Khaled al-Asaad

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Khaled al-Asaad
Syntynyt 1934
Tadmur
Kuollut 18. elokuuta 2015
Tadmur
Kansalaisuus Syyria
Ammatti arkeologi

Khaled al-Asaad (193418. elokuuta 2015) oli syyrialainen arkeologi, joka tunnettiin etenkin työstään museoviraston johtajana Syyriassa sijaitsevassa Palmyran rauniokaupungissa. Ääri-islamilaisen Isis-järjestön taistelijat teloittivat hänet vuonna 2015.

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Al-Asaad syntyi Tadmurin kaupungissa Syyriassa, jonka kupeessa Palmyran rauniot sijaitsevat. Hän lähti kotikaupungistaan maan pääkaupunki Damaskokseen, jossa hän opiskeli historiaa ja opetustiedettä Damaskoksen yliopistossa. Al-Asaadilla ei ollut varsinaista arkeologin koulutusta, vaan hän oppi sittemmin siihen liittyvät taidot paikan päällä töissä.[1] Vuonna 1963 al-Asaadista tuli museoviraston johtaja Palmyrassa ja hän toimi tehtävässään aina eläkkeelle siirtymiseensä saakka vuonna 2003. Al-asaadia kollegat kuvailivat al-Asaadia itseoppineeksi asiantuntijaksi, jota kiehtoi hänen kotikaupunkinsa historia. Hänen paikallisen tuntemuksensa takia monet Palmyran ulkomaalaisista tutkijoista työskentelivät hänen avullaan.[2] Hänet tunnettiinkin myös lempinimellä Mr. Palmyra. Al-Asaadilla oli myös tärkeä osa Palmyran luetteloinnissa osaksi Unescon maailmanperintöluetteloa.[1] Monien muiden syyrialaisten vastaavissa asemissa toimineiden henkilöiden tapaan al-Asaad oli Syyrian Baath-puolueen jäsen.[2] Hänen ei kuitenkaan tiedetä olleen hallinnon aktiivinen tukija. Hänen jäädessään eläkkeelle hänen toimintaansa Palmyrassa jatkoi hänen poikansa Walid.[3]

Ääri-islamilaisen Isis-järjestön uhatessa kaupunkia al-Asaad oli kieltäytynyt jättämästä Palmyraa uskoen, ettei järjestö uhkaisi vanhaa eläkkeelle jäänyttä virkamiestä. Ennen kuin Isis valtasi kaupungin, museon työntekijät olivat siirtäneet monia löydöksiä Syyrian turvallisemmille alueille.[2] Joidenkin tietojen mukaan Isisin jäsenet yrittivät saada al-Asaadilta tietoonsa näiden esineiden piilopaikkoja ja hänet päätettiin teloittaa kun hän ei suostunut niitä paljastamaan.[3] Al-Asaad oli kaksi kertaa Isisin pidättämänä, kunnes 18. elokuuta 2015 järjestön jäsenet raahasivat hänet julkiselle aukiolle ja mestasivat hänet.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Omar Waraich: Khaled al-Asaad: Authority on the antiquities of the Syrian city of Palmyra who was devoted to studying and protecting its treasures The Independent. Viitattu 2.5.2016. (englanniksi)
  2. a b c Ben Hubbard: Syrian Expert Who Shielded Palmyra Antiquities Meets a Grisly Death at ISIS’ Hands The New York Times. Viitattu 2.5.2016. (englanniksi)
  3. a b Profile: Khaled al-Asaad, Syria's 'Mr Palmyra' BBC News. BBC. Viitattu 2.5.2016. (englanniksi)