Klaipėdan kapina
| Klaipėdan kapina | |||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| |||||||
| Osapuolet | |||||||
| Komentajat | |||||||
| Tappiot | |||||||
|
2 |
12 | ||||||
Klaipėdan kapina oli Liettuan järjestämä kapina Memelin mandaattihallintoalueella 3. - 9. tammikuuta 1923. Tapahtuman seurauksena Memel (liett. Klaipėda) menetti Ranskan valvoman mandaattiasemansa ja siitä tuli autonominen osa Liettuaa. Liettuan ja Saksan välinen rajasopimus vuonna 1928 vahvisti alueen jäämisen Liettualle.
Tausta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suuri osa Itä-Preussin alueesta kuului niin sanottuun Vähä-Liettuaan, jossa oli suuri liettualainen vähemmistö. Saksan vuoden 1910 väestönlaskennan mukaan Memelin alueella asui 149 766 asukasta, joista 67 345 puhui äidinkielenään liettuaa. Alueen saksalainen väestö asui pääosin Memelin kaupungissa ja sen lähistön kylissä, kun taas liettualaiset asuttivat maaseutua. Paikalliset liettualaiset olivat pääosin luterilaisia toisin kuin katolilaiset Liettuan liettualaiset. Liettuaa alue kiinnosti paitsi sen liettualaisvähemmistön, myös sen sataman takia. Liettualaiset tahot olivat neuvotelleet aluekysymyksistä saksalaisten kanssa jo vuonna 1918, mutta varsinaisesti ne nousivat esiin Pariisin rauhanneuvotteluissa 1919. Versailles’n rauhassa päätettiin, että alue erotetaan Saksasta, ja helmikuussa 1920 alue siirtyi ranskalaiseen valvontaan.[1]
Vuonna 1921 Liettuan seimas päätti vaatia aluetta itselleen. Aluetta havitteli kuitenkin myös Puola, jolta siltäkin puuttui toimiva Itämerensatama.[1] Puolan vaatimuksia tuki Ranska ja liettualaisten Saksa, jossa uskottiin alueen takaisin saamisen olevan tulevaisuudessa helpompaa Liettualta kuin Puolalta. Myös Iso-Britannia tuki Liettuaa, mutta mitään päätöksiä alueen kohtalosta ei tehty. Ranska ja Puola olivat myös kiinnostuneita ajatuksesta tehdä alueesta vapaavaltio, mikä olisi sopinut myös Memelin vaikutusvaltaisille tahoille.[2]
Kapina
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Liettuassa Ernestas Galvanauskasin hallitus alkoi suunnitella alueen sotilaallista haltuunottoa syksyllä 1922. Tällöin heräsi ajatus lavastetusta kapinasta alueella, jota liettualaiset sitten tukisivat sotilaallisesti. Liettuasta pyydettiin tukea hankkeelle sekä Venäjältä että Saksalta, mikä vähensi uhkaa Puolan tasavallan suunnalta toimenpiteisiin ryhdyttäessä.[2]
Kansan tahtoa ilmaisevaksi tarkoitetun kansannousun ongelmana oli kuitenkin paikallisen väestön haluttomuus liittyä Liettuaan. Vastustusta ei ilmennyt pelkästään paikallisten saksalaisten, vaan myös liettualaisten taholta.[2] Väestöstä - saksalaisten ja liettualaisten - vapaavaltiota kannatti 90 prosenttia vuoden 1921 lopussa.
Paikalliset liettualaismieliset järjestöt yrittivät vaikuttaa paikallisten mielipiteisiin, mutta vähäisin tuloksin. Tästä huolimatta 3. tammikuuta 1923 Šilutessa kokoontui Martynas Jankusin johdolla Vähä-Liettuan pelastuksen korkein komitea, joka julistautui korkeimmaksi päättäväksi elimeksi ja ilmoitti liittävänsä Klaipėdan alueen Liettuaan.[2]
9. tammikuuta Liettuan armeija, suojeluskunta ja paikalliset vapaaehtoiset hyökkäsivät alueelle eversti Jonas Povolinskas-Budrysin komennossa 1 400 sotilaan vahvuudella ja ottivat kaupungin haltuunsa 15. tammikuuta 1923 käytyään lyhyen taistelun ranskalaisia joukkoja vastaan, jotka pakotettiin perääntymään pois alueelta.[2] Kahakassa kuoli kaksi siviiliä, kaksitoista liettualaissotilasta ja kaksi ranskalaissotilasta. Siviilikomissaari Jean Gabriel Petisné antoi nostaa valkoiset liput antautumisen merkiksi, koska ranskalaisilla ei ollut sotilaallista voimaa vastustaa liettualaisia. Liettuan hallitus oli valinnut kapina-ajankohdan siksi, kun ranskalaiset olivat kiinni Reininmaan miehityksessä Saksan sotakorvauksien vakuudeksi. Lisäksi hankkeelle oli haettu hyväksyntä Neuvostoliitosta ja Saksasta.
Kapinan jälkeen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ranska uhkasi tapahtumien jälkeen Liettuaa sotatoimilla, mutta mitään ei tapahtunut[2]. Ranskan voimat oli sidottu Ruhrin alueelle, jota se tuolloin miehitti. Puolakin tyytyi pelkkiin vastalauseisiin Liettuan Neuvosto-Venäjältä saamien turvatakuiden takia. Liettuan hallitus tarjoutui välittäjäksi itse tukemiensa kapinallisten ja liittoutuneiden välille, mistä se sai lopulta jopa kiitosta liittoutuneiden taholta, joita huolestutti Neuvostoliiton mahdollinen rooli kapinassa. Liittoutuneiden taholta alueen liittäminen Liettuaan hyväksyttiin Klaipėdan sopimuksen myötä toukokuussa 1924. Alueelle taattiin itsehallinto, mutta sen laajuudesta syntyi myöhemmin erimielisyyksiä. Saksa hyväksyi rajamuutoksen rajasopimuksella tammikuussa 1928. Liettuassa oltiin innostuneita alueen liittämisestä Liettuaan Vilnan alueen menetyksen jälkeen Puolan–Liettuan sodan seurauksena muutamaa vuotta aiemmin. Valtauksen jälkeen Klaipėdasta tuli Liettuan tärkeimpiä teollisia keskuksia ja sen sataman läpi kulki suurin osa Liettuan viennistä. Alueella aloitettiin liettualaistamispolitiikka, minkä seurauksena alueelle muutti paljon asukkaita muualta Liettuasta.[3]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Aulis Kallio: Liettuan historia. Tampere: Jagellonica-kulttuuriyhdistys ry, 2009. ISBN 978-951-98665-3-6