Kokeellinen elokuva

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kokeellinen elokuva on elokuvaa, jotka eivät noudata perinteisiä kerronnan tapoja tai perinteistä elokuvatekniikkaa. Euroopassa kokeellinen elokuva liittyi 1910- ja 1920-luvuilla aikansa taideliikkeisiin futurismiin, impressionismiin, kubismiin, dadaan ja surrealismiin. Yhdysvalloissa toisen maailmansodan jälkeen kokeellinen elokuva alkoi abstraktin ekspressionismin mukana. Yhdysvalloissa on kokeellinen elokuva on liittynyt myös underground-liikkeeseen ja strukturalismiin.

Määritelmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kokeellinen elokuva on vaikeasti määriteltävissä oleva termi, eikä se varsinaisesti ole oma lajityyppinsä. Laajasti käsitettynä kokeellisia elokuvia ovat sellaiset elokuvat, jotka eivät noudata perinteisiä kerronnan tai dokumenttielokuvan tapoja.[1]

Kokeellista elokuvaa siis tuotetaan tai esitetään perinteisistä tavoisten poiketen, eikä kokeelliset elokuvat ole sidottuja esimerkiksi dokumenttielokuvan, draamaelokuvan tai lyhytelokuvien perinteeseen. Kokeellisessa elokuvassa kyseenalaistetaan perinteiset tavat ja etsitään niille erilaisia tapoja. Kokeelliselle elokuvalle on tyypillistä myös omaehtoisuus ja ei-kaupallisuus.[2]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kokeellisen elokuvan ensimmäinen kultakausi oli Euroopassa 1920-luvulla.[3] Tärkeimmät kokeellisen elokuvan tyylisuunnat olivat futurismi, impressionismi, kubismi, dada ja surrealismi.[4]

Ensimmäiset avantgardistiset elokuvat syntyivät italialaisessa futurismissa, jossa kehitettiin niin sanottu ”vapaa elokuva”, joka olisi vapaa sekä kirjallisuuden että todellisuudenkin normeista. Kubisteista saksalainen Hans Richter ja ruotsalainen Viking Eggeling. He tekivät 1920-luvun alussa abstrakteja animaatioita musiikin, jatkuvuuden ja rytmiikan kautta.[4]

Dadaismin painopiste oli 1920-luvun puolivälissä Pariisissa, missä elokuvia tekivät muun muassa Man Ray, René Clair ja Marcel Duchamp. Surrealismin merkittävimmät elokuvat olivat Luis Buñuelin ja Salvador Dalín yhteistyössä syntyneet Andalusialainen koira (1929) ja Kulta-aika (1930). Äänielokuvan tuleminen ja poliittinen liikehdintä hiljensivät kokeellisen elokuvan Euroopassa.[4]

Yhdysvalloissa syntyi toisen maailmansodan jälkeen taidesuuntaus abstrakti ekspressionismi, mihin liittyi myös uusi kokeellinen elokuvakin. Sen tärkeimmät tekijät olivat Maya Deren ja Kenneth Anger. Derenin elokuvat perustuvat uniin, runoihin ja moderniin tanssiin, ja hänen tunnetuin elokuvansa oli Meshes of the Afternoon (1943). Angerin merkittävimmät elokuvat olivat underground-henkisiä, ja ne perustuivat homoseksuaaliseen kuvastoon. Hänen kuuluisin elokuvansa on puolituntinen Skorpioni.[3]

1960-luvun underground-elokuva sai paljon vaikutteita Angerilta, ja ne käsittelivät ja rikkoivat tabuja. Vuosikymmenen merkittävin ohjaaja oli Stan Brakhage, jonka tärkein elokuva oli vuosina 1960–1965 tehty Dog Star Man. Andy Warhol teki elokuvia lähes tauotta vuosina 1963–1966. Hänen elokuvansa ovat eräänlaista hyperrealismia.[3]

Kokeellisten elokuvien tekijät alkoivat 1960-luvun lopulla ja 1970-luvun alussa kiinnostua elokuvan rakenteista, minkä kautta muodostui niin sanottu struktraalinen elokuva, joka pyrki analysoimaan elokuvakerrontaa ja sen syntymistä. Kanadalaisen Michael Snow’n teoksessa Wavelength (1967) kuvataan 45 minuutin suuntaa muuttamattomassa kamera-ajossa vastapäisen seinän talua. Kamera-ajoon ei vaikuta ympäröivät tapahtumat. Yhdysvaltalainen Hollis Frampton puolestaan tutki elokuvissaan visuaalisia ilmeitä.[3]

Yhdysvaltalaisessa kokeellisessa elokuvassa omia alalajejaan ovat myös niin sanotut flicker-elokuvat, joissa liikkeen illuusio tehdään niin nopeasti kulkevilla kuvilla, ettei katsoja huomaa kuvien väliä. Yhden otoksen elokuvia ovat puolestaan Jonas Mekasin Walden (1969) ja Larry Gottheimin Fog Line.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Hardy, Rob: Experimental Filmmaking for Dummies (Part 1): Why You Should Be Making Experimental Films NoFilmSchool. 11.11.2013. Nonetwork. Viitattu 2.3.2019. (englanniksi)
  2. Kokeellinen elokuva ja videotaide Kansallinen audiovisuaalinen instituutti. Viitattu 2.3.2019.
  3. a b c d e Nummelin, Juri: Amerikkalainen kokeellinen elokuva 1930–1970 Wider Screen. Viitattu 2.3.2019.
  4. a b c Sorsa, Jani: Kokeellisen elokuvan lyhyt historia Suomessa Wider Screen. 23.11.2009. Viitattu 2.3.2019.