Konrad II (Saksa)
Konrad II (12. kesäkuuta 990 – 4. kesäkuuta 1039 Utrecht) oli Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan hallitsija vuosina 1024–1039. Hallitsijana Konrad oli kova ja kiivasluonteinen. Hän käytti usein asevoimaa sekä naapurimaita että omia vasallejaan vastaan. Hänestä alkoi Frankenilaisen hallitsijasuvun aikakausi keisarikunnan valtaistuimella.[1]
Keisarikuntaa aiemmin hallinneen Ottojen suvun sammuttua keisariksi valittiin Ottojen suvun sivuhaaran edustaja, Frankenin herttua Konrad II, joka oli isänsä Henrik von Wormsin isoisän puolison Luidgardin kautta sukua Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan perustajalle Otto Suurelle. Luidgard oli Otto Suuren tytär.
Nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vaikka Konrad oli keisari Otto I Suuren jälkeläisiä, ei hänellä ollut herttuan arvoa eikä mainittavia maaomaisuuksia. Lisäksi hänen isänsä Henrik oli kuollut ennen isoisäänsä herttua Ottoa, ei Konradilla ollut mitään oikeutta isoisänsä perintöön. Wormisin piispaksi vuonna 1000 noussut piispa Burchard otti nuoren Konradin suojiinsa kasvatettavaksi, olivathan Konradin esi-isät olleet Wormsin hallitsijoita. Piispa asui Wormsin linnassa suojassa rauhattoman aikakauden melskeeltä opettaen Konradille jumalanpelkoa ja rakkautta Jumalaan. Keskiajalla oli yleistä että aatelisten pojat ja tyttäretkin kasvatettiin ja koulutettiin kirkon helmassa ylläpidetyissä katedraalikouluissa tai piispankirkoissa. Konrad sai kuitenkin maallisen koulutuksen, johon kuului muun muassa metsästystä, aseharjoituksia, hallinnontuntemusta ja oikeudenkäyttöä.
Konrad avioitui vuonna 1016 tai 1017 Schwabenin Giselan kanssa, joka oli jo kahdesti jäänyt leskeksi. Naimakauppa oli Konradille edullinen, sillä Gisela oli Schwabenin herttuakunnan perijätär ja hänellä oli perustellut oikeudet myös Burgundin kuningaskunnan kruunuun. Avioliittoa ei estänyt edes puolisoiden läheinen sukulaisuus, Gisela oli Konradin täti, jolla oli edellisistä avioliitoista jo kolme poikaa ja ainakin yksi tytär. Ensimmäisen avioliittovuoden aikana he saivat pojan – Henrikin – joka nousi Konradin jälkeen Henrik III keisariksi.
Kuninkaan vaali[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Henrik II kuoltua 13. kesäkuuta 1024 ei Saksan kuninkaan valtaistuimelle ollut perijää. Kuninkaan vaali pidettiin 4. syyskuuta 1024. Konrad sai vastaehdokkaakseen serkkunsa Konrad nuoremman, mutta kuninkaanvaalia hoitaneen Mainzin piispa Aribon annettua vaalin ensimmäisen äänen Konradille, vastaehdokas vetäytyi. Konrad kruunattiin Saksan kuninkaaksi Mainzin tuomiokirkossa 8. syyskuuta 1024. Kruunauksen jälkeen Konrad II teki perinteisen kuninkaan kierroksen valtakuntaansa, jonka aikana aateliset vannoivat uskollisuutta uudelle kuninkaalle. Se ei kaikkialla käynyt helposti, ja sanotaan hänen noutaneen asevoimin langobardien kuninkaan kruunun Italiassa kapinoivilta pavialaisilta.[1]
Suhteet naapureihin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Puolan herttua Bolesław I Rohkea oli keisari Henrik II:n kuoltua kruunattu Puolan kuninkaaksi, jolloin hänen vasallisuhteensa Saksan kuninkaaseen purkautui, samoin heidän vuonna 1018 solmimansa Bautzen rauha. Konrad II ei ryhtynyt mihinkään toimenpiteisiin Puolan suhteen, koska Boleslaw oli jo iäkäs, eikä hänen oma asemansa Saksassa ollut vielä vakiintunut. Konradin onneksi Puolan uusi kuningas kuoli seuraavana vuonna.
Italiassa syttyi kapina Henrik II:n kuolinviestin saavuttua. Paviassa tuhottiin keisarillinen palatsi. Kapinalliset olisivat halunneet saksalaisen sijaan italialaisen hallitsijan. Akvitanian herttua Wilhelm III kruunattiin Italian kuninkaaksi. Konrad II saapui vuonna 1026 Milanoon, jossa hänet kruunattiin Italian kuninkaaksi. Paavi Johannes XIX kruunasi hänet Roomassa 26. maaliskuuta 1027 keisariksi ja Giselan keisarinnaksi.
Seuraavana vuonna Konrad II vihki poikansa Henrik III Aachenissa Saksan kuninkaaksi ja järjesti tämän avioliittoon Knuut Suuren tyttären Kunigunden (Gunhilda) kanssa. Knuut Suuri oli Tanskan, Ruotsin, Norjan ja Englannin kuningas. Seuraavaksi Konrad II käänsi katseensa Puolaan, jota oli noussut hallitsemaan Mieszko II. Konrad II ryhtyi sotaan Puolaa vastaan, sai vangittua Mieszkon ja vaati tätä luopumaan kuninkaan tittelistä ja palaamaan Konradin vasalliksi.[1]
Burgundin kuningas Rudolf III kuoli 2 helmikuuta 1032 ilman perillisiä. Hän oli luvannut maansa siirtyvän Pyhän saksalais-roomalaisen keisarin haltuun, mutta hänen veljenpoikansa kreivi Odo II yritti sotilaallisella operaatiolla saada Burgundia haltuunsa. Vastavetona Konrad II hyökkäsi talvella 1033 Burgundiin, mutta ilman suurempaa menestystä. Tämä jälkeen Konrad II liittoutui Ranskan kuninkaan Henrik I:n kanssa. Seuraavana vuonna Konradin onnistui vallata Burgundi ja hänet kruunattiin Genevessä 1. elokuuta 1034 Burgundin kuninkaaksi.
Kuolema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Konrad kuoli 4. kesäkuuta 1039 Utrechtissa kihdin aiheuttamaan sairauskohtaukseen. Ruumis kuljetettiin Speyerin tuomiokirkkoon haudattavaksi. Hänen jälkeensä keisariksi tuli hänen poikansa Henrik III.
Konrad II:ta pidetään poliittisesti yhtenä merkittävimmistä keskiajan hallitsijoista . Hän oli henkilönä asiallinen ja avarakatseisena hallitsijana.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c Heikki Kirkinen: Otavan suuri maailmanhistoria, osa 7. Euroopan synty, s. 237–238. Helsinki: Otava, 1984. ISBN 951-1-07689-2.
 |
Edeltäjä: Henrik II Pyhä |
Pyhän saksalais-roomalaisen valtakunnan hallitsija 1024–1039 |
Seuraaja: Henrik III |
| ||||||||||||||||||
