Kestokorostuminen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Yksinkertaistettu malli synapsin kestokorostumisen mekanismista: 1. Synapsia stimuloidaan toistuvasti.
2. Hermovälittäjäainereseptorien määrä kasvaa.
3. Hermovälittäjäaineen tuotanto kasvaa.
4. Hermosolujen välinen yhteys on voimakkaampi kuin ennen kestokorostumista.

Kestokorostuminen (engl. long term potentiaton, LTP) on muistiin painamiseen liittyvä ilmiö hermosoluissa. Kestokorostumisessa tietynlainen sarja hermoimpulsseja lisää pidemmäksi aikaa joidenkin hermosolujen herkkyyttä ottaa vastaan hermoimpulsseja. Vastaavasti toisenlainen sarja hermoimpulsseja voi aiheuttaa kestovaimentumisen, jolloin hermosolujen herkkyys impulssien vastaanottoon vähentyy.[1]

Kestokorostumisen tutkimus alkoi 1960-luvun lopulla Per Andersenin laboratoriossa Oslossa työskennelleiden Terje Lømon ja Timothy Blissin havaittua sekuntien kestoisen suuritaajuuksisen sähköisen stimulaation voivan vahvistaa synapsin toimintaa kanin hippokampuksessa päivien ja jopa viikkojen ajaksi. Sittemmin kestokorostumisen tutkimus on keskittynyt erityisesti hippokampusleikkeiden tutkimiseen in vitro.[1]

Ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yksittäinen hermoimpulssi on aina samanvoimakkuuksinen. Stimulaation voimakkuus vaikuttaa hermoimpulssien kulkuun siten, että niitä lähetetään nopeampaan tahtiin, eli ärsytyksen voimakkuuden kasvu nostaa impulssitaajuutta. Kestokorostumiselle on tyypillistä, ettei kauankaan kestävä heikko stimulaatio (matala hermoimpulssitaajuus) yksinään riitä kestokorostumiseen. Suuritaajuuksinen hermoimpulssisykäys voi sen sijaan hyvinkin lyhytaikaisena aikaansaada kestokorostumisen.[1]

Kestokorostuminen on nimensä mukaisesti kestävä. Lyhyt, voimakas stimulaatio voi aiheuttaa joissain tapauksissa yli vuodenkin kestävän kestokorostumisen.[1]

Synapsiyhteyden vahvistuminen edellyttää synapsia edeltävän eli presynaptisen ja sen jälkeisen eli postsynaptisen hermosolun yhtaikaisen aktivoitumisen (postsynaptisen on hermosolun depolarisoiduttava korkeintaan 100 millisekunnin kuluttua presynaptisen hermosolun depolarisaatiosta).[1]

Kestokorostuminen on myös valikoiva synapsin suhteen. Vain aktiivinen synapsiyhteys vahvistuu, eikä kahden hermosolun välisen synapsin aktivoituminen siis aiheuta kyseisten hermosolujen muissa synapseissa kestokorostumista.[1]

Vaikka heikko stimulaatio yksinään ei riitä kestokorostumiseen, voi heikkoa stimulaatiota vastaanottava synapsi kuitenkin kestokorostua, jos samassa solussa olevaa läheistä synapsia stimuloidaan samanaikaisesti voimakkaasti. Tätä ominaisuutta kutsutaan assosiatiivisuudeksi.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g Purves, D. et al: Neuroscience. (5.painos). Sinauer Associates, 2012, s. 169-177. ISBN 978-0-87893-695-3. (englanniksi)
Tämä biologiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.