Lloyd Geering
Lloyd Geering ONZ GNZM CBE (s. 26. helmikuuta 1918 Rangiora) on uusiseelantilainen teologi.[1][2]
Geering sai humanististen tieteiden kandidaatin ja maisterin oppiarvot Uuden-Seelannin yliopistosta. Teologian kandidaatin arvon hän sai Melbourne College of Divinitysta ja teologian tohtorin arvon Otagon yliopistosta. Hän toimi Emmanuel Collegen (Queenslandin yliopisto) Vanhan testamentin tutkimuksen professorina Brisbanessa vuosina 1956–1960. Vuosina 1960–1971 hän oli Knox Collegen (Otagon yliopisto) Vanhan testamentin tutkimuksen professori ja vuosina 1971–1984 Wellingtonin Victoria-yliopiston uskontotieteen Foundation-professori.[3] Geering, vannoutunut pasifisti, sai vapautuksen toisen maailmansodan aikaisesta asepalveluksesta. Hänet vihittiin presbyteerien papiksi.[1]
Geering julkaisi vuonna 1966 artikkelin The Resurrection of Jesus ja vuonna 1967 artikkelin The Immortality of the Soul.[3] Näissä artikkeleissa hän kyseenalaisti Jeesuksen ylösnousemuksen ja sielun kuolemattomuuden.[1] Hän kyseenalaisti myös Jeesuksen aseman ihmiseksi tulleena Jumalana ja esitti, että ylösnousemus oli "idea" eikä niinkään "fakta".[2] Tämä johti kaksivuotiseen julkiseen teologiseen kiistaan, joka kulminoitui siihen, että Presbyterian Church of Aotearoa New Zealandissa syytettiin Geeringiä oppivirheestä ja kirkon rauhan sekä ykseyden[1] häiritsemisestä. Kaksipäiväisen televisioidun käsittelyn päätteeksi kirkon yleiskokous totesi, ettei oppivirhettä ollut toteennäytetty. Syytökset hylättiin ja tapaus suljettiin.[3] Geering keskittyi sittemmin akateemiseen uraansa, mutta pysyi aktiivisena myös kirkon piirissä. Hän alkoi toimia progressiivisessa St Andrew's on the Terrace -kirkossa. Hän ei kuitenkaan ole enää ollut pappi vuoden 1971 jälkeen.[1]
Geeringistä tuli kysytty luennoitsija ja uskontoon liittyvien aiheiden kommentaattori televisiossa sekä radiossa.[3] Hän pysyi aktiivisena kirjoittajana ja kommentaattorina vielä eläkkeelle vuonna 1984 jäätyään. Hän julkaisi säännöllisesti kolumneja Auckland Starissa ja New Zealand Listenerissä. Geering on julkaissut yli kaksikymmentä kirjaa, joista suosituimmaksi nousi Christianity without God. Hänen muita teoksiaan ovat God in the New World, Tomorrow's God, Wrestling With God: the Story of My Life, Portholes to the Past ja From the Big Bang to God. Hän kirjoitti myös pyöräilyaiheisen kirjan On me bike: Cycling around New Zealand 80 years ago.[1] Geering sai vuonna 1988 Brittiläisen imperiumin ritarikunnan Companion-arvon ja vuonna 2001 Uuden-Seelannin ansioritarikunnan Principal Companion -arvon.[3] Uuden-Seelannin ritarikunnan jäsen Geeringistä tuli vuonna 2007.[4]
Geering on ollut kiinnostunut ympäristöasioista ja kuuluu Uuden-Seelannin vihreään puolueeseen. Vuonna 2021 hän liittyi Intergenerational Climate Ambassadors -ryhmään, jonka olivat perustaneet vuonna 2020 tieteilijä Jim Salinger ja poliitikko Sophie Handford. Geering on ollut kolmesti naimisissa. Hän sai kaksi lasta ensimmäisen vaimonsa Nancyn kanssa ja yhden lapsen toisen vaimonsa Elainen kanssa. Avioliitto Elainen kanssa kesti 50 vuotta ja päättyi vaimon kuolemaan vuonna 2001. Geeringin kolmas vaimo Shirley kuoli vuonna 2021.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f g Celebrating Sir Lloyd Geering: New Zealand’s ‘prophet of modernity’ Victoria University of Wellington 28.9.2022, viitattu 20.3.2023
- ↑ a b JE Blaikie, Lloyd Geering, faith, and a baby at 38 Newsroom 23.2.2022, viitattu 20.3.2023
- ↑ a b c d e Lloyd Geering Westar Institute, viitattu 20.3.2023
- ↑ Geering, Lloyd Read NZ, viitattu 20.3.2023
|