Lindi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Lindi
Scene in Lindi, Tanzania (4).jpg

Lindi

Koordinaatit: 9°59′49″S, 39°42′52″E

Valtio  Tansania
Alue Lindin alue
Piirikunta Lindi Urban
Pinta-ala
 – Kokonaispinta-ala 1063 km²
Väkiluku (2012) 78 841
 – Tiheys 74 as./km²
Aikavyöhyke UTC+3

















Lindi on kaupunki Kaakkois-Tansaniassa, Intian valtameren rannikolla. Vuonna 2012 siellä oli 78 841 asukasta.[1] Kaupunki on Lindi Urban piirikunnan hallinnollinen keskus ja Lindin alueen pääkaupunki. Alue on yksi Tansanian harvaanasutuimpia.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lindi on arabikauppiaiden 1000-luvun ensimmäisellä vuosisadalla perustama rannikkokaupunki. 1800-luvulla Lindi oli keskeinen satamakaupunki, ollessaan sisämaasta tuotavien orjien lastauspaikka. Sataman kautta kaupattiin myös muun muassa norsunluuta, mehiläisvahaa ja mangrovepuuta. Tästä Omanin sulttaanien aikakaudesta on jäänteenä massiivinen pyöreä torni kaupungin jalkapallostadionin vieressä.

Karttaote Saksan Itä-Afrikan kauppareitistä vuodelta 1906. Punainen G-kirjain Lindin kohdalla osoittaa puuvillan siementenpoistoasemaa.

Saksalaisten hallintokaudella (1885 – 1919) Lindistä tehtiin Saksan Itä-Afrikan eteläisen provinssin hallinnollinen keskus. Tämä hallintoalue käsitti lähes koko Etelä-Tanganjikan Intian Valtamereltä Njassajärvelle. Tuona aikakautena Lindiin rakennettiin muun muassa linnoitus, poliisiasema, tulliasema sekä useita muita julkisia rakennuksia. Rakennukset ovat päässeet pahasti rapistumaan, eikä niistä ole nykyisin käytössä muita kuin poliisiasema.[2]

Brittien hallintokaudella, Ensimmäisen maailmansodan jälkeen kaupunkiin muodostui merkittävä vähemmistö intialaisia kauppiaita. Vuonna 1952 Tanganjikan eteläisen provinssin hallinto siirrettiin Mtwaraan uuden sataman valmistuttua ja alueen talouden keskityttyä sinne. Tämä taannutti Lindin kaupungin kehitystä, huolimatta siitä, että vuonna 1971 kaupungista tuli Lindin alueen hallinnollinen pääkaupunki. Lindin kunnanvaltuusto on perustettu vuonna 1953.[3]

Kaupungin arkkitehtuurissa on havaittavissa sekä aasialaisia että eurooppalaisia vaikutteita. Osassa keskustan vanhoista rakennuksista on jäljellä koristeellista arabialaista ornamentiikkaa ja ovissa swahilikulttuurille tyypillisiä kaiverruksia.

Maantiede ja ilmasto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lindi sijaitsee Lukuledijoen suistossa, Lindinlahden poukamassa, Intian valtameren rannikolla.

Lindi kuuluu Köppenin ilmastoluokituksessa trooppiseen savanni-ilmastoon. Alueen ilmasto on yleisesti ottaen kuuma ja kostea; ilman vuosittaisen keskilämpötilan vaihdellessa 24,5 °C ja 27 °C välillä. Maaliskuussa ja huhtikuussa Lindin kaupungin ilmankosteus on keskimäärin 87 %. Alueella on havaittavissa yksi sadekausi, joka ajoittuu marraskuun puolivälistä toukokuun alkuun. Vuosittainen sadanta vaihtelee 980 mm ja 1200 mm välillä.[4]

Sää — Lindi
Kuukausi Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu
Keskimääräinen korkea °C (°F) 31 (88) 31 (88) 31 (88) 31 (88) 31 (88) 30 (86) 30 (86) 30 (86) 30 (86) 30 (86) 31 (88) 31 (88)
Keskimääräinen matala °C (°F) 24 (75) 23 (73) 23 (73) 23 (73) 21 (70) 19 (66) 19 (66) 19 (66) 20 (68) 22 (72) 23 (73) 24 (75)
Sademäärä (mm) (tuumaa) 145 (5.7) 150 (5.9) 153 (6) 166 (6.5) 34 (1.3) 8 (0.3) 9 (0.4) 8 (0.3) 14 (0.6) 19 (0.7) 50 (2) 132 (5.2)
Lähde: Climatedata.eu[5] 2014

