elokuvaohjaaja, joka haluaa kuvata elokuvan Daltoneista.
29 Masentunut Joe Joe masentuu, koska ei onnistu ikinä pakenemaan. Muut veljekset sekä koko vankilan väki yrittävät piristää Joeta.
30 Pakokisa Daltonit kilpailevat elinkautisvanki James Wellingtonia vastaan siitä, kuka onnistuu pakenemaan ensin.
31 Ilmojen halki Daltonit onnistuvat nostamaan koko vankilan ilmaan Ming Li Foon höyrykäyttöisellä pesukoneella.
32 Rugbymestarit Daltonit järjestävät rugby-ottelun voidakseen paeta väliajalla.
33 Daltonit sotilaina Vankilan joutuessa intiaanien hyökkäyksen kohteeksi, koulutetaan Daltoneista muiden vankien ohella sotilaita.
34 Tuhat tunnelia Daltonien kaivamat tunnelit romautavat vankilan perustukset.
35 Daltonit leipureina. Säästääkseen kustannuksissa vankilanjohtaja värvää Daltoneit leipomaan leipää.
36 Daltonit löytävät öljyä Kaivaessaan tunnelia Daltonit löytävät öljysuonen.
37 Polkupyörä Daltonit huijaavat vankilanjohtajaa hankkimaan joukon polkupyöriä, jotta voisivat paeta.
38 Aikamatkaajat Saatuan käsiinsä aikakoneen Daltonit ymmärtävät voivansa olla ikuisesti lainkouran ulottumattomissa.
39 Lehmä Daltonit keksivät voivansa hyödyntää sedältään perimäänsä lehmää paetessaan.
40 Unissakäveliä Muut Daltonit onnistuvat tarkoittamattomasti herättämään Averellin sisällä asuvan kahlekuninkaan.
41 Junarata Daltonit muuttavat rakenteilla olevan junaradan suunnan kulkemaan suoraan vankilan läpi.
42 Talvinen pakomatka Intiaanien poppamiehen säähallintatanssin epäonnistuttua saapuu talvi villiin länteen etuajassa.
43 Postivankkurit Daltonit pakenevat vankilasta postivaunujen mukana, mutta matkalla tapahtuu postivaunu ryöstö.
44 Biisonistit Daltonit valitaan Charles Darwinin apureiksi tutkimaan biisoneja.
45 Daltonit paleontologeina Vankilaan saapuneen paleontolgin johdolla ryhtyvät Daltonit kaivamaan dinosaurusten luita. Kulissien takaa paljastuu kuitenkin pakotunneli.
46 Vapausallergia Daltonit pelkäävät sairastavansa vapausallergiaa, koska alkavat voida pahoin paettuaan vankilasta.
47 Daltonit lapsenlikkoina Daltonit joutuvat hoitamaan intiaanien kuritonta lasta.
48 Koirahommia Daltonit teeskentelevät hulluja, jotta saisivat siirron mielisairaalaan, josta huhun mukaan on helppo paeta.
49 Daltoneiden joulu Daltonit suostuttelevat vankilanjohtajaa rakennuttamaan savupiipun, jota pitkin veljekset aikovat kiivetä muurin yli.
50 Daltonien tosifani Daltoneita ihaileva vankilanjohtajan veljenpoika saapuu lomalleen vankilaan ja auttaa veljeksiä pakenemaan.
51 Nykyaikainen vankila Vankilan turvajärjestelmiä nykyaikaistetaan, minkä vuoksi vartijoista tulee työttömiä. Daltonien unelma toteutuu, kun he saavat käsiinsä turvajärjestelmän salasanan!
52 Epäonnen päivä Vankilaan saapunut epäonninen vanki tartuttaa huonon onnensa Daltoneihin.
53 Daltonit strutsien kynsissä Daltonit yrittävät paeta vankilaan tuotujen strutsien kyydillä.
54 Leija Daltonit rakentavat leijan ja liitävät muurin yli vapauteen.
55 Golfaajat Daltonit rakentavat vankilanjohtajalle 18-reikäisen golfkentän, jos saavat toimia tämän mailapoikina.
56 Viehättävä ja vaarallinen Joe ihastuu vankilaan erehdyksessä tuotuun naisvankiin.
57 Rodeo Vankilassa järjestetään rodeo, jonka aikana Daltonit tapansa mukaan yrittävät paeta.
58 Valoisa pako Daltonit avustavat Thomas Edisonia, tämän suurimmassa keksinnössä.
59 Tohtori Jeffkyll ja herra Averell Vankilaan saapunut kiero tohtori Jeffkyll muuttaa Averellin kaltaisekseen hirviöksi.
