Kuolon kihlattu

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kuolon kihlattu
Sposa nella morte
Elokuvan yhdysvaltalainen lehtimainos.
Elokuvan yhdysvaltalainen lehtimainos.
Ohjaaja Emilio Ghione
Käsikirjoittaja Luciano Muratore
Kuvaaja Antonio Cufaro
Pääosat Lina Cavalieri, Luciano Muratore
Valmistustiedot
Valmistusmaa Italia
Tuotantoyhtiö Tiber Film
Ensi-ilta 4. marraskuuta 1915 (Rooma)
10. syyskuuta 1916 (Suomi)
Kesto 1537/345 metriä (14 min.)
Alkuperäiskieli mykkäelokuva
Aiheesta muualla
IMDb

Kuolon kihlattu (myös Kuolemalle kihlattu, Kuolon morsian, Kuoleman morsian; ital. Sposa nella morte) on vuonna 1915 valmistunut italialainen mykkäelokuva. Emilio Ghionen ohjaaman intohimodraaman pääosaa esittää oopperalaulaja Lina Cavalieri.

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Musiikin opiskelija Elyane matkustaa Roomaan, jossa hän rakastuu taidemaalari Pierreen. Elyanea tavoittelee myös herttua Alberto, joka sokaisee tytön yhteiskunnallisella asemallaan. He pakenevat Pariisin seurapiirielämään, mutta pian käy ilmi, ettei herttua aiokaan mennä naimisiin. Elyanesta taulun maalannut Pierre haavoittuu kaksintaistelussa Alberton kanssa ja tyttö hoitaa hänet terveeksi. Pierre pakenee menneisyyden haamuja, mutta entinen rakkaus ei jätä häntä rauhaan. Elyane seuraa Pierreä Roomaan, jossa hän tekee itsemurhan ollakseen ikuisesti rakastettunsa kihlattu.[1][2]

Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Lina Cavalieri  … Elyane Ferny  
 Lucien Muratore  … Pierre Marsant  
 Alberto Collo  … Vallaltan herttua Alberto Cenci  
 Ida Carloni-Talli  … Vallaltan herttuatar  
 Luigi Scotto     
 Alfonso Cassini  … Villa Medicin johtaja  
 Angelo Bonfanti  … Antonio  
 Diomira Jacobini  … [3]  

Tuotanto ja vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tiber Filmin tuottama[3] Kuolon kihlattu oli kuuluisan laulajan ja ”maailman kauneimmaksi naiseksi” mainitun Lina Cavalierin ensimmäinen Italiassa tekemä elokuva. Miespääosaa esittää Cavalierin aviomies, ranskalainen tenori Lucien Muratore.[4]

Kuolon kihlattu on yksi 1910-luvun lukuisista diivaelokuvista. Juoneltaan tavanomaisena sen vetovoima perustui mahdollisuuteen nähdä kuuluisa oopperalaulaja ja samalla vilaus hänen elämäntavastaan. Elokuva oli suuri yleisömenestys ja se sai Italiassa pääosin myönteisiä arvosteluja.[3][5] Yhdysvaltalaiset kriitikot pitivät elokuvan juonta typeränä ja suhtautuivat huvittuneesti varsinkin Muratoren näyttelijänsuoritukseen.[1][2]

Elokuvaa esitettiin Suomessa syksyllä 1916[6][7][8][9]. Lehtimainoksen mukaan Kuolon kihlattu oli ”kieltämättä paraimpia filminäytelmiä, mitä on pitkään aikaan nähty”. Erityistä huomiota kiinnitettiin elokuvassa nähtävään Cavalierin huvilaan, yli kaksi miljoonaa markkaa maksaneisiin helmiin, neljännesmiljoonan arvoisiin chinchillaturkiksiin ja vuoden 1916 naismuotia edustaviin Paquinin pukuihin[6].

Restaurointi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvan 1537 metrin alkuperäispituudesta on säilynyt 345 metrin pahoin vahingoittunut espanjankielinen katkelma, joka on restauroitu Valencian ja Bolognan elokuva-arkistojen yhteistyönä. Katkelma on nähtävissä Bolognan elokuva-arkiston sivustolla.[2][4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Sempre in penombra sempreinpenombra.com. Viitattu 5.7.2017.
  2. a b c Silents, Please! silentsplease.wordpress.com. Viitattu 5.7.2017.
  3. a b c Bianco e Nero, numero speciale: Il cinema muto italiano 1915, seconda parte (1992), s. 226–229.
  4. a b Cineteca di Bologna cinestore.cinetecadibologna.it. Viitattu 5.7.2017.
  5. Martinelli, Vittorio: L’avventura cinematografica di Lina Cavalieri. Il Territorio, 1986, no 3, s. 290–292. Artikkelin verkkoversio.
  6. a b Helsingin Sanomat, 10.9.1916, s. 3. Artikkelin verkkoversio.
  7. Uusi Suometar, 17.9.1916, s. 4. Artikkelin verkkoversio.
  8. Aamulehti, 19.10.1916, s. 1. Artikkelin verkkoversio.
  9. Vaasa, 16.11.1916, s. 3. Artikkelin verkkoversio.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]