Kolmiodraama (yhtye)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kolmiodraama
Tiedot
Tyylilaji rap
Kotipaikka Espoo
Laulukieli suomi
Jäsenet

Bloge, MC
Oiva Vedätys, MC
Rammu, tuottaja

Levy-yhtiö

Karma Musiikki, 2010-2011

Kolmiodraama oli kolmihenkinen espoolainen rap-yhtye. Yhtyeeseen kuuluivat MC:t Bloge ja Oiva Vedätys sekä tuottaja Rammu. Yhtyeen taustajoukoissa pyöri myös tuottaja Eemo1. Kolmiodraama julkaisi yhteensä kolme omakustannealbumia ja julkaisi ensimmäisen studioalbuminsa Jotain tasottavaa Karma Musiikin kautta huhtikuussa 2011.

Kolmiodraaman perustajajäsenet Bloge ja Oiva Vedätys tutustuivat lukiossa kummankin asuessa Kirkkonummella. He aloittivat musiikin tekemisen vuosituhannen vaihteessa. He saivat mukaansa kolmannenkin jäsenen tuottajaksi, joka kuitenkin jättäytyi pois alkuvaiheilla. Bloge ja Oiva Vedätys jatkoivat musiikin tekoa duona käyttäen kuitenkin nimeä Kolmiodraama. He ehtivät julkaista kaksi omakustannealbumia kahdestaan, kunnes alun perin Pieksämäeltä kotoisin oleva Rammu liittyi yhtyeen uudeksi tuottajaksi 2006. Vaikka Rammu on yhtyeessä tuottajan roolissa, syntyvät Kolmiodraaman kappaleiden taustat enimmäkseen kaikkien kolmen jäsenen yhteistyönä. Eemo1:sen välityksellä yhtye päätyi lopulta Karma Musiikille, jonka kautta yhtyeen ensimmäisen studioalbumi Jotain tasottavaa julkaistiin 18. huhtikuuta 2011.

Musiikkivideot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]