Leo Uusimäki

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Leo Viljami Uusimäki (s. 30. kesäkuuta 1998 Vantaa)[1] on suomalainen kymmenottelija. Hän edustaa Kenttäurheilijat-58:aa[1] ja hänen valmentajanaan toimi vuoteen 2020 Pekka Kelonurmi ja sittemmin Jaakko Erkinheimo.[2]

Kalevan kisoista Uusimäki on saavuttanut kymmenottelun kultaa vuonna 2021, hopeaa vuosina 2018 ja 2020 sekä pronssia 2019. Lisäksi hän on ollut mukana viestijuoksun SM-kilpailuissa voittamassa 4 × 400 metrin viestijuoksusta kultaa vuonna 2017 sekä pronssia 2016 ja 2019 sekä 4 × 800 metrin viestijuoksusta pronssia vuonna 2017. Sisäratojen SM-kilpailuissa hän on saanut seitsenottelussa kultaa 2020 ja viestissä pronssia 2020.[2]

Uusimäki sijoittui Gävlen alle 23-vuotiaiden EM-kilpailuissa 2019 kymmenottelussa 15:nneksi jäätyään pituudessa ilman tulosta.[2]

Uusimäellä on taustaa myös voimistelusta ja hiihdosta. Kymmenottelussa Uusimäen vahvimpia lajeja ovat 400 metriä ja seiväshyppy, heikoimpia heittolajit.[1] Hän kävi Sottungan lukion.[1]

Henkilökohtaiset ennätykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Vähämäki, Tero: Mikä on 10-ottelijalle hankalin laji? PM-kisaaja Leo Uusimäki avaa rankan rypistyksen vaihe vaiheelta Helsingin Uutiset. 7.6.2017. Viitattu 7.5.2019.
  2. a b c d Leo Uusimäki Tilastopaja (vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu).