Klooridioksidi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Klooridioksidi
Chlorine dioxide-electrons and angle.svg
Chlorine-dioxide-elpot.png
Tunnisteet
CAS-numero 10049-04-4
Ominaisuudet
Molekyylikaava ClO2
Moolimassa 67,45
Ulkomuoto Kellanvihreä kaasu
Sulamispiste -59 °C[1]
Kiehumispiste 11 °C[1]
Liukoisuus veteen 8 g/l (20 °C)[2]

Klooridioksidi (ClO2) on kloorin ja hapen muodostama epäorgaaninen molekyyliyhdiste. Yhdistettä voidaan käyttää muun muassa kuitujen valkaisuun ja vedenkäsittelykemikaalina.

Ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Klooridioksidikaasua ja -liuosta

Huoneenlämpötilassa klooridioksidi on kellanvihreää tai punakeltaista kaasua. Nesteenä se on ruskehtavaa ja kiteinä punaruskeaa. Yhdisteellä on tunnusomainen voimakas ja pistävä haju. Klooridioksidi liukenee kaasuksi poikkeuksellisen paljon veteen ja reagoi hitaasti muodostaen kloorihapoketta ja kloorihappoa. Tämä tapahtuu nopeiten emäksisissä oloissa. Klooridioksidi on radikaali ja reagoi sen vuoksi helposti. Aine on erittäin voimakas hapetin ja reaktio orgaanisten aineiden kanssa voi olla räjähdysmäisen kiivas. Räjähdys voi tapahtua myös valon vaikutuksesta. Klooridioksidi ärsyttää voimakkaasti hengitysteitä.[2][3][4][5][6][7][8]

Valmistus ja käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laboratoriomittakaavassa ja pienessä mittakaavassa klooridioksidia valmistetaan natriumkloriitin ja happojen reaktiolla. Suuressa mittakaavassa käytetään natriumkloraatin pelkistystä. Usein pelkistimenä on vetykloridi tai rikkidioksidi, mutta myös metanolia tai elektrolyyttistä pelkistystä voidaan käyttää.[3][4][5][6][7][8]

2 NaClO3 + 4 HCl → 2 ClO2 + Cl2 + 2 NaCl + 2 H2O
2 NaClO3 + SO2 + H2SO4 → 2 ClO2 + 2 NaHSO4

Suurin yksittäinen klooridioksidin käyttökohde on paperiteollisuudessa sellun valkaisu. Yhdistettä käytetään myös muiden kuitutuotteiden kuten tekstiilien valkaisussa. Vedenpuhdistuskemikaalina se hajottaa orgaanisia yhdisteitä ja tappaa mikrobeja. Klooridioksidin laimeaa vesiliuosta käytetään teollisuudessa desinfiointiin.[3][4][5][6][8]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b William M. Haynes, David R. Lide, Thomas J. Bruno: CRC Handbook of Chemistry and Physics, s. 4–58. 39th Edition. CRC Press, 2012. ISBN 978-1439880494. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 2.5.2022). (englanniksi)
  2. a b Klooridioksidin kansainvälinen kemikaalikortti Viitattu 2.5.2022
  3. a b c Jerry J. Kaczur & David W. Cawlfield: Chlorine Oxygen Acids and Salts, Chlorous Acid, Chlorites, and Chlorine Dioxide, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2000.
  4. a b c Helmut Vogt, Jan Balej, John E. Bennett. Peter Wintzer, Saeed Akbar Sheikh, Ptrizio Gallone, Subramanyan Vasudevan & Kalle Pelin: Chlorine Oxides and Chlorine Oxygen Acids, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2010
  5. a b c Thomas Scott, Mary Eagleson: Concise encyclopedia chemistry, s. 215. Walter de Gruyter, 1994. (englanniksi)
  6. a b c E. M. Karamäki: Epäorgaaniset kemikaalit, s. 122-123. Kustannusliike Tietoteos, 1983. ISBN 951-9035-61-3.
  7. a b Egon Wiberg, Nils Wiberg, Arnold Frederick Holleman: Inorganic chemistry, s. 459-462. Academic Press, 2001. ISBN 978-0-12-352651-9. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 2.5.2022). (englanniksi)
  8. a b c Pradyot Patnaik: Handbook of inorganic chemicals, s. 213-214. McGraw-Hill Professional, 2002. ISBN 9780070494398. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]