Kaupunginosat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lindi Urban jakaantuu 13 hallinnolliseen osa-alueeseen tai kaupunginosaan, joita ovat Jamhuri, Makonde, Matopeni, Mikumbe, Mitande, Msinjahili, Mtanda, Mwenge, Nachingwea, Ndoro, Rahaleo, Rasbura ja Wireless.[6]

Palvelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liikenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaupungin halki kulkeva B2-tie yhdistää Lindin pohjoisessa Dar es Salaamiin ja etelässä Mingoyon kautta Mtwaraan. Lindistä on myös tieyhteys Mingoyon kautta B5-tietä pitkin Masasiin ja Songeaan.

Lindin kaupungissa toimii pienehkö merisatama, joka pitää sisällään yhden dhow-laiturin ja kolme katettua laituripaikkaa. Satama palvelee lähinnä pieniä rahti- ja matkustaja-aluksia.[7] Noin 20 kilometriä kaupungista koilliseen sijaitsee Lindin pienlentokenttä, joka tunnetaan myös nimellä Kikwetu Airport.[8]

Terveydenhuolto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaupungissa toimii Lindin alueellinen sairaala, Sokoine Regional Hospital sekä yksityinen terveysasema, Brigitta dispensary.

Urheilu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaupungissa sijaitsee vuonna 1957 valmistunut urheiluareena, Ilulu Stadium, jonka katsojakapasiteetti on 12 000.[9]

Nähtävyyksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Vanha kaupunki rannan läheisyydessä
  • Saksalainen linnake
  • Arabitorni
  • Dhow-satama
  • Mtema Beach-ranta

Elinkeinoelämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lindin alueen luonnonvaroihin kuuluvat muun muassa maakaasu, kala, metsätalouden tuotteet ja kipsi. Alueen tärkeimmät rahakasvit ovat cashew-pähkinä, sisalagave, seesami, appelsiini, kookos ja soija, kun taas tärkeimpiä ruokakasveja ovat pavut, maissi, maniokki, riisi, maapähkinä ja durra.

Lindin elinkeinoelämän tärkein teollisuudenala on metsäteollisuus, joka on sekä suoraan että välillisesti yksi tärkeimmistä työllistäjistä alueella. Muu pienempi teollisuustoiminta pitää sisällään köysi- ja punostuotantoa, nahkatuotantoa, öljynporausta sekä cashew-pähkinöiden jalostusta.[10]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. City Population. Tanzania: Administrative Division. Viitattu 7.1.2014 (englanniksi)
  2. Lindi in Tanzania. Footprint Travel Guides. Viitattu 8.8.2014 (englanniksi)
  3. Historia ya Mji wa Lindi. Ofisi ya Mkuu wa Mkoa wa Lindi. Viitattu 8.8.2014 (swahiliksi)
  4. National Bureau of Statistics, Ministry of agriculture and Food Security, Ministry of Water and Livestock Development, Ministry of Cooperatives and Marketing, Presidents Office, Regional Administration and Local Government, Ministry of Finance and Economic Affairs: National Sample Cencus of Agriculture: Regional Report, Lindi Region (PDF) (Sivu 1) 2007. Sansibar: The United Republic of Tanzania. Viitattu 8.7.2014. (englanniksi)
  5. Lindi, Tanzania. Climatedata.eu. Viitattu 8.7.2014 (englanniksi)
  6. Lindi Urban: Population by sex, number of households and average household size. Tanzania 2002 Population and Housing Cencus Homepage. Viitattu 8.7.2014 (englanniksi)
  7. Smaller Sea Ports. Tanzania Ports Authority. Viitattu 8.8.2014 (englanniksi)
  8. List of Aerodromes in Tanzania (PDF) Tanzania Civil Aviation Authority. Viitattu 8.8.2014. (englanniksi)
  9. Ilulu Stadium. World Stadium Database. Viitattu 8.8.2014 (englanniksi)
  10. Investment opportunities in Lindi. Small Industries Development Organization, Tanzania. Viitattu 8.8.2014 (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä Afrikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.