Lisämaa

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Lisämetsämaa)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Lisämaa eli lisäalue on kiinteistön maa-alan suurentamiseksi hankittu tai hankittava maanpinnan määräosa. Aiemmin se oli pienen maatilan omistajalle luovutettu maa-alue, jolla tilasta pyrittiin tekemään entistä elinkelpoisempi. Lisämaita hankittiin asutuslainsäädännön ja vuoden 1958 maankäyttölain nojalla viljelys-, asuntoviljelys- kalastus- ja asuntotiloille ja erityisestä syystä myös kiinteistön pinta-alan kasvattamiseen. Lisämaata voitiin luovuttaa enintään niin paljon, että tilasta tuli lain mukainen viljelytila. Samalla tavoin voitiin hankkia maata tietä tai soran tai muun tarveaineen ottoa varten. Lisäalue voi olla myös vesialue tai osuus yhteiseen vesialueeseen. Lisäalueen hankkimiseksi oli tehtävä hakemus kunnan asutuslautakunnalle.[1][2]

Lisämetsämaa tarkoitti lisämaana luovutettua metsää tai vuoden 1886 metsälain tarkoittamaa metsää, joka luovutettiin valtio metsistä naapuritiloille manttaalin korotusta ja metsäveroa vastaan.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Otavan iso tietosanakirja, Otava 1960–1965, hakusana lisämaa.
  2. Uusi tietosanakirja, Tietosanakirja oy 1960–1966, hakusana lisäalue.
  3. Uusi tietosanakirja, hakusana lisämetsämaa.