Kęstutis
| Kęstutis | |
|---|---|
 |
|
| Liettuan suuriruhtinas | |
| Edeltäjä | Jogaila |
| Seuraaja | Jogaila |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 1297 |
| Kuollut | 1382 |
Kęstutis (1297–1382) oli Liettuan suuriruhtinas vuosina 1381-1382. Jo tätä ennen hän oli vaikuttanut merkittävästi Liettuan hallinnossa veljensä Algirdasin valtakaudella. Muilta arvoiltaan hän oli Trakain, Žemaitijan ja Podalsien ruhtinas. Kęstutis kuoli vankeudessa 1382, ja häntä seurasi suuriruhtinaana hänen vangitsijansa Jogaila, jonka jälkeen valtaan astui puolestaan Kęstutisin poika Vytautas Suuri.
Valtaannousu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kęstutisin isän Gediminasin kuoltua valta siirtyi hänen pojistaan nuorimmalle Jaunutisille, joka sai Vilnan herruuden vuonna 1341 ja sitä myötä Liettuan suuriruhtinaan arvonimen. Saksalaisen ritarikunnan hyökätessä Liettuaan talvella 1344/1345 Kęstutis ja hänen veljensä Algirdas päättivät kukistaa kyvyttömänä pitämänsä Jaunutisin. Kęstutis valtasi Vilnan ja vangitsi Jaunutisin, minkä jälkeen hän kutsui Algirdasin hallitsijaksi.[1]
Toisena hallitsijana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aikalaiset pitivät Kęstutisia Algirdasin kanssahallitsijana[2], mutta myöhemmän historian tutkimuksen mukaan hän oli vain hänen liittolaisensa. Algirdasin noustua valtaan Liettua joutui sotaan neljällä taholla: Dneprillä mongolien, Galitsia-Volyniassa Puolan, lännessä ritarikunnan ja idässä rusilaisten ruhtinaskuntien kanssa. Kęstutis johti sotatoimia lännessä, kun taas Algirdas soti idässä. Puolan kuningas Kasimir III Suuri yritti hajottaa veljesten liittoa tarjoamalla vuonna 1349 Kęstutisille kastelupaa ja kruunua, mutta Kęstutis kieltäytyi.[3] Sotilaallinen tilanne parani ritarikunnan alueella mahdollisesti puhjenneen ruton takia 1350-luvulla. Lisäksi saavutettiin voittoja idässä. Vuonna 1357 keisari Kaarle IV ehdotti Algirdasille maan kristillistämistä, mutta tämän asetettua ehdotukselle mahdottomat ehdot ritarikunta hyökkäsi vuonna 1362 uudelleen Liettuaan hävittäen muun muassa Kaunasin linnan ja vallaten Trakain vuonna 1367. Saksalaiset eivät tyytyneet vain hävittämään liettualaisia linnoja, vaan he rakensivat myös omiaan Nemunasin varrelle. Liettualaisten onnistui kuitenkin pysäyttää ritariston eteneminen, vaikka he vielä vuonna 1370 kärsivät tappion Rudaun taistelussa. Algirdas kuoli vuonna 1377, ja hänen seuraajakseen tuli hänen poikansa Jogaila.[4]
Suuriruhtinaaksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Jogailalla ja Kęstutisilla oli perustavanlaatuiset näkemyserot Liettuan tilanteesta. Jogaila näki kristillistämisen edut, kun taas Kęstutis piti kiinni pakanallisuudesta.[5] Jogaila solmi 31. toukokuuta 1380 Saksalaisen ritarikunnan suurmestari Winrich von Kniprodenin kanssa salaisen sopimuksen, joka oli tähdätty Kęstutisia vastaan. Jogaila oli näin saavuttanut rauhan lännessä ja yritti saada rauhan itäänkin solmimalla Kultaisen ordan kanssa liiton Moskovaa vastaan. Liettualaisten piti taistella mongolien puolella Kulikovon kentän taistelussa syyskuussa vuonna 1380, mutta heidän joukkonsa myöhästyivät, ja Moskovan Dimitri Donsko nousi Rusin maiden yhdistäjän maineeseen. Kęstutis ei hyväksynyt Jogailan toimia, ja hän valtasi Vilnan vuonna 1381 ja otti näin suuriruhtinaan viran. Valtaan noustuaan Kęstutis ryhtyi sotaan ritarikuntaa vastaan välittämättä tilanteesta Rusin alueella. Sotatoimet olivatkin aluksi voittoisia, mutta Jogaila nostatti isänsä entiset vasallit kapinaan ja marssi Vilnaan kesäkuussa 1382. Jogaila otti takaisin suuriruhtinaan arvon ja vangitsi Kęstutisin ja tämän pojan Vytautasin. Kęstutis kuoli viikko vangitsemisen jälkeen mahdollisesti Jogailan surmaamana, mutta hänen poikansa Vytautasin onnistui paeta.[6]
Muuta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tarun mukaan Kęstutis rakastui Birutė-nimiseen naiseen, jota pakanat pitivät jumalattarena. Kęstutis kosi Birutėa, mutta tämä ei voinut suostua koska oli lupautunut naimattomuuteen. Kęstutis ryösti Birutėn ja vei hänet Trakaihin, missä järjestettiin hääpidot. Kęstutisin ja Birutėn avioliitossa syntyi sitten Vytautas. Birutėn taru eli voimakkaana etenkin Palangan seudulla, minne hänet tarinan mukaan haudattiin. Tarina tuli suurempaan tietoisuuteen 1800-luvulla, jolloin siitä tuli kansallisromantiikan myötä Liettuassa yleisesti tunnettu.[5]
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Aulis Kallio: Liettuan historia. Tampere: Jagellonica-kulttuuriyhdistys ry, 2009. ISBN 978-951-98665-3-6.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Kallio 2009, s. 51
- ↑ Giedrė Mickūnaitė: Making a great ruler: Grand Duke Vytautas of Lithuania, s. 5. Budapest: Central European University Press, 2006. ISBN 978-963-7326-58-5. Google kirjat (viitattu 22.8.2010). (englanniksi)
- ↑ Kallio 2009, s. 52
- ↑ Kallio 2009, s. 53
- ↑ a b Kallio 2009, s. 55
- ↑ Kallio 2009, s. 54
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kęstutis Wikimedia Commonsissa
- Liettuan sankarikuningas, Hakkapeliitta, 20.09.1932, nro 38, s. 6, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
| ||||||||||||||||||
