Kuolemanrangaistus Uudessa-Seelannissa

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Kuolemanrangaistus Uudessa-Seelannissa oli käytössä vuoteen 1989. Ensimmäinen kuolemanrangaistus pantiin toimeen vuonna 1842 ja viimeinen vuonna 1957. Yhteensä Uudessa-Seelannissa teloitettiin 84 henkilöä, joista 83 sai rangaistuksensa murhasta ja yksi maanpetoksesta. Lain mukaan kuolemanrangaistuksia oli mahdollista antaa murhasta, maanpetoksesta ja merirosvouksesta. Kaikki teloitukset tapahtuivat hirttämällä.[1]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen kuolemanrangaistuksen johdosta teloitettu oli maori nimeltä Maketu Wharetotara 7. maaliskuuta 1842. Hänet oli tuomittu Thomas Bullin, tämän vaimon Elizabeth Robertonin ja heidän kahden lapsensa murhasta. Lisäksi Maketu oli tappanut Nga Puhi -heimon päällikön tyttären, mutta tätä ei huomioitu rangaistusta annettaessa.[2] Toinen tunnettu maoreihin liittynyt kuolemanrangaistus pantiin toimeen 17. toukokuuta 1866, kun maoripäällikkö Mokomoko ja neljä muuta maoria teloitettiin lähetyssaarnaaja Carl Völknerin murhasta. Mokomokon syyllisyydestä ei kuitenkaan ollut pitäviä todisteita, ja oikeusministeri Doug Graham pyysi hänen jälkeläisiltään anteeksi vuonna 1993.[3]

Kuolemanrangaistukset pantiin toimeen vuoteen 1862 asti julkisesti, ja viimeinen julkisesti teloitettu oli lippujunkkari James Collins tammikuussa 1862. Hirttäminen vahvistettiin viralliseksi teloitusmuodoksi vasta vuonna 1880, vaikka kaikki teloitukset olivat jo ennen tätäkin tapahtuneet hirttämällä.[1]

Uuden-Seelannin työväenpuolue oli vastustanut kuolemantuomiota, ja päästyään valtaan vuonna 1935 se muutti kaikki kuolemanrangaistukset elinkautisiksi vankeustuomioiksi. Lisäksi vuonna 1941 murha poistettiin kuolemanrangaistuksen mahdollistavista rikoksista. Tämä kuitenkin kumottiin työväenpuolueen menetettyä vallan kansallispuolueelle vuonna 1950, ja vuosien 1951 ja 1957 välillä langetettiin 18 kuolemanrangaistusta, joista pistettiin toimeen kahdeksan. Työväenpuolue palasi valtaan vuonna 1957, ja se lakkautti kuolemanrangaistukset seuraavana vuonna.[1]

Uuden-Seelannin historian viimeinen teloitus tapahtui vuonna 1957, kun Walter Bolton -niminen mies teloitettiin vaimonsa myrkyttämisestä. Teloituksen on väitetty epäonnistuneen ja Boltonin kuolleen tukehtuen hitaasti hirttoköyteen.[4]

Kansallispuolue palasi jälleen valtaan vuonna 1960, mutta nyt kuolemanrangaistuksella oli vastustajia puolueen sisällä. Vuonna 1961 parlamentissa äänestettiin rikoslain muuttamisesta siten, että kuolemanrangaistus poistettaisiin. Muutos meni läpi 41 edustajan puoltaessa ja 30 vastustaessa sitä. Kuolemanrangaistus maanpetoksesta oli kuitenkin voimassa sitä koskevan lain lakkauttamiseen asti vuoteen 1989.[1]

Kaikki Uudessa-Seelannissa teloitetut yhtä lukuunottamatta olivat miehiä. Teloitukset tapahtuivat kymmenessä eri paikassa, joista eniten teloitettiin Aucklandissa (41), Wellingtonissa (17) ja Lytteltonissa (7).[5]

Nykyisin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuolemanrangaistuksen ja ylipäätään tuomioiden koventamisen kannatus on lisääntynyt paljon julkisuutta saaneiden tai erityisen raakojen rikosten yhteydessä. Kovempien rangaistusten on uskottu vaikuttavan rikollisuuteen ehkäisevästi. Vuonna 2005 TVOne-kanavalla esitetyssä Close Up-ohjelmassa kysyttiin katsojien mielipidettä kuolemanrangaistuksen uudesta käyttöönotosta Uudessa-Seelannissa. 9 685 vastaajasta 7 063 vastasi kannattavansa ja 2 622 vastasi vastustavansa ajatusta.[1] Toisaalta vuotta aiemmin One News Network ja Colmar Brunton Pollsin tekemän 1 000 henkilöä käsittäneen kyselyn mukaan vain 28 % vastaajista kannatti kuolemanrangaistuksen ottamista uudelleen käyttöön[6].

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Capital punishment in New Zealand Ministry for Culture and Heritage. Viitattu 25.4.2011. (englanniksi)
  2. The first execution Ministry for Culture and Heritage. Viitattu 25.4.2011. (englanniksi)
  3. Mokomoko and Völkner Ministry for Culture and Heritage. Viitattu 25.4.2011. (englanniksi)
  4. A history of capital punishment in NZ TVNZ. Viitattu 25.4.2011. (englanniksi)
  5. Those executed in New Zealand Ministry for Culture and Heritage. Viitattu 25.4.2011. (englanniksi)
  6. International Polls and Studies Death Penalty Information Centre. Viitattu 25.4.2011. (englanniksi)