Louis L. Mowbray

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Louis Leon Arthur Mowbray (19. elokuuta 18775. kesäkuuta 1952) oli bermudalainen luonnontutkija.

Mowbrayn vanhemmat olivat Mary Ann Brown ja opettaja William Mowbray, jotka olivat muuttaneet Bermudalle Louisianasta vuonna 1870. Mowbrayn koulunkäynti jäi St. Georgen keskikouluun, minkä lisäksi vanhemmat opettivat häntä kotona. Vuonna 1895 hän pääsi valokuvaajan oppipojaksi New Yorkiin, ja palattuaan sieltä hän perusti oman pienen valokuvastudion, missä hän kuvasi enimmäkseen kaloja ja lintuja. Vuonna 1903 hänet kutsuttiin Bermudan biologiselle asemalle, joka oli vasta perustettu. 1905 hän matkusti ensimmäisellä moottoriveneellä Atlantin yli Venäjälle ja viipyi matkallaan seitsemän kuukautta. Hän tutustui Venäjän ja Euroopan akvaarioihin, ja paluumatkalla myös New Yorkin akvaarioon.

Vuonna 1906 Mowbray löysi elävän bermudanviistäjän Castle Islandilta ja myöhemmin vielä useita lisää. Lajin oli oletettu hävinneen jo 1600-luvulla.

Mowbray ja Hilda Higinbotham avioituivat 1907 ja muuttivat pian Agar's Islandille, jonne he perustivat Bermudan ensimmäisen akvaarion ja meritutkimuskeskuksen. Mowbray johti akvaariota vuoteen 1911, jolloin hän muutti Bostoniin rakentamaan kaupungin uutta akvaariota, jota hän sitten johti kolme vuotta. 1914 hänet nimitettiin New Yorkin akvaarion tarkastajaksi. 1919 Mowbray muutti etelään suunnittelemaan ja rakentamaan Miamin uutta akvaariota, mutta palasi New Yorkin akvaarion virkaansa 1923. Vuonna 1926 hän muutti takaisin Bermudalle.

Mowbray rakensi Bermuda Aquariumin, joka avattiin 1. helmikuuta 1928. Hän toimi akvaarion kuraattorina ja akvaario saavutti heti suuren suosion. Vuonna 1933 Mowbray ja hänen taloudellinen tukijansa Vincent Astor kävivät Galápagossaarilla, mistä Mowbray toi akvaarioonsa kilpikonnia ja pingviinejä. Hän oli ensimmäinen, jonka onnistui saada nämä lajit lisääntymään vankeudessa.

Vuonna 1943 Mowbray sai sydänkohtauksen, jonka seurauksena hän halvaantui osittain. Hänen poikansa Louis Mowbray astui hänen tilalleen akvaarion johtoon.