Kulttuurihäirintä
Kulttuurihäirintä (engl. culture jamming) on laillisesti ja laittomasti tuotettua häiriötä mainostajien ja mainosten vastaanottajien välille.[1] Se sekoittaa aktivismia ja taidetta, ja siihen liittyy usein tilan valtaaminen. Sen ilmenemismuotoja ovat esimerkiksi graffitit, vastamainokset ja kaupunkitilassa tapahtuvat esitykset.[2]
Termi kulttuurihäirintä on johdettu radiohäirinnästä, joka on sodankäynnin keino vaikuttaa vihollisten keskinäiseen viestintään. Radiohäirinnällä on yritetty esimerkiksi muuttaa viestien sisältöä tai estää niiden vastaanotto. Samankaltaisesti kulttuurihäirinnällä pyritään häiritsemään alkuperäistä viestiä.[3]
Kulttuurihäinnän juuret ovat 1950–1960-luvun Ranskassa, jossa situationistit kokivat kuvien ohjaavan ihmisten toimintaa ja moraalia. Heidän mielestään kuvat tekivät ihmisistä passiivisia kuluttajia ja vahvistivat kapitalistista yhteiskuntaa. Vastahyökkäyksenä situationistit käyttivät kuvia uusissa yhteyksissä ja kuvamuokkauksissa.[3]
Tulkintoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kirjailija Jari Tammisen mukaan graffitit voi tulkita poliittisiksi siinä mielessä, että ne valtaavat kaupunkitilaa mainoksilta. Totuttua kaupunkitilaa häiritsevä taide pakottaa katsojan miettimään kaupunkitilaa uudesta näkökulmasta.[2]
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Häiriköt - Kulttuurihäirinnän aakkoset Into Kustannus. Viitattu 27.11.2015.
- ↑ a b Jääskeläinen, Veera: Kulttuurihäirintä käy kamppailua kaupunkitilasta Savon Sanomat. 20.3.2015. Arkistoitu 8.12.2015. Viitattu 27.11.2015.
- ↑ a b Kostet, Esa: Teippi suussa taisteluun Turun ylioppilaslehti. 21.10.2015. Arkistoitu 8.12.2015. Viitattu 27.11.2015.
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Tamminen, Jari: Häiriköt – Kulttuurihäirinnän aakkoset. Into, 2013. ISBN 9789522641663.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Kulttuurihäirintä kehottaa kritiikkiin, Yle uutiset