60 Turistinähtävyys Vankilanjohtaja päättää tehdä vankilasta ja Daltoneista turistinähtävyyksiä.
61 Ennustukset Daltonit kysyvät uudelta vankitoveriltaan tulevaisuudestaan, mutta eivät saa mieleisiään vastauksia.
62 Kolossi Vankilaan saapunut mielisairas voimamies tykästyy Daltoneihin.
63 Salainen tunneli Joe näkee enneunen vankilassa olevasta salaisesta pakotunnelista.
64 Daltonien uudet kasvot Herättääkseen luottamusta Daltonit hankkivat ihkauudet kasvot.
65 Poppamies Pitkäviha Daltonit saavat pakoapua pelätyltä ja vaaralliselta poppamies Pitkävihalta.
66 Jälleen syntyminen Löydettyään vankilan pihalta kolme kiveä ja huomattuaan veljiensä kadonneen, Averell luulee muiden Daltonien syntyneen uudelleen.
67 Morsetusta Daltonit yrittävät paeta lennätinlankaa pitkin.
68 Maalaus vapauteen Joe huomaa Averellin maalausten muuttuvan todellisiksi.
69 Haikara Daltonit päättävät lentää vapauteen Averellin lemmikki haikaralla.
70 Apinapoika Koko ikänsä viidakossa viettänyt mies auttaa Daltoneita pakenemaan.
71 Hautaholvi Kaivaessaan tunnelia Daltonit löytävät azteekkien kuninkaan hautaholvin.
72 Avaruusolento Kesken pakoretken Daltonit tapaavat oudon muukalaisen, joka lähtee seuraamaan heitä.
73 Showpainija Daltonit hierovat tuttavuutta showpainija harrastavan vangin kanssa.
74 Kanat Joe ja Averell muuttuvat linnuiksi syötyään intiaanien taikasoppaa. Jack ja William ovat huolissaan voimatta, kuitenkaan kertoa tapahtuneesta kenellekään.
75 Viherpeukalot Daltonit osallistuvat vankilan puutarha-kisaan voidakseen kasvattaa köynnöksiä, joita pitkin voisivat kiivetä muurin yli.
76 Kierot kierrättäjät Yrittäessään paeta Daltonit päätyvät kaatopaikalle, jota hallitsee vanha kierrätyshullu.
77 Ihmismagneetti Salaman iskettyä Joesta tulee magneettinen.
78 Uusi vankilanjohtaja Arvan seurauksena herra Peabody erotetaan ja Daltoneista tulee uusia vankilanjohtajia.

2. tuotantokausi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sarjan toista tuotantokautta alettiin esittää Suomessa syyskuussa 2015.[2] [3]

# Suomenkielinen nimi Jakson kuvaus Ensimmäinen esitetys Suomessa
1 Taidetta Daltonien tapaan Averellin taiteelliset lahjat innoittavat Joeta keksimään uuden pakosuunnitelman. 3. syyskuuta 2015
2 Vapauden tuoksu Joe on vakuuttuu siitä, että haisunäädän avulla pako vankilasta vihdoin onnistuu. 3. syyskuuta 2015
3 Pituuspulmia Averell kutistaa itsensä minikokoiseksi näyttääkseen, että voi pienenä keksiä yhtä hyviä pakosuunnitelmia kuin Joe. 3. syyskuuta 2015
4 Vankilasta eläintarhaksi Joe saa käsiinsä hypnoosikirjan. 4. syyskuuta 2015
5 Pallo jalassa Daltonit pakotetaan kokeilemaan uusia kahlepalloja, jotka palauttavat automaattisesti vankilasta paenneet rikolliset selleihinsä. 4. syyskuuta 2015
6 Lampunhengen temput Averell löytää salaperäisen lampun, josta ilmestyy viekas henki. 4. syyskuuta 2015
7 Kuninkaallinen pakosuunnitelma Kuningatar vierailee vankilassa ja tykästyy Daltonin veljeksiin. 10. syyskuuta 2015
8 Neljä komeaa karkulaista Vangeille suunnitellaan uudet asut ja Daltonin veljekset ryhtyvät malleiksi 10. syyskuuta 2015
9 Siivekäs Dalton Epäonninen suojelusenkeli määrätään pitämään silmällä Averellia. 10. syyskuuta 2015
