Lattiasieni

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Lattiasieni
Itiöemän vaalea reuna.
Itiöemän vaalea reuna.
Tieteellinen luokittelu
Kunta: Sienet Fungi
Kaari: Kantasienet Basidiomycota
Luokka: Avokantaiset Agaricomycetes
Lahko: Boletales
Heimo: Serpulaceae
Suku: Lattiasienet Serpula
Laji: lacrymans
Kaksiosainen nimi

Serpula lacrymans
(Wulfen) J. Schröt.

Katso myös

 Commons-logo.svg Lattiasieni Commonsissa

Lattiasieni (Serpula lacrymans) on yleinen rakennusvaurioita aiheuttava sieni. Luonnossa lattiasieni kapea-alainen ja kilpailukyvyltään heikko laji jonka kasvun esteet tai haitat ovat poistuneet ihmisen toimista johtuen. Rakennuksissa on maailmanlaajuisesti pääasiassa havupuista sahattua puutavaraa, joka on lajille luontaista kasvualustaa. Sienen kasvua luonnossa haittaa elävän tai juuri maahan kaatuneen rungon liika kosteus, mitä sahatavarassa ei ole. Itiöt pääsevät leviämään helposti koska sahatavarassa ei ole leviämistä haittaavaa kuorikerrosta, lisäksi lattiasienen itiöiden tuotto on massiivista. Rakennusvirheiden ja kosteuvaurioiden takia syntyy alueita jossa on otolliset olosuheet mutta ei juurikaan kilpailua muiden lajien toimesta, ja vuodenaikojen vaihtelu on rakenuksissa vähäisempää kuin luonnossa. Se aiheuttaa rakennuspuutavarassa ruskolahoa.[1]

Lattiasienen aiheuttamaa ruskolahoa

Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lattiasieni lattiasieni suosii viileää, kosteaa ja seisovaa ilmaa. Sen tieteellinen nimi tulee itiöemän poimuisesta itiölavasta (serpere – kiemurrella) ja sienen kyvystä tuottaa vesipisaroita korkeassa ilmankosteudessa kasvaessaan (lacrimosus – kyynelehtivä). Pintarihmasto usein ohutta, valkoista ja harsomaista. Vanhempi ja paksumpi rihmaston osa voi olla väriltään joko tasaisen likaisenharmaata tai joskus näkyvissä violettia ja keltaista sävyä. Rihmastot kasvavat kohteessa vuosikausia ennen kuin tuottavat ensimmäisen itiöemän joka tuottaa lajin suvullisia itiöitä. Itiöemät laakeita ja kiinnipainautuneet alustaan, kuitenkin ne ovat helposti irrotettavia, keskustasta poimuisia ja ruskeita. Itiöemät saattavat peittää suuria alueita. Nuori itiöemä aluksi kokonaan valkea, myöhemmin itiölava kypsyy keskeltä ja värjäytyy ruskeaksi kypsyvistä itiöistä. Itiöemän reuna on valkea ja itiölavaa korkeampi. Itiöemät syntyvät usein seinälinjoille tai kulmauksiin. Tuottavat yleensä suuria määriä itiöitä.[1]

Lattiasieni on helposti makroskooppisesti tunnistettavissa itiöemien ominaisuuksien perusteella. Samantyyppisiä itiöemiä muodostavat myös jotkin ryppykesikät (hygrophoropsidaceae). Niiden itiöemän keskusta on kuitenkin kellertävämpi. Tämän suvun lajeista osa eroaa siten, että itiöemässä ei ole poimuisuutta vaan epäsäännöllisiä hampaita tai piikkimäisiä muodostumia. Kellarisienen (Coniophora puteana) rihmasto voi muistuttaa erehdyttävästi lattiasientä. Suvut Coniophora, Leucogyrophana ja Serpula ovat kuitenkin selvästi erotettavissa mikroskooppisten tuntomerkkien perusteella.[1]

Lattiasienelle on ominaista voimakas pintarihmaston muodostuminen. Se etenee kaarimaisina muodostumina, kun alusta ja olosuhteet ovat tasaiset ja sopivat. Se tekee myös harmaita rihmastojänteitä, joiden suunnassa rihmaston eteneminen on vaikeammin ennustettavaa. Paksuimmillaan jänteet ovat usean millimetrin paksuisia, juuren tapaisia muodostumia joissa on yhteenpunoutuneita, mikroskooppisesti erityyppisiä rihmoja. Nämä kuljettavat vettä ja niiden avulla lattiasieni pääsee etenemään kuivien alueiden yli jopa useita metrejä ja voivat kasvaa jopa 5 mm vuorokaudessa. Vedenkuljetuskyky tekee lattiasienestä hankalimman rakennuslahottajan. Muut lajit lopettavat kasvunsa kun puu kuivuu rihmaston alueelta, lattiasieni sen sijaan jatkaa kasvuaan täysin kuivassakin puuaineksessa siirtämällään vedellä. Puun lahotuksen yhteydessä vapautuu sen käyttöön myös vettä.[1][2]

Kasvuympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lattiasienen optimaalinen kasvulämpötila vaihtelee välillä on +5-+2 °C, mutta sieni voi kasvaa lämpötila-alueella +3-+26 °C. Sieni pitää tuoretta puuta hieman kuivemmasta puusta, liian suuri kosteus haittaa tai estää lajin kasvua. Puun optimaalinen kosteuspitoisuus välillä on 20-55 %. Rihmasto on myös herkkä tuuletukselle. Alle +5 °C lämötilat ovat sille haitaksi mutta muiden lahottajien tavalla laji kestää pakkasta. Pohjoisimmat lahotapaukset Suomesta ovat Utsjoelta. Korkean lämpötilan sietokyky on heikko, tapavat lämpötilat ovat jossain +35-50 °C välillä.[1] Se voi kasvaa myös pahvissa ja tekstiileissä.

Rihmasto on myös kalkin suosija ja etsiytyy kalkkia sisältäviin rakenteisiin. Erittäin usein vauriokohdan läheiset tiilirakenteet voivat olla pahoin rihmaston vallassa.[1]

Torjunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sienen valtaama rakennusmateriaali pyritään yleensä purkamaan. Lämpökäsittely on myös mahdollista, mutta hankalaa rakenteiden lämmöneristävyydestä johtuen. Rakenteet lämmitetään tällöin vähintään kuudeksi tunniksi +40 °C lämpötilaan.[1]

Kuvia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g Seppo Huhtinen: Lattiasieni – vaikea muttei mahdoton vastustaja (pdf) Turun yliopisto, Biologian laitos. Viitattu 24.11.2017.
  2. Tuula Husman, Pekka Roto, Markku Seuri: Sisäilma ja terveys – Tietoa rakentajille (pdf) Kansanterveyslaitos (KTL), s. 16,18. Viitattu 24.11.2017.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä sieniin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.