Luettelo Pariisin Kevään kappaleista

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Pariisin Kevät on suomalainen Arto Tuunelan vuonna 2006 perustama yhtye. Se sai alkunsa Tuunelan sooloprojektina. Yhtye julkaisi ensimmäisen albuminsa Meteoriitti vuonna 2008. Suurimman osan kappaleista sävelsi ja sanoitti Tuunela nimellä Arthur Tunes. Toinen albumi Astronautti julkaistiin vuonna 2010. Tuunela teki kaikki kappaleet lukuun ottamatta yhtä. Kolmas albumi Kaikki on satua ilmestyi vuonna 2012 ja neljäs Jossain on tie ulos seuraavana vuonna. Näiden albumien kappaleiden tekijöiksi on merkitty koko yhtye Tuunelan sijaan. Yhtye levytti Eppu Normaalin kappaleen ”Pimeyden tango” vuoden 2014 tribuuttialbumille Eput rautaa. Yhtyeen viides albumi Musta laatikko julkaistiin vuonna 2015.

Kappaleet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ohessa luettelo yhtyeen levyttämistä kappaleista. Luettelo on aakkosjärjestyksessä.

Sisällysluettelo
A · E · H · I · J · L · M · O · P · R · S · T · V · Y
Kappale Tekijä Julkaisu Vuosi Lähde
”Alkemisti” Arthur Tunes
Aurélie Potin Suau
Meteoriitti 2008 [1]
”Astronautti” Arthur Tunes
Niko Kangas (intro)
Astronautti 2010 [2]
”Ehkä kaikki palaa itsestään ennalleen” Pariisin Kevät Kaikki on satua 2012 [3]
”Ennen oli hevosia” Pariisin Kevät Musta laatikko 2015 [4]
”Haamupuhelu” Pariisin Kevät Musta laatikko 2015 [4]
”Hei mä soitan sulle ihan kohta” Pariisin Kevät Kuume 2017 [5]
”Hullu” Pariisin Kevät Kuume 2017 [5]
”Häikäisee” Pariisin Kevät Kaikki on satua 2012 [3]
”Hän saapuu luokseni pimeydessä” Pariisin Kevät Musta laatikko 2015 [4]
”Imatrankoski” Arthur Tunes Astronautti 2010 [2]
”Invisble Man” Arthur Tunes Astronautti 2010 [2]
”Jalokiviä” Pariisin Kevät Jossain on tie ulos 2013 [6]
”Juhlat” Pariisin Kevät Jossain on tie ulos 2013 [6]
”Johnny Depp (Pankkiryöstäjän rakkaus)” Arthur Tunes
Ilari Kivelä
Astronautti 2010 [2]
”Jokin työntää kohti reunaa” Pariisin Kevät Musta laatikko 2015 [4]
”Jättiläinen” Pariisin Kevät Musta laatikko 2015 [4]
”Kaikki voi muuttuu” Arthur Tunes
T. Rocket Smith
Meteoriitti 2008 [1]
”Kesäyö” Pariisin Kevät Kaikki on satua 2012 [3]
”Kevät” Pariisin Kevät Kaikki on satua 2012 [3]
”Kuka sulkee sun silmät” Pariisin Kevät Kuume 2017 [5]
”Kuume” Pariisin Kevät Kuume 2017 [5]
”Kuu katoaa” Pariisin Kevät Kuume 2017 [5]
”Liukuovet” Pariisin Kevät Kuume 2017 [5]
”Lopeta!” Pariisin Kevät Kaikki on satua 2012 [3]
”Lähde” Pariisin Kevät Jossain on tie ulos 2013 [6]
”Matkalla etelään” Arthur Tunes Astronautti 2010 [2]
”Matkalla sun luo” Pariisin Kevät Kuume 2017 [5]
”Me ei olla teinejä enää” Arthur Tunes Meteoriitti 2008 [1]
”Meteoriitti” Arthur Tunes
Mark Several
