Kultainen pesäpallomaila

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kultainen pesäpallomaila on palkinto, joka myönnetään Ramopunk-alan ansioituneelle taholle.

Palkinnon alkuperä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pesäpallomaila-palkinnon lahjoittivat Woimasointu levy-yhtiö ja Häiriköt-yhtye. Mailan on suunnitellut ja neljä ensimmäistä palkintoa toteuttanut Häiriköiden Erkko Salonen.

Palkinnon saajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

2004[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Palkinto myönnettiin ensimmäisen kerran Ämyrockin päätösklubilla 3. heinäkuuta 2004 Ramopunk.com -sivujen ylläpitäjälle, M!ka Vesteriselle. Tuomariston perusteluissa todettiin muun muassa näin: "riippuvuutta aiheuttava, usein päivitettävä infopiste ja kokoontumispaikka hyvän musiikin ystäville" sekä "sivusto on ollut mukana aktivoimassa jo olemassa olevia bändejä ja kaivamassa jo kerran kuopattuja bändejä eloon haudan takaa saattamalla yhteen samanhenkisiä ihmisiä".

2005[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2005 palkinnon sai pitkän linjan punk-muusikko Miika Söderholm, joka on Ypö-Viis -yhtyeen kautta koko suomalaisen punkin uranuurtajia ja teki ramopunkkia ennen kuin koko käsitettä oli keksitty. Ypö-Viis oli innoittajana esimerkiksi Luonteri Surfille, jonka väki innostui Ayshire-levyjen kautta julkaisemaan Ypö-Viiden tuotantoa ja innosti Söderholmin taas ramopunkin pariin ja perustamaan Pojat-yhtyeen. Pojat on yksi kolmesta kotimaisen ramopunkin peruspylväästä yhdessä Luonteri Surfin ja Ne Luumäet -yhtyeen kanssa. Ilman Ypö-Viiden pohjatyötä ja tätä myöhempää yhtyekolmikkoa ei ehkä koko kotimaista ramopunkkia olisi olemassa Suomessa ainakaan nykyisessä muodossaan. Ypö-Viiden ja Poikien lisäksi hän on soittanut myös kokoonpanoissa Ne Luupojat Surf, Debbie ja Surfpoika Rex.

Söderholmin ansioluetteloa täydentää vielä muun muassa se, että hän on ramopunkkisen kansallislaulun, "Mä uskon meihin" -kappaleen toinen tekijä ja hänen käsialaansa on myös muun muassa punk-klassikko "Energia on A ja O".

2006[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2006 palkinnon sai radiotoimittaja Njassa, joka on työssään Radio Helsingissä tuonut kiitettävästi esille ramopunk-yhtyeitä sekä soittamalla näiden musiikkia ja arvioimalla levyjä, että kutsumalla yhtyeitä haastatteluihin. Näin hän on esitellyt ramopunkkia suurelle yleisölle ja nostanut esille soittoluetteloiden ulkopuolista musiikkia.

2009[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2009 palkinto luovutettiin 6.3.09 Ramopunk.comin 7-vuotissyntymäpäiväbileissä tamperelaiselle Vastavirta-klubille. Palkinnon vastaanotti Vastavirran puolesta klubin puuhamies, keikkavastaava ja baarimikko Piitse.

2011[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2011 palkinto luovutettiin 9.3.12 Ramopunk.comin 10-vuotissyntymäpäiväbileissä Yy kaa koo nee: Ramopunk! -kirjan kirjoittaja Jari "Jeke" Marjalalle.

2012[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2012 palkinto luovutettiin 10.3.12 Ramopunk.comin 10-vuotissyntymäpäiväbileissä yhdelle suomalaisen ramopunkin tienraivaajista Harri "Heko" Montoselle, jonka ansioluetteloon kuuluvat Ne Luumäet, Ne Luupojat Surf, Rehtorit, Surfpoika Rex, Converse-kerho, Ramoviisut, monet sävellykset muille bändeille, monen levyhankkeen taustapiruna toimiminen ja ramopunk-tapahtumien juontaminen lukuisien sivupersooniensa kanssa.

2022[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2022 palkinto luovutettiin 9.9.22 Elämä on Punk -tapahtumassa Jukka Junttilalle. Perustelut olivat: "Levymoguli jo vuodesta 1986. Pienlehden perustaja, tietokirjailija, sinkkuintoilija ja tietovisaniekka. Ainutlaatuisen punkmuseon luoja. Helvetin mukava jätkä."

Palkinnon myöntäneet tuomarit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

2004[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Erkko Salonen Häiriköt-yhtyeestä ja Hannu Jokinen Woimasointu -levy-yhtiöstä.

2005[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjailija Leena Lehtolainen ja Ramopunk.com -sivujen ylläpitäjä M!ka Vesterinen

2006[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjailija Leena Lehtolainen ja Kimmo Liskomäki Kimmo Liskomäen Pitkät Kalsarit -yhtyeestä.

2009[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen ahkerin keikoilla käyvä ramopunkkari Kimmo “Rauman Kimmo” Aaltonen ja ex-festivaalipromoottori Harri “Hartza” Miettinen.

2011[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjailija Leena Lehtolainen ja Ramopunk.com -sivujen ylläpitäjä M!ka Vesterinen, Woimasointu-levy-yhtiön Hannu Jokinen ja ex-festivaalipromoottori Harri “Hartza” Miettinen.

2012[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjailija Leena Lehtolainen ja Ramopunk.com -sivujen ylläpitäjä M!ka Vesterinen, Woimasointu-levy-yhtiön Hannu Jokinen ja ex-festivaalipromoottori Harri “Hartza” Miettinen.

2016[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjailija Leena Lehtolainen ja Ramopunk.com -sivujen ylläpitäjä M!ka Vesterinen ja ex-festivaalipromoottori Harri “Hartza” Miettinen.

2017[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjailija Leena Lehtolainen ja Ramopunk.com -sivujen ylläpitäjä M!ka Vesterinen ja ex-festivaalipromoottori Harri “Hartza” Miettinen.

2022[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjailija Leena Lehtolainen ja Ramopunk.com -sivujen ylläpitäjä M!ka Vesterinen ja ex-festivaalipromoottori Harri “Hartza” Miettinen.

Lähdeluettelo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]