Luboš Fišer

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Luboš Fišer (30. syyskuuta 1935 Praha22. kesäkuuta 1999 Praha) oli tšekkiläinen säveltäjä. Hän tuli laajalle yleisölle tunnetuimmaksi elokuvamusiikistaan.[1]

Fišer opiskeli Prahassa Emil Hlobilin ja Pavel Bořkovecin johdolla. Hän sai jo opiskeluvuosinaan huomiota sävellyksillään, joiden muodot olivat perinteisiä, kuten ensimmäisellä pianosonaatillaan (1955) ja kahdella sinfoniallaan 1950-luvun lopulta. Valmistumistyö oli yksinäytöksinen ooppera Lancelot. Vuonna 1963 Fišer aloitti säveltämisen teatteria ja elokuvaa varten. Yhteensä hän sävelsi musiikin yli kolmeensataan näyttämötuotantoon ja elokuvaan. Ohjaajia, joiden kanssa hän työskenteli, olivat muiden muassa Petr Weigl, Jaromil Jireš, Karel Kachyňa, Juraj Herz ja Oldrich Lipsky. Vuonna 1979 hän sai Premio Italian elokuvasta Bludiště moci ja vuonna 1980 Prix Italian elokuvasta Zlati uhori. Hän sai myös monia muita palkintoja, kuten Tšekin leijona -palkintoja.[1]

Fišer sävelsi myös konserttiohjelmistoa, kuten kahdeksan pianosonaattia. Vuonna 1967 Fišer sai UNESCO:n palkinnon, jonka myötä hän saavutti näkyvyyttä myös laajemman kansainvälisen yleisön keskuudessa. Hänen teoksiaan esittivät muiden muassa Lontoon sinfoniaorkesteri ja sittemmin BBC:n sinfoniaorkesteri. Muita 1960-luvun teoksia, joissa Fišerin oma tyyli alkoi kuulua, olivat Caprichot kuorolle (1966), requiem (1968) ja Double orkesterille (1969). Myöhempien orkesteriteosten joukossa ovat pianokonsertto (1980), Meridian (1980) ja Centaures (1983).[1]

Fišer sai joihinkin teokksiin innoituksen historiasta, kuten keskiajan ja sumerilaisten kirjoituksista. Kamarimusiikki on tuotannossa keskeisellä sijalla. Sitä edustavat esimerkiksi jousikvartetto (1955), pianotrio (1978), Testis jousikvartetille (1980), Gidon Kremerin tilaama sooloviulusonaatti (1981) ja soolosellosonaatti (1986). Fišerin viimeinen orkesteriteoksen, Sonatan orkesterille, kantaesitti Vladimír Válekin johtama Tšekin filharmoninen orkesteri Prahassa helmikuussa 1999.[1]

Fišerin omaksuma tyyli oli hyvin yksilöllinen. 1900-luvun sävellystekniikoista hän hylkäsi suurimman osan. Igor Stravinskyn, Sergei Prokofjevin ja Bohuslav Martinůn tuotantoja hän kuitenkin arvosti. Hänen työskentelyään vaikeutti se, että hän ei ollut kommunistijärjestelmän suosima säveltäjä. Hän pettyi myös kommunismin jälkeiseen tilanteeseen. Vuonna 1996 hän kuitenkin muodosti Sylvie Bodorován, Zdeněk Lukášin ja Otmar Máchan kanssa Quatro-ryhmän, joka pyrki luomaan laadukasta, mutta yleisölle helposti lähestyttävää musiikkia avantgarden sijaan. Tältä ajalta ovat peräisin Fišerin kitara- ja viulukonsertot.[1]

Fišer oli kolmesti naimisissa, ja keskimmäisestä avioliitosta syntyi poika.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Obituary: Lubos Fiser The Independent

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]