Lapsuus (yhtye)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Lapsuus
Tiedot
Toiminnassa 2018–
Tyylilaji punk
Kotipaikka Mikkeli[1]
Laulukieli suomi
Levy-yhtiö

Stupido Records

Lapsuus on vuonna 2018 Mikkelissä perustettu punk-yhtye.

Vuonna 2019 yhtye julkaisi kasetti- ja digijulkaisuna neljän kappaleen EP:n. Sen jakelijana toimi suomalainen Kasettipesä Oy.

Vuonna 2020 Lapsuus solmi levytyssopimuksen Stupido Recordsin kanssa. Yhtye on julkaissut Stupido Recordsin kautta täyspitkän albumin Kaikki menee mustaksi (2020) ja neljän kappaleen EP:n Haamuna maailmassa (2021).

Debyyttialbumi sai kriitikoilta pääosin positiivisen arvion (mm. Soundi, neljä tähteä).

Syyskuussa 2023 yhtye julkaisi toisen studioalbuminsa Huoleton ja suruton.

Yhtyeen musiikille ominaista ovat värikkäät, kitaroiden ja bassokitaran luomat sointumaailmat, henkilökohtaisia aiheita käsittelevät sanoitukset sekä tarttuvat pop-melodiat.

Lapsuus ilmoitti lopettavansa keikkailun joulukuussa 2023. Yhtyeen jäsenistä Janne (basso) toimii sooloartistina nimellä Rakkaudella Janne

Kokoonpano[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kamila - laulu, tamburiini
  • Esko - lead-kitara, taustalaulu
  • Janne - basso, taustalaulu
  • Janne - rummut
  • Tero - komppikitara[2]

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Studioalbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kaikki menee mustaksi (2020)
  • Huoleton ja suruton (2023)

EP:t[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Lapsuus (2019)
  • Haamuna Maailmassa (2021)

Singlet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • ”Autolla mereen” (2020)
  • ”Rikkinäisen sydämen tuoksu” (2020)
  • ”Elämän maku suus” (2021)
  • ”Sunny ja mä” (2023)
  • ”Roskiin” (2023)
  • ”Salaiset syntymäpäivät” (2023)

[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. LPRHC Fest: Lapsuus lprhcfest.com. Viitattu 9.8.2022.
  2. punknurkka: Lapsuus punknurkka.fi. 12.4.2020. Arkistoitu 28.9.2022. Viitattu 9.8.2022.
  3. Spotify: discography open.spotify.com. Viitattu 9.8.2022.