Leila Tuure

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Leila Tuure (s. 10. joulukuuta 1938 Pori) on suomalainen kirjailija. [1]

Leila Tuure kirjoitti ylioppilaaksi Porin tyttölyseosta vuonna 1959 ja opiskeli sen jälkeen historiaa Turun yliopistossa. Varsinaisen elämäntyönsä hän on tehnyt historian opettajana. Vuoteen 1989 saakka Tuure toimi opettajana Porissa ja sen jälkeen eläkkeelle siirtymiseensä saakka pääkaupunkiseudulla.

Takaisin synnyinkaupunkiinsa Tuure muutti vuonna 2008. Hän asuu nykyään Porin Reposaaressa. [2]

Ensimmäisen teoksensa Tuure julkaisi vuonna 1989. Hän on kirjoittanut lähinnä Poriin ja lähiseudulle sijoittuvia historiallisia romaaneja. Vuonna 2011 Tuure julkaisi satukirjan Tontut muuttavat kaupunkiin, johon kuvituksen on tehnyt hänen tyttärensä Matilda Tuure. Tuure on kirjoittanut myös kaksi rikosromaania salanimellä Emma Å.

Vuodesta 2008 lähtien Tuuren teokset ovat ilmestyneet hänen oman Sunkirja-kustantamonsa kautta. Se on julkaissut myös muiden kirjailijoiden tuotantoa.

Suomen kirjailijaliiton jäsen Tuure on ollut vuodesta 1991 lähtien. Hän on kuulunut myös Espoon kirjailijat ry:n hallitukseen.

Nortamo-palkinto Leila Tuurelle myönnettiin vuonna 2009 ja Pori Tutuksi -palkinto vuonna 2011.[3]

  • Peiliinkatsoja (1989)
  • Eilisen sillat (1990)
  • Narukaruselli (1992)
  • Tummat ja valkeat tulet (1993)
  • Elämänkarkulainen (1994)
  • Sinisukka (1996)
  • Väistyvän veden kaupunki (1998)
  • Hyvä mies (2000)
  • Kauppamiesten sukua (2001)
  • Kauppamiehen tytär (2003)
  • Kauppamiehen perintö (2004)
  • Hatuntekijä (2007)
  • Varjojen aika (2007)
  • Musta, mustempi, punainen (salanimellä Emma Å, 2007)
  • Puolan prinsessa (2008)
  • Samuelin kirja (salanimellä Emma Å, 2008)
  • Ros-anna (2009)
  • Piiritanssi (2009)
  • Alfien sodat (2010)
  • Aleksandra ja Mikael (2011)
  • Tontut muuttavat kaupunkiin (kuvitus Matilda Tuure, 2011)
  • Daali ja kahvinpavut (2013)
  • Viimeiset tanssiaiset (2014)
  • Espanjalainen rouva (2016)
  • Apteekki (2018)
  • Tuulentuojat (2020)