10 Aukkoja muistissa Joe menettää muistinsa ja erehtyy kaidalle polulle. 11. syyskuuta 2015
11 Kaktuksen vangit Daltonit pakenevat vankilasta hautausurakoitsijan kärryillä, mutta joutuvat ojasta allikkoon. 11. syyskuuta 2015
12 Mestari Averell Averell oppii erään kamppailulajin suurmestarilta taitoja, joita Joe hyödyntää pakosuunnitelmassaan. 11. syyskuuta 2015
13 Vapauden hymni Vankilaan saapuu kuulu oopperatähti, jonka ääneen Joe tykästyy erityisestä syystä. 17. syyskuuta 2015
14 Kaunotar ja hirviöt Daltonit lähtevät kantoavuksi, kun nauravainen metsästäjä lähtee hirviöjahtiin. 17. syyskuuta 2015
15 Lahjakkaat Daltonin veljekset Joe päättää panostaa kaikkensa pääsykokeeseen, joka tarjoaa lahjakkaimmille vangeille mahdollisuuden opiskella yliopistossa. 17. syyskuuta 2015
16 Tarkastaja Dalton Daltonit pistävät lusikkansa soppaan, kun vankilatarkastaja saapuu tutkimaan vankilan oloja. 18. syyskuuta 2015
17 Ramon-kummitus Vankilanjohtajan kirpputorilta löytämä penkki kätkee sisäänsä yllätyksen. 18. syyskuuta 2015
18 Kokkisota Joe keksii pakosuunnitelman, jonka toteuttamiseksi Daltonien on onnistuttava leipomaan herkullinen täytekakku. 18. syyskuuta 2015
19 Vankilan tähtöset Daltonit pääsevät tähdiksi hittisarjaan ja saavat mahdollisuuden voittaa vapauden vankilasta. 24. syyskuuta 2015
20 Tulta päin, Daltonit! Vankilaan perustetaan oma paloyksikkö ja Daltonin veljekset ilmottautuvat koulutukseen. 24. syyskuuta 2015
21 Kartalla Averell näkee unen, jossa hän löytää reitin ulos vankilasta. 24. syyskuuta 2015
22 Nuken armoilla Averell ostaa Mahtavalta haukalta nuken, jolla on taikavoimia. 25. syyskuuta 2015
23 Vahtikoirien mittelö Herra Peabody hankkii vankilaan uuden vahtikoiran. 25. syyskuuta 2015
24 Harhoja ja harmaita hiuksia Daltonit yrittävät saada herra Peabodyn näkemään harhoja. 25. syyskuuta 2015
25 Mestaritaiteilija Joe pyytää taitavaa Averellia taittelemaan paperista linnun, jolla he voisivat liitää vankilan muurien yli. 1. lokakuuta 2015
26 Ranskalaiskapina Vankilanjohtaja paljastaa eriskummallisen pelon kohteensa ja Joe päättää hyötyä siitä. 1. lokakuuta 2015
27 Rantanplan kidnapataan Vankilan väki huolestuu, kun Rantanplan tuntuu kadonneen jäljettömiin. Pian alkaa sadella uhkaus- ja lunnasvaatimuskirjeitä, joissa vaaditaan Daltonien vapauttamista. 1. lokakuuta 2015
28 Muutoksen henki Joe saa käsiinsä Mahtavan haukan taikakapineen. 2. lokakuuta 2015
29 Leipäsota Herra Peabody ei halua pulittaa intiaaniheimolle riistohintaa leivästä vaan antaa Daltoneille luvan tarttua jauhopussiin. 2. lokakuuta 2015
30 Apina - avain pakoon Joe saa pakosuunnitelmien kehittelyyn nokkelan haastajan. 2. lokakuuta 2015
31 Rantanplanin sisuksissa Daltonit tilaavat kutistuskoneen ja suunnittelevat pakenevansa vankilasta helposti kääpiökokoisina. 8. lokakuuta 2015
32 Daltonit työmaalla Herra Peabody haaveilee hulppeammasta asunnosta, Daltonit ryhtyvät rakennusmestareiksi 8. lokakuuta 2015
33 Daltonit palasina Joe saa vankilassa uuden ystävän, joka on mestari purkamaan esineitä osiin. 8. lokakuuta 2015
34 Pomottelua ja pompottelua Mahtava haukka keittää taikajuoman, joka vangitsee Rantanplanin energiakuplaan. 9. lokakuuta 2015
