Kieli-ideologia
Kieli-ideologia on kielitieteen alaan kuuluvan sosiolingistiikan tutkimuksen tarkastelema ilmiö, jolla tarkoitetaan erilaisia uskomuksia ja käsityksiä kielestä, sen arvosta, merkityksestä ja luonteesta. Kieleen liittyvät tunteet, odotukset ja näkemykset ovat sosiaalisesti rakentuneita ja usein myös tiedostamattomia ja hyvin luonnollistuneita tapoja ajatella ja toimia. Kieli-ideologiat tulevat esiin esimerkiksi tavoissa käyttää kieltä tai vaatia tietyn kielen käyttöä tai tietynlaista kielenkäyttöä erilaisissa tilanteissa, tavoissa esittää ja kuvata eri kieliä ja niiden puhujia sekä erilaisissa käytännön toimissa, kuten vaikka kielipoliittisissa päätöksissä ja opetussuunnitelmissa.[1]
Kieli-ideologiat ovat kiinteä osa kaikki kieliyhteisöjä ja kielenkäyttöä, ja vallalla on monia, keskenään toisinaan myös ristiriitaisia, kieli-ideologioita. Ne ovat ainaisessa muutostilassa, mutta toisaalta muutokset voivat tapahtua hyvin hitaastikin. Kieli-ideologiat eivät ilmaannu tyhjästä, vaan niiden juuret ovat syvällä yhteiskunnan rakenteissa ja sen eri vaiheissa.[1]
Kieli-ideologiat ovat haastava tutkimuskohde sosiaalisesti rakentuvan luonteensa ja tiedostamattomuutensa vuoksi. Muun muassa tämän takia kieli-ideologioita tutkitaan monin eri tavoin.[1]
Osana koulujärjestelmää[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kieli-ideologiat ovat läsnä myös koulujen arjessa ja toiminnassa. Kieli-ideologioiden tutkimuksessa kouluja pidetäänkin erityisesti paikkoina, joissa kieli-ideologioita ylläpidetään.[1]
Suomen kouluissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Perinteisesti suomalaista koulujärjestelmää voidaan pitää yksikielisenä ja yhtenäistävänä instituutiona, mihin ovat vaikuttaneet muun muassa toisen maailmansodan jälkeinen yhtenäiskulttuurin aika ja kielellisen moninaisuuden näkymisen rajallisuus.[1]