Konemetsä
Konemetsä oli vuosina 2004–2009 järjestetty psytrance-painotteinen konemusiikkitapahtuma, jossa musiikki soi taukoamatta viikonlopun yli. Perjantaista sunnuntaihin kestävä tapahtuma järjestettiin vuosittain heinäkuussa Varsinais-Suomessa Marttilassa. Tapahtumapaikkana oli pellon laidalla sijaitseva metsikkö ja sen lähiympäristö, jossa sijaitsi useita lavoja. Leirintäalueet sijaitsivat metsikön viereisillä pellolla ja autojen pysäköintialue lähialueella. Juhlijoita tapahtumassa vieraili noin 4 000 vuonna 2007. Kävijöiden määrä kasvoi vuosi vuodelta aina vuoteen 2008 saakka. Elektronisen musiikin artisteja Konemetsässä esiintyi useita kymmeniä, joiden tyylisuunnat vaihtelevat laidasta laitaan. Useat artistit nousivat seuraavalle ammatilliselle tasolle Konemetsä-keikkansa ansiosta ja ura aukesi kansainväliseksi.[lähde? ]
Helmikuussa 2010 tapahtuman järjestäjät kertoivat pitävänsä välivuoden, koska haluavat keskittyä muihin asioihin. He kuitenkin kertoivat, että festivaali aiotaan järjestää tulevaisuudessa vielä uudelleen.[1]
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]2006
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuoden 2006 Konemetsässä esiintymislavoja olivat Main Stage, Desert Stage, Chill-out / Progressive Stage, Camp X-Rust ja Metsäteknologiakeskus. Esiintyjiä runsaan 36 tunnin aikana oli 60.
2007
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonna 2007 tapahtuma pidettiin 6.–7. heinäkuuta, ja esiintymislavoja oli jälleen viisi: Main Stage, Desert Stage, Chill-out, Camp X-Rust ja Urban Audio. Ulkomaisina pääesiintyjinä paikalla nähtiin muun muassa Eat Static ja Koxbox.
2008
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuoden 2008 tapahtuma järjestettiin 11.–13. heinäkuuta. Pääartisteina olivat alankomaalainen GMS, brittiläinen System 7 ja israelilainen Astrix. Tapahtuma keräsi yhteensä yli 11 000 kävijää ja oli yleisömäärältään suurin järjestetty Konemetsä-festivaali.[2] Varsinais-Suomen poliisin, tullin, rajavartiolaitoksen ja vankilan viranomaisten yhteisessä tehovalvontaiskussa 102 tapahtuman osallistujaa jäi kiinni huumausaineiden hallussapidosta. Yksikään hallussapito ei johtanut pidätykseen. Suurin osa löydetyistä huumausaineista oli kannabistuotteita, mutta myös LSD:tä ja ekstaasia takavarikoitiin pieniä määriä.[3] Tapahtumassa ei juurikaan ollut järjestyshäiriöitä – huumausainerikosten lisäksi todettiin vain muutamia lieviä vahingontekoja ja näpistyksiä. Loimaan poliisipäällikön mukaan tapahtumassa oli kuitenkin huumausainerikosten lisäksi suurempiakin ongelmia. Hänen mukaansa muun muassa paloturvallisuudesta huolehtiminen ei ollut kaikilta osin kunnossa – muiden festivaalien tapaan teltat olivat esimerkiksi liian lähekkäin.[4]
2009
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonna 2009 tapahtuma pidennettiin nelipäiväiseksi, ja se järjestettiin 2.–5. heinäkuuta Ollilan kylässä.[2] Festivaalin pääesiintyjänä toimi kanadalainen Deadmau5, joka esiintyi tuolloin ensimmäistä kertaa Suomessa.[5] Neljällä lavalla esiintyi tapahtuman aikana yli kuusikymmentä artistia.[6]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Konemetsä pitää välivuoden 9.2.2010. Yle.fi. Viitattu 10.11.2020.
- ↑ a b Konemetsä-festivaali pidentyy nelipäiväiseksi 17.12.2008. Kaleva.fi. Viitattu 10.11.2020.
- ↑ Konemetsän tulevaisuus uhattuna huumerikosten takia 14.7.2008. Yle.fi. Viitattu 16.7.2008.
- ↑ Poliisi: Konemetsä-festivaali ei ole vaarassa Iltalehti.fi. 15.7.2008. Viitattu 8.3.2021.
- ↑ Kanadalainen Deadmau5 Konemetsän pääesiintyjä 8.5.2009. MTVuutiset.fi. Viitattu 10.11.2020.
- ↑ Konemetsä Open Air 2.-5.7.2009 14.5.2009. Klubitus.org. Viitattu 10.11.2020.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Konemetsä Wikimedia Commonsissa