Kotipuutarha

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kotipuutarha on suomalainen puutarha-alan aikakauslehti. Lehteä julkaisee Puutarhaliitto ja se ilmestyy 10 kertaa vuodessa. Päätoimittajana on toukokuusta 2021 lähtien ollut Minna Siltala.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kotipuutarha ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1941. Alussa lehti neuvoi hyötykasvien viljelyä, säilöntää ja käyttöä. Yleisilme oli aluksi vaatimaton, mutta lehdessä julkaistiin myös mustavalkoisia kuvia. Sotavuosien jälkeen ja 1950-luvulla lehdessä alkoi olla useammin juttuja sisätilojen koristekasveista ja pihojen suunnittelusta, mutta pääpaino oli edelleen hyötypuutarhassa. Yhteiskunnan modernisoitumisen myötä 1960-luvulta lähtien lehden aihepiireissä huvipuutarhan osuus on noussut hyötypuutarhan rinnalle.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Lammi M. & Timonen P.: Kaalimaalta unelmapuutarhaan. Puutarhaihanteiden muutos sodanjälkeisessä Suomessa (pdf) Kuluttajatutkimuskeskuksen vuosikirja 2007. Helsinki: Kuluttajatutkimuskeskus. Viitattu 16.8.2010. [vanhentunut linkki]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä lehtiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.