Konjunktio (kielitiede)
Konjunktiot (vanhoissa suomen kieliopeissa myös ”sidesanat”) ovat taipumattomia sanoja, joilla yhdistetään sanoja, lausekkeita tai lauseita toisiinsa.[1] Ne voidaan eri kielioppiperinteissä kuvata joko omana sanaluokkanaan tai osana partikkelien sanaluokkaa.[2][3][4]
Logiikassa ja formaalissa semantiikassa termillä konjunktio viitataan usein vain rinnastavaan ’ja’-konjunktioon, vastakohtana disjunktiolle (’tai’).[5]
Yleistä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Konjunktiot on eurooppalaisessa kielioppiperinteessä tapana jakaa merkityksensä ja lauseopillisen tehtävänsä mukaan alaryhmiin. Tyypillinen pääjako tehdään rinnastus- ja alistuskonjunktioiden välille. Rinnastuskonjunktiot eli koordinoivat konjunktiot (esimerkiksi suomen ja, mutta, eli, tai) kytkevät toisiinsa kaksi rakenteessa samalla tasolla olevaa lausetta tai lauseenjäsentä, alistuskonjunktiot (subordinoivat konjunktiot) eli adverbiaalikonjunktiot (esimerkiksi suomen että, jos, kun) yhdistävät toisiinsa päälauseen ja sen yhtenä jäsenenä, tyypillisesti adverbiaalina, toimivan sivulauseen.[2][5]
Merkityksen mukaan rinnastuskonjunktioissa voidaan erottaa additiiviset eli kopulatiiviset (esimerkiksi suomen ja, sekä), disjunktiiviset (tai, eli) ja kontrastiiviset (adversatiiviset tai korrektiiviset) konjunktiot (esimerkiksi suomen mutta, vaan).[6]
Konjunktiot ovat yleensä itsenäisiä sanoja, mutta joskus konjunktiona voi toimia liite, esimerkiksi suomen -kä (eikä, äläkä) tai latinan -que (senatus populusque ’senaatti ja kansa’).[7][8]
Konjunktioiden tapaan lauseita voivat yhdistää myös jotkin adverbit tai partikkelit (esimerkiksi suomen kuitenkin, tosin, toki, sitä vastoin), joita voidaan nimittää konnektiiveiksi.[5][9]
Konjunktiot uralilaisissa kielissä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vanhemmassa tutkimuskirjallisuudessa on väitetty, että uralilaisessa kantakielessä ei alkuaan ollut lainkaan konjunktioita vaan rinnastus- ja alistussuhteet ilmaistiin toisin, esimerkiksi alisteiset sivulauseet verbin nominaalimuotoihin perustuvien rakenteiden (”lauseenvastikkeiden”) avulla[10] ja rinnastus asyndeettisesti eli pelkästään asettamalla rinnastettavat lauseet tai lauseenjäsenet peräkkäin (”isä kuoli, äiti kuoli”, ”ei päätä ei häntää”).[11] Pelkästään siitä, että konjunktioita ei kantakieleen voi rekonstruoida (nykyisten uralilaisten kielten konjunktiot ovat kaikki myöhempää alkuperää, lainasanoja tai uudempia muodosteita), ei kuitenkaan voi päätellä, että konjunktioiden luokkaa ei olisi kantakielessä ollut.[12]
Suomen kielen konjunktiot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suomen kielen konjunktiot ovat rakenteeltaan yksiosaisia (esimerkiksi ja, eli, jos, kun, vaikka), liittokonjunktioita (kun taas, ennen kuin) tai parikonjunktioita (joko... tai). Jotkin yksiosaiset konjunktiot voivat sulauttaa itseensä kieltoverbin (ellen, ellet, ellei...) tai liitepartikkelin (joskin, kunhan). Konjunktio -kä on liite, joka yhdistyy kieltoverbiin (enkä, eikä, äläkä).[8]
Syntaktisen tehtävänsä mukaan suomen kielen konjunktiot voidaan jakaa neljään päätyyppiin:
- rinnastuskonjunktiot, jotka kytkevät toisiinsa samanfunktioisia ja toisistaan syntaktisesti riippumattomia elementtejä: eli(kkä), ja, joko – tai, kuin – myös, ‑kä, mutta, niin – kuin, ‑kin, myös, sekä, sekä – että, sun; tai, vaan, vai, ynnä;
- alistuskonjunktiot eli adverbiaalikonjunktiot, joiden aloittama sivulause toimii päälauseen adverbiaalina: ellei, että, jahka, jollei, jos, joskin, jos kohta, jotta, koska, kun, kunhan, mikäli, vaikka;
- yleiskonjunktio että, jolla ei ole samanlaista omaa merkitystä kuin muilla alistuskonjunktioilla;
- vertailukonjunktio kuin, joka muistuttaa rinnastuskonjunktioita mutta ei kytke toisiinsa kahta riippumatonta lauseketta tai lausetta.[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Kielitiede:konjunktio – Tieteen termipankki tieteentermipankki.fi. Viitattu 29.12.2025.
- 1 2 3 Hakulinen, Auli ym.: § 812. Mitä konjunktiot ovat? Iso suomen kielioppi.
- ↑ writer: Conjunction: Definition and Examples Part of Speech. 29.9.2014. Viitattu 29.12.2025. (englanniksi)
- ↑ Junktor grammis.ids-mannheim.de. Viitattu 29.12.2025. (saksaksi)
- 1 2 3 David Crystal: A dictionary of linguistics and phonetics, s. 101. Oxford: Blackwell publishing, 2008. ISBN 978-1-4051-5296-9
- ↑ Hakulinen, Auli ym.: § 1091. Rinnastuskonjunktio ja merkitys Iso suomen kielioppi.
- ↑ Uses of Conjunctions | Dickinson College Commentaries dcc.dickinson.edu. Viitattu 29.12.2025.
- 1 2 Hakulinen, Auli ym.: § 813 Yksiosaiset ja kieltoverbin tai liitepartikkelin sisältävät Iso suomen kielioppi.
- ↑ Hakulinen, Auli ym.: § 820. Miten konnektiivit eroavat konjunktioista? Iso suomen kielioppi.
- ↑ Juha Janhunen: On the structure of Proto-Uralic. Finnisch-Ugrische Forschungen, 1.1.1982, 1982. vsk, nro 44, s. 23–42. doi:10.33339/fuf.109829 ISSN 0355-1253 Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
- ↑ Terho Itkonen: Tutkimus suomen asyndetonista. Virittäjä, 4.1.1966, 70. vsk, nro 4, s. 402–402. ISSN 2242-8828 Artikkelin verkkoversio. (suomeksi)
- ↑ Luobbal Sámmol Sámmol Ánte: ”Proto-Uralic”, The Oxford Guide to the Uralic Languages, s. 3–27. Oxford University Press, 24.3.2022. ISBN 978-0-19-876766-4 Teoksen verkkoversio Viitattu 29.12.2025. (englanniksi)