Haimasaareke

Kohteesta Wikipedia
(Ohjattu sivulta Langerhansin saareke)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Haimasaarekkeet eli Langerhansin saarekkeet ovat haimassa sijaitsevia umpirauhassoluryhmiä, jotka erittävät verenkiertoon muun muassa veren sokeritasapainoa sääteleviä hormoneja.[1] Saarekkeet käsittävät 1–2 % haiman tilavuudesta, mutta jopa 10–15 % sen verenkierrosta.[2] Terveellä aikuisella on haimassaan noin miljoona saareketta eri puolilla elintä. Haimasaarekkeet poikkeavat muusta haimakudoksesta paitsi hormonituotannoltaan myös siinä suhteessa, että ne umpirauhasina erittävät hormoninsa verenkiertoon siinä missä muu haima toimii avorauhasen tavoin ja tuottaa eritteitä ruoansulatuskanavaan. Saarekkeet on nimetty saksalaisen patologin Paul Langerhansin mukaan, joka löysi saarekkeet vuonna 1869.

Saarekkeista on tunnistettu kuusi erilaista solutyyppiä, joista enemmistön muodostavat alfasolut (15–20 %), beetasolut (70 %) ja deltasolut (5–10 %). Alfasolut tuottavat glukagonia, joka edistää glukoosin vapautumista verenkiertoon, beetasolut taas insuliinia, jonka vaikutuksesta glukoosia otetaan verenkierrosta talteen. Deltasolut tuottavat somatostatiinia. Osa soluista voi tuottaa useampiakin hormoneja.[2] Vähiten eli noin 1 % on F-soluja (PP-solut), jotka erittävät haimapolypeptidiä. Näistä soluista alfasolut sijaitsevat tyypillisesti saarekkeiden reunoilla ja beetasolut keskiosassa. Yksittäisiä deltasoluja on kudoksessa hajaantuneena. Harvinaisempia PP-soluja puolestaan on enemmän haiman kärjessä. Saarekkeen soluja kannattelee kollageeniverkko ja saarekkeita peittää ohut verkkomainen kapseli. Kaikilla soluilla on yhteys fenestroituihin kapillaarisuoniin, joita saarekkeissa on runsaasti.[3]

I-tyypin diabeteksessa saarekkeiden beetasolut ovat tuhoutuneet, jolloin insuliinintuotanto ja sitä myötä elimistön sokeritasapainon säätely on merkittävästi heikentynyt. II-tyypin diabeteksessa beetasoluja on normaali määrä, mutta muiden solujen vaste insuliiniin on heikentynyt.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Turunen, Seppo: Biologia: Ihminen, s. 177. 5.–7. painos. WSOY, 2007. ISBN 978-951-0-29701-8.
  2. a b Langerhansin saarakkeet Solunetti. Viitattu 5.1.2016.
  3. Anthony L. Mescher: Junqueira's Basic Histolgy, 13th Edition, s. 418–420. McGraw Hill Education Medical, 2013. ISBN 978-1-259-07232-1.
Tämä biologiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.