Lamminpään osuuskuntatalo

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Lamminpään osuuskuntatalo
Osoite Vuorentaustantie 4,
33420 Tampere
Sijainti Lamminpää, Tampere
Koordinaatit 61°31′24″N, 23°38′04″E
Valmistumisvuosi 1947
Rakennuttaja Osuuskunta Lamminpää
Omistaja Osuuskunta Lamminpää
Runkorakenne ranko
Julkisivumateriaali lauta
Kerrosluku 1,5
Kerrosala 260 m²
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla

Lamminpään osuuskuntatalo on Tampereen Lamminpään kaupunginosassa sijaitseva työväentalo.

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Talohankkeen Lamminpäässä aloitti Voimistelu- ja urheiluseura Lamminpään Korpi 1930-luvulla. Seura piti vuosikymmenen puolivälissä arpajaiset, jotka tuottivat 53 000 markkaa, mutta tonttia toimitaloa varten ei kuitenkaan löytynyt. Lopulta tontti saatiin ostettua, mutta pian kaupan jälkeen Lamminpää liitettiin Tampereeseen ja tontille asetettiin rakennuskielto. Tontti saatiin vaihdettua toiseen, mutta talvisota katkaisi jälleen suunnitelmat. Välirauhan aikaan vuonna 1941 taloasiaa pyrittiin edistämään edelleen. Korpi katsoi, ettei enää pystynyt viemään asiaa eteenpäin yksin, joten perustettiin Osuuskunta Lamminpää. Jatkosota katkaisi hankkeen jälleen, mutta vuonna 1945 työ jatkui. Osuuskuntaan liittyi muun muassa omakotiyhdistys, vasta laillistettuja kansandemokraattisia yhdistyksiä sekä yksityishenkilöitä. Osuuskunta osti metsää rakennuspuita varten, ja Voimistelu- ja urheiluseura Korpi myi aiemmin hankkimansa tontin osuuskunnalle. Talo rakennettiin talkoilla, ja talkootunteja kertyi yhteensä tuhansia. Koska rakennusaineista oli pulaa, ihmiset toivat myös kodeistaan mitä irti saivat: esimerkiksi nauloja, saranoita ja putkia. Avajaisia vietettiin loppuvuodesta 1947.[1]

Toimintaa työväentalolla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Talolla on järjestetty muun muassa tanssia, laulua, kokouksia, keskusteluja, vaalitilaisuuksia, voimistelua, näytelmiä ynnä muuta. 2010-luvulla siellä ovat toimineet muun muassa Lamminpään Korpi, Suomi-Venäjä-seura, Länsi-Tampereen vasemmisto, Lamminpää-Tohlopin omakotiyhdistys ja Tohlopin kalastus- ja suojeluyhdistys eli ToKaSu. Talo on myös häitä ja muita juhlia viettävien suosiossa.[1] Myös bingoa ja elokuvanäytöksiä on ollut.[2]

Rakennus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Talon pinta-ala on 260 m², mihin kuuluu sali näyttämöineen, ravintola, keittiö, eteinen, kokoustila ja wc-tilat. Sitä on peruskorjattu vuosina 1984, 1995, 2006 ja 2020.[3] Talo on rankorakenteinen, pystylaudoitettu ja keltaiseksi maalattu.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Panula, Rainer: Lamminpään osuuskuntatalo 70 vuotta 5.1.2018. Vasen Kaista. Viitattu 16.2.2023.
  2. a b Båsk-Ekholm, Katia & Häyry, Kaj: Suomen työväentaloja koskeva selvitys. Helsinki: Opetusministeriö, 1982.
  3. Osuuskunta Lamminpää seurantalot.fi. Viitattu 16.2.2023.