35 Daltonien vartijakoulu Daltonit naamioituvat vartijoiksi ja päätyvät kouluttamaan Peteä ja Emmettiä. 9. lokakuuta 2015
36 Suuria suunnitelmia Daltonit rakentavat jättiläisrobotin, jonka tehtävä on murtautua muurin läpi ulos vankilasta. 9. lokakuuta 2015
37 Aavikon prinssi Itämainen prinssi saapuu vankilaan vierailulle ja panee varsinkin neiti Bettyn pään sekaisin. 15. lokakuuta 2015
38 Vampyyrin vangit Vankilaan saapuu salaperäinen kreivi, jota johtaja ryhtyy palvelemaan epäilyttävänkin auliisti. 15. lokakuuta 2015
39 Keppejä rattaisiin Mahtava haukka hylkää taikasauvansa, jonka Rantanplan nappaa noutoleikkiinsä. 15. lokakuuta 2015
40 Mallikelpoinen vanki Joen päässä alkaa itää uusi pakosuunnitelma, kun kaltereiden taa saatellaan itse vankilan johtaja.
41 Tuulen tuomaa Armoton myrskytuuli saa Joen kiinnostumaan korinpunonnasta.
42 Vuoronvaihto Daltonin veljekset ja herra Peabody saavat vankilaan yllätysvieraita: omat äitikultansa.
43 Kirahvin kannoilla Joen vankilaan tilaama yllätys saa Averellin mustasukkaiseksi.
44 Valkokankaan vangit Herra Peabody järjestää vankilaan elokuvanäytöksen.
45 Paukkuva pakosuunnitelma Joe päättää paeta vankilassa järjestettävän tivolin aikana.
46 Vastakohtaintiaani Daltonit tapaavat vastakohtaintiaanin.
47 Daltonien kuumatka Daltonit pakenevat vankilasta raketin avulla.
48 Daltonit veden varassa Tulva vie vankilan mukanaan.
49 Vaahtokarkkivankila Daltonin muori lähettää veljeksille kirjan, joka sisältää yllätyksen.
50 Rankka risteily Vankilan väki lähtee lomalle.
51 Häkkilintuja Daltonit rakentavat vankilaan kyyhkyslakan.
52 Kaltereiden kauhukakara Vankilaan saapuu seudun vaarallisin vanki.
53 Läpi harmaan kiven Vankilaan saapuu Mestaripakenija, jonka salaisuuden Joe päättää selvittää.
54 Daltonit surfaavat verkossa Joen kiero pakosuunnitelma saattaa veljekset keskelle vaarallista viestiliikennettä.
55 Tyhmyys tiivistyy Vankilaan saapuu vieras toisesta ajasta.
56 Kutinan kourissa Joen pakosuunnitelma aiheuttaa vankilassa epidemian
57 Daltonit etusivulla Vankilassa aletaan painaa sanomalehteä.
58 Intiaanisulhanen Joe joutuu pulaan astuttuaan intiaanineidon telttaan.
59 Taikatorvi Averell löytää torven, jonka soitto saa seinätkin lakoamaan.
60 Kivikautinen pakosuunnitelma Koko vankilan on myötäiltävä tällin päähänsä saanutta johtajaa ja palattava kivikauteen.
61 Daltonit matadoreina Vankilaan saapuu kuuluisa härkätaistelija.
62 Daltonit ja lohikäärme Daltonit törmäävät isoon jääkimpaleeseen, jonka sisältä paljastuu yllätys.
63 Uudelleenkäsittely Daltonien asianajaja neuvottelee uusintakäsittelyn, joka vaatii junaryöstön tapahtumien toistoa.
64 Kultasormi Averell Joe pihistää intiaanipäälliköltä riipuksen, jolla on vaarallisia taikavoimia.
65 Taipuvaiset Daltonit Joe haaveilee paosta Mahtavan haukan notkeusjuoman avulla.
66 Daltonien pakopyörä Neiti Betty keksii vangeille viihdykkeen, jonka Joe näkee kelpo pakovälineenä.
67 Tanssii biisoneiden kanssa Mahtavan haukan biisoniuutejuomalla on odottamattomia sivuvaikutuksia.
68 Töpöhäntä Daltonit Daltonit yrittävät paeta intiaanien muinaisen loitsun avulla.
69 Daltonin metsästys Nuori intiaanipoika yrittää osoittaa kypsyytensä jahtaamalla vapaalle jalalle lasketut Daltonin veljekset.
