Kevin Vogt

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kevin Vogt toukokuussa 2019.

Kevin Vogt (s. 23. syyskuuta 1991 Witten) on saksalainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan keskuspuolustaja. Hän on pituudeltaan 194-senttimetrinen. Hän edustaa Saksan Bundesliigassa pelaavaa Werder Bremeniä lainalla saman sarjan Hoffenheimista.[1]

Vogt aloitti bundesliigauransa Bochumissa, jonka junioreista hän nousi edustusjoukkueeseen ensimmäisen kerran huhtikuussa 2009. Hän sai enemmän peliaikaa joukkueen pelatessa 2. Bundesliigassa kausina 2010–2012. Vuonna 2012 Vogt palasi pääsarjatasolle siirtyessään Augsburgin joukkueeseen. Vuonna 2014 hän siirtyi Kölniin ja vuonna 2016 Hoffenheimiin. Kevätkauden 2020 hän on pelannut lainalla Werder Bremenissä. Hän on kesäkuun 2020 loppuun mennessä pelannut Bundesliigassa 227 ottelua ja tehnyt niissä kolme maalia, joista kaksi kärkipään joukkueisiin kuuluvaa Borussia Dortmundia vastaan. Hän pelasi kaudella 2017–2018 Eurooppa-liigassa viisi ja kaudella 2018–2019 Mestarien liigassa neljä ottelua.[1]

Vogt pelasi Saksan nuorisomaajoukkueissa.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]