Meteoriitti 2008 [1]
”Metsän laidalla puut” Arthur Tunes Astronautti 2010 [2]
”Mielikuvituksen tuotetta” Pariisin Kevät Jossain on tie ulos 2013 [6]
”Miss Universum” Arthur Tunes Astronautti 2010 [2]
”Muuli” Pariisin Kevät Musta laatikko 2015 [4]
”Odotus” Pariisin Kevät Jossain on tie ulos 2013 [6]
”Olen kuullut merestä” Pariisin Kevät Kaikki on satua 2012 [3]
”On aika juosta” Pariisin Kevät Kaikki on satua 2012 [3]
”Outoja aikeita” Pariisin Kevät Musta laatikko 2015 [4]
”Oveton ovi” Pariisin Kevät Jossain on tie ulos 2013 [6]
”Painovoimaa (Korkeushyppääjän rakkaus)” Arthur Tunes Astronautti 2010 [2]
”Peittävää kohinaa” Pariisin Kevät Jossain on tie ulos 2013 [6]
”Pentti Holappa” Arthur Tunes Meteoriitti 2008 [1]
”Pikku Huopalahti” Arthur Tunes Meteoriitti 2008 [1]
”Pilvissä” Pariisin Kevät Kuume 2017 [5]
”Pimeyden tango” Martti Syrjä
Mikko Syrjä
Eput rautaa 2014 [7]
”Pyykkipäivä” Arthur Tunes
Sanna Karlström
Meteoriitti 2008 [1]
”Riviera” Arthur Tunes
T. Rocket Smith
Meteoriitti 2008 [1]
”Saari” Pariisin Kevät Kaikki on satua 2012 [3]
”Salaliittoteoria” Arthur Tunes Astronautti 2010 [2]
”Samoilla raiteilla” Arthur Tunes Meteoriitti 2008 [1]
”Seisminen järistys” Pariisin Kevät Jossain on tie ulos 2013 [6]
”Sytytä valo” Pariisin Kevät Kaikki on satua 2012 [3]
”Tiputa sun aseet” Pariisin Kevät Kuume 2017 [5]
”Toisesta maailmasta” Arthur Tunes Meteoriitti 2008 [1]
”Tulivuoria” Arthur Tunes Astronautti 2010 [2]
”Tuu rokkaa mun tanssilattiaa (Mitä sä vaiheilet?)” Arthur Tunes Meteoriitti 2008 [1]
”Tämän kylän poikii” Arthur Tunes Astronautti 2010 [2]
”Vanginvartijan uni” Pariisin Kevät Kaikki on satua 2012 [3]
”Vapaus saa odottaa” Pariisin Kevät Musta laatikko 2015 [4]
”Varjot ja ihmiset” Pariisin Kevät Jossain on tie ulos 2013 [6]
”Vielä vähän matkaa tähtiin” Pariisin Kevät Kuume 2017 [5]
”Viimeinen päivä” Pariisin Kevät Jossain on tie ulos 2013 [6]
”Voimakivet” Pariisin Kevät Musta laatikko 2015 [4]
”Yölento” Pariisin Kevät Musta laatikko 2015 [4]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j k Meteoriitti. Pariisin Kevät. Sony BMG Music Entertainment. 2008.
  2. a b c d e f g h i j k Astronautti. Pariisin Kevät. Sony Music Entertainment. 2010.
  3. a b c d e f g h i j Kaikki on satua. Pariisin Kevät. Sony Music Entertainment. 2012.
  4. a b c d e f g h i j Musta laatikko. Pariisin Kevät. Sony Music Entertainment. 2015.
  5. a b c d e f g h i j Kuume. Pariisin Kevät. Sony BMG Music Entertainment. 2017.
  6. a b c d e f g h i j Jossain on tie ulos. Pariisin Kevät. Sony Music Entertainment. 2013.
  7. Eput rautaa. V/A. Sony Music Entertainment. 2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]