70 Daltonien onnenamuletti Vankilaan saapuu uusi vanki, jonka ympärillä tapahtuu runsaasti onnenkantamoisia.
71 Palkkionmetsästäjän oppaat Joe lupaa johdattaa palkkionmetsästäjän kuuluisan etsintäkuulutetun jäljille.
72 Daltonit legioonalaisina Vankilasta värvätään miehiä muukalaislegioonaan.
73 Supermies Averell Averell valitaan koehenkilöksi lääketieteelliseen kokeiluun.
74 Ojasta allikkoon Pakomatka raketilla vie Daltonin veljekset kauemmas kuin kukaan olisi uskonut.
75 Daltonit ja kilpikonna Sanomalehden juttu uhanalaisesta kilpikonnasta innoittaa Joen naamioimaan Averellin kilpikonnaksi.
76 Koelentäjän kurimus Joe todetaan sopivaksi henkilöksi kokeilemaan uutta keksintöä.
77 Hampaat irvessä Daltonit yrittävät paeta herra Peabodyn hammaslääkärikammon avulla.
78 Neiti Bettyn kapina Neiti Betty kyllästyy odottamaan ansaittua lomaansa.
79 Lännen kuningatar Vanha rouva pyytää vankilasta apua arkiaskareisiinsa
80 Daltonin Papan testamentti Averell saa perinnöksi painavan pöydän.
81 Suuri puhallus Peabodyn vankila osallistuu kokeiluun, jossa vankiloita siirrellään paikasta toiseen.
82 Joen hyvä haltija Joe saa vieraakseen hyvän haltijan.
83 Viileä pakojuoni Joe päättää paeta vankilan uuden ilmastoinnin avulla.
84 Naamioitu kostaja Vankilaan saapuu salaperäinen vieras, jonka salaisuuden Daltonin veljekset päättävät selvittää.
85 Kaktus-Joe Daltonit yrittävät karata kaktuksiksi naamioituneena.
86 Daltonit ja pavunvarsi Daltonit yrittävät karata kasvattamalla taikapavunvarren.
87 Kylmäpäinen pako Daltonit käynnistävät uuden jääkauden.
88 Vankilahotelli Daltonit suostuttelevat vankilanjohtajan muuttamaan vankilan hotelliksi.
89 Vanha kunnon Joe Vapaaksi päässyt Joe tekeytyy ikälopuksi vangiksi vapauttaakseen veljensä.
90 Yliluonnollinen katastrofi Joe aiheuttaa yliluonnollisen katastrofin.
91 Lehmäpojat Daltonit päättävät karata vierailevan sirkuksen vanavedessä lehmäksi pukeutuneena.
92 Daltonin serkukset Daltonin veljekset ja serkukset lyövät viisaat päänsä yhteen.
93 Daltonit seitissä Daltonit yrittävät karata hämähäkinseitin avulla.
94 Hiustenhalkojat Daltonit päättävät paeta pitkää lettiä pitkin.
95 Daltonit parantolassa Daltonit näyttelevät hermosairaita päästäkseen parantolaan - ja karatakseen.
96 Teatterin tähdet Vankilaan saapuu venäläinen teatteriohjaaja, jonka pitkäveteinen esitys tarjoaa pakomahdollisuuden.
97 Palveluasema
98 Älykkysrokote
99 Räjähtävät kuplat
100 Betty ja sen sisko
101 Ensimmäinen pako
102 Nasta lautaan
103 Veljekset kuin kojootit
104 Siirros vapauteen
105 Laukkaavat Daltonit
106 Pako matkalla
107 Hiekka-Daltonit
108 Shokkihoitoa
109 Teinikriisi
110 Pussissa
111 Kauas Daltonit karkaavat
112 Fort Dalton
113 Daltonit lomalla
  1. Ensimmäisen tuotantokauden esitykset Suomessa 1.1.2015. Netti-TV.
  2. Toisen kauden jaksot 3.9.2015. MTV Katsomo. Suomi
  3. Luettelo toisen kauden jaksoista ja esityksistä 26.9.2015. Telsu.fi. Suomi