Lannoitus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Lannoitus eli lannoittaminen on maatalouden peltotöihin kuuluva työvaihe, jossa kasvien pellosta ottamia ravinteita korvataan ja lisätään tuomalla sinne ulkopuolelta ravinteita lannoitteen muodossa; pääasiassa typpeä, fosforia ja kaliumia. Menetelmää käytetään yleisesti myös puutarhoissa ja muilla viljelmillä, kuten esimerkiksi kasvihuoneissa.

Kunkin lannoitetyypin levittämiseen on oma koneensa. Nestemäistä lietelantaa levitetään lietevaunulla. Kuivia jakeita kuten kuivalantaa ja tuhkaa levitetään kuivalantavaunulla. Rakeisia apulantoja levitetään pneumaattisesti tai keskipakoisesti toimivalla apulannanlevittimellä tai kylvölannoittimella.

Lanta-lannoitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ennen keinotekoisten lannoitteiden keksimistä lannoitteena toimi etupäässä eläinten lanta. Aikaisemmin lantaa käsiteltiin kiinteänä kuivalantana talikoimalla se karjasuojista hevoskärryjen lavalle ja talikoimalla se lavalta peltoon. Sähköistymisen ja vesipumppujen sekä lantapumppujen kehittymisen myötä lantaa alettiin käsitellä virtsaan ja veteen sekoittuneena lietemuodossa. Aikaisemmin lannan tai lietteen levittämisessä ei ollut rajoituksia, mutta Euroopan unionin aikana on ravinteiden huuhtoutumista pyritty ehkäisemään rajoittamalla lannanlevitystä. Esimerkiksi lantaa tai lietettä ei saa levittää pelloille talvella, kun maa on jäässä. Näin koska lumen sulamisen mukana lannan ravinteet huuhtoutuvat vesistöihin ja aiheuttavat rehevöitymistä. Lisäksi lanta tulee mullata. Tämä voidaan tehdä suoraan levittimessä olevalla multaimella tai jälkikäteen vaikkapa äkeellä.

Keinolannoitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keinolannoitteiksi eli keinotekoisiksi lannoitteiksi kutsutaan kemianteollisuuden valmistamia lannoitteita, jotka on jauhemuodosta levittämisen helpottamiseksi rakeistettu. Ensimmäiset keinolannoitteet levitettiin käsin samaan tapaan kuin aikaisemmin kylvettiin kylvövakasta heittelemällä siemeniä peltoon.

Toisessa vaiheessa kehittyivät ensin hevosvetoiset ja sitten traktorin perässä vedettävät lannoittimet, kunnes lannoittimet kiinnitettiin traktorin kolmepistenostolaitteisiin, jolloin lannoitettaessa pellon päässä kääntyminen tuli helpommaksi.

Kolmannessa vaiheessa lannoitusmahdollisuus liitettiin kylvökoneeseen, jolloin muodostui kylvölannoitin. Tällöin kylvön jälkeen ei ole välttämätöntä keinolannoittaa erikseen, mikä on säästänyt peltotyötunteja ja vähentänyt ajokertoja.

Ympäristövaikutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maatalousteknologian kehittäminen kuten lannoitteet säästää 13,1 miljardia hiilidioksiditonnia kasvihuonekaasupäästöjä vuosittain verrattuna vuoden 1961 teknologiaan.selvennä Hiilipäästöjä aiheuttaa eniten peltoalan lisääminen, mutta satojen kasvu johtuu lähinnä teknologian kehittymisestä, vähemmän peltojen lisäämisestä. Viljatuotanto kasvoi 162 % ja väestö vain 111 % vuosina 1961 - 2005. [1]

Lannoittamisen muita ympäristöhaittoja olisi mahdollista vähentää mitoittamalla ja kohdentamalla lannoitteet tarkemmin. Haitat koskevat keinolannoitteiden ohella myös luomulannoitteita, lantaa.

Euroopan unionissa, jossa 27 jäsenvaltion maatalouspolitiikka on yhteinen, on kiinnitetty huomiota myös ympäristötukien muodossa peltoviljelyn ravinnepäästöihin. Tässä tarkoituksessa on pyritty hillitsemään peltoon jäävän ja ilmaan typen tapaan haihtumattoman fosforin jäämiä, joiden riski karjatalousalueilla ei ole vähäinen.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Greenhouse gas mitigation by agricultural intensification, Jennifer A. Burneya, Steven J. Davis, and David B. Lobella, Proceedings of the National Academy of Sciences, June 29, 2010 vol. 107 no. 26, 12052-12057

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Lannoitus.