Liuqiu

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Liuqiu
Liuqiu satelliittikuvassa
Liuqiu satelliittikuvassa

Liuqiu
Koordinaatit 22°20′19″N, 120°22′11″E
Pinta-ala 6,801 km²
Valtio
Valtio  Taiwan
Piirikunta Pingtung
Väestö
Väkiluku noin 13 000

Liuqiu on Taiwaniin eli Kiinan tasavaltaan kuuluva saari Taiwanin saaren lounaisrannikolla. Taiwanin ulkosaarista Liuqiu on ainoa korallisaari, ja sen pinta-ala on 6,8 km². Saaren asukasluku on noin 13 000.

Maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saaren rannikkoa.
Eroosion muokkaama kivi.

Liuqiu sijaitsee Taiwanin saaren lounaispuolella[1] noin 14 kilometriä mantereelta[2] Kaopingjoen suusta etelään. Taiwanin ulkosaarista Liuqiu on ainoa korallisaari. Pinta-alaa saarella on 6,801 km², pituutta pohjoisesta etelään 4 km ja leveyttä idästä länteen 2 km.[1] Saaren rantaviivan pituus on 12 km.[2] Maastonmuodoiltaan saari viettää hieman kohti koillista kuljettaessa. Liuqiun rannikkoa leimaavat eroosion muovaamat korallikivet. Länsirannikolla on myös muutamia lyhyitä hiekkarantoja.[1] Saarella ei ole jokia tai muita suuria makean veden lähteitä.[3]

Korallisaaren maaperässä viihtyvät vain harvat puulajit. Banianiviikuna on yksi menestyvistä lajeista. Saaren ympärillä on koralliriuttoja. Riuttoja on historiallisesti uhannut liikakalastus, mutta niitä on suojeltu vuodesta 2013 lähtien. Lisääntymiskaudella alueella esiintyy suojeltuja liemikilpikonnia.[4]

Hallinnollisesti saari kuuluu Pingtungin piirikuntaan, ja itse saari jaetaan edelleen Benfun, Zhongfu, Yufun, Dafun, Shangfun, Shanfun, Nanfun ja Tianfun kyliin.[1]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paikallista katunäkymää.

Liuquin alkuperäinen nimi oli Samagi[2] tai Samaji[1]. Nimi Liuqiu on peräisin Kiinan Tang-dynastian kaudelta. Nimi esiintyy 600-luvulta peräisin olevassa Suin kirjassa. Ei ole kuitenkaan täysin selvää, mihin saareen varhaisissa lähteissä viitattiin. Liuqiusta puhutaan vain epämääräisenä saarena Itä-Kiinan merellä.[4] Nimellä Liuqiu on viitattu Yuan-dynastian kaudella myös itse Taiwanin pääsaaren. Liuqiu on nimenä vakiintunut tarkemmin pienemmän saaren nimeksi Ming-dynastian kaudella, mutta joskus siihen viitataan edelleen nimellä Pikku-Liuqiu.[5]

Saaren asukkaiden sanotaan varhaisissa lähteissä olevan barbaareja, mikä oli yleinen nimitys mille tahansa kansoille, jotka eivät olleet kiinalaisia.[4] Saaren alkuperäisasukkaita olivat Taiwanin aboriginaaleihin kuuluvat sirayat.[4]

Ensimmäisinä eurooppalaisina Liuqiulle saapuivat alankomaalaiset alankomaalaisen laivan kariuduttua Liuquin lähistöllä vuonna 1622. Paikalliset sirayat surmasivat laivan pelastautuneen miehistön. Sama toistui vuonna 1631, ja vuonna 1636 Alankomaiden Itä-Intian kauppakomppania teki kostoretken saarelle. Kauppakomppanian sotilaat surmasivat noin puolet saaren asukkaista, ja muita vietiin orjuuteen.[4]

Qing-dynastian valtakaudella 1700-luvun paikkeilta lähtien saarelle alkoi muuttaa hokkieninkielisiä han-kiinalaisia siirtolaisia Kiinan mannermaalta.[4] Japanin siirtomaakaudella vuonna 1910 saari nimettiin uudelleen, mutta se sai takaisin vanhan nimensä siirtomaakauden päätyttyä.[5]

Talous[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paikallinen temppeli.

Kalastus muodostaa Liuqiun talouden kulmakiven. Ympäröivä merialue on merivirtojen ansiosita rikasta kalastusaluetta. Saaren maaperä soveltuu suhteellisen huonosti maanviljelykseen, mutta saarella kasvatetaan silti esimerkiksi bataatteja, pähkinöitä ja mangoja.[3]

Väestö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liuqiun asukasluku on noin 13 000.[1] Paikalliset harjoittavat perinteisiä kiinalaisia uskoja ja kristinuskoa. Kristityt ovat pääosin presbyteerejä. Perinteisen uskon harjoittajat uskovat Fujianin Quanzhoun ja Zhangzhoun alueen jumaluuksiin. Saarella on yksi kirkko ja 60–70 temppeliä. Suosittu jumaluus saarella on Guanyin.[6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f General Information Liuqiu Township Office. Viitattu 8.11.2019. (englanniksi)
  2. a b c Little Liuqiu Tourism Bureau, Republic of China (Taiwan). Viitattu 8.11.2019. (englanniksi)
  3. a b Economy Liuqiu Township Office. Viitattu 8.11.2019. (englanniksi)
  4. a b c d e f Thomas Bird: Little Liuqiu, Taiwan coral island teeming with turtles, temples and fantastical banyan trees South China Morning Post. Viitattu 8.11.2019. (englanniksi)
  5. a b History of Liuqiu Liuqiu Township Office. Viitattu 8.11.2019. (englanniksi)
  6. Culture Liuqiu Township Office. Viitattu 8.11.2019. (englanniksi)