Keskustelu Wikipediasta:Automaattiseulotut käyttäjät/Arkisto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä osio on arkisto. Älä muokkaa tätä osiota.
  • Tarkennus: Tämä keskustelu koskee tätä käyttöoikeutta sen aikaisemmalla nimellä automaattiseuloja. Uusi nimi on "automaattiseulottu käyttäjä".


Automaattiseulojan kriteerit[muokkaa wikitekstiä]

Kun tämäkin käyttäjäryhmä tulla tupsahti tänne yllättäen, niin varmaan pitäisi jonkinlaisia yleisiä suuntaviivoja miettiä siitä, millä edellytyksillä tämä käyttäjille myönnetään. Tällä hetkellä oikeudet ovat viidellä käyttäjällä erikseen annettuina (kahdelle pyynnöstä ja kolmelle muokkaushistorian perusteella). Mikäli tämä ryhmä ei olisi tullut käyttöön, näille kolmelle olisi varmaan myönnetty suoraan seulojaoikeudet.

Ajattelin tuota Selin-juttua eli ensiarvioida artikkelin Jarmo Selinistä, joka äänestyksessä säilytettiin, ja myöntää sen päämuokkaajalle automaattiseulojan oikeudet (vähäisestä muokkausmäärästä huolimatta), jotta artikkelin kehitystä ei tarvitsisi seuloa. Seulojan noin periaatteessa pitäisi ainakin tuntea tarkistettavuus-käytäntö, mutta jos automaattiseulojan edellytyksenä olisi ainoastaan asiallisuus muokkauksissa, niin mitenköhän lienee: olisivatko automaattiseulojan kriteerit lievempiä kuin seulojan vai samanlaiset? Voisiko kyseessä olevasta käyttäjästä tehdä automaattiseulojan? Käytän häntä nyt esimerkkinä, koska tämä on hyvä esimerkkitapaus. --Pxos (keskustelu) 6. huhtikuuta 2012 kello 00.29 (EEST)[vastaa]

No mä pistin Joe kaniinin automaattiseulojaksi enkä seulojaksi pelkästään sen takia, että satuin sillä hetkellä selaamaan wikipediaa Ipadillä ja tsekkasin käyttäjän olevan seulojaksi sopiva, mutta en sillä hetkellä ollut kirjoittelemassa tarinoita ihmisille kosketusnäytöllä. Halusin kuitenkin pistää nimen talteen jonnekin, niin täppäsin automaattiseulojaruksin päälle. Ja olen sitä mieltä, että pidetään automaattiseulojat lähinnä kuriositeettina ja lykitään seulojaoikeuksia niin laajasti kuin mahdollista. --Zache (keskustelu) 6. huhtikuuta 2012 kello 14.26 (EEST)[vastaa]
Huomasin, että olit muuttanut mieltäsi ja näköjään ottanut tämän laajemmin käyttöön muutenkin kuin kuriositeettina. Kerrotkos, millä perusteella annoit ihmisille oikeudet, niin siitä voisi saada suuntaviivojen pohjat. Itse muutin eilen kahden seulojan oikeudet automaattiseulojiksi lähinnä koska a) kokonaismuokkausmäärä yleensä ja muokkausmäärä vuoden 2012 puolella oli niin pieni ja b) he eivät olleet seuloneet mitään, joten tuli sellainen tunne että heillä ei ole mitään tarvetta oikeuksille (ja käyttöliittymälle). Miksi sinä taasen et laittanut valitsemiasi käyttäjiä suoraan seulojiksi? --Pxos (keskustelu) 8. huhtikuuta 2012 kello 18.57 (EEST)[vastaa]
Mä olen nyt parikymmentä seulojaa muuttanut automaattiseulojiksi (tai muutaman kokonaan pois) lähinnä näillä eri perusteilla:
1) yleinen aktiivisuus Wikipediassa on loppunut tai se on olematonta tai hyvin vähäistä vuoden 2012 puolella (seulojan tulee olla aktiivikäyttäjä)
2) käyttäjällä on ollut seulojaoikeudet pitkään, mutta hän ei ole usean kuukauden aikana seulonut mitään eli selvästi oikeudet eivät ole käyttäjälle tarpeellisia
3) muokkaushistorian perusteella käyttäjä keskittyy tekemään tai parantelemaan muutamia artikkeleja, mutta häntä ei näytä kiinnostavan laajemmin muiden artikkeleiden tila, jolloin hän ei todennäköisesti myöhemminkään tee yhtään ensiarviointia tai arvioi odottavia muutoksia (seulojalla tulee olla kohtuullisen pitkä ja laaja muokkaushistoria)
4) käyttäjä ei ilmeisesti osaa suomen kieltä ollenkaan, joten ei silloin seulontakaan onnistu.
Vaikka näissä tapauksissa käyttämättömistä oikeuksista ei ole mitään haittaa, niin mielestäni aivan selvästi turhia oikeuksia ei tarvitse säilyttääkään. Automaattiseulonta riittää ihan hyvin. Ja tuleepahan myös tämä automaattiseulonta kunnolla koekäytön piiriin. --Pxos (keskustelu) 9. huhtikuuta 2012 kello 00.21 (EEST)[vastaa]

Saksankielisessä Wikipediassa[muokkaa wikitekstiä]

Automaattiseulojan oikeuksien automaattianto[muokkaa wikitekstiä]

Saksankielisessä Wikipediassa on seuraavat automaattiseulojan kriteerit, ja kun ne täyttyvät, ohjelmisto myöntää oikeudet suoraan ilman ihmiskättä (ns. FlaggedRevs autoconfirm):

  • Käyttäjätunnus on vähintään 30 päivän ikäinen.
  • Käyttäjä on tehnyt vähintään 150 artikkelimuokkausta tai vähintään 50 sellaista muokkausta, jotka seuloja on erikseen hyväksynyt tai jotka hyväksytään artikkeliin tehtyjen seuraavien muokkausten yhteydessä.
    Kuitenkin niin, että poistettuja muokkauksia ei lasketa mukaan muokkausten kokonaismäärään ja että kahden viimeisimmän päivän aikana tehtyjä muokkauksia ei oteta huomioon laskennassa. (Tämä kohta nähdäkseni tarkoittaa, että kun jompikumpi yllä olevista rajoista on ylittynyt, ohjelmisto odottaa vielä kaksi vuorokautta ennen automaattiseulojan oikeuksien päällekytkemistä).
  • Käyttäjä on tehnyt vähintään 7 sellaista muokkausta, joiden jokaisen välissä on vähintään 3 päivää.
    (Tämä kohta oman tulkintani mukaan tarkoittaa sitä, että muokkaushistoriasta voidaan löytää seitsemän eri muokkausta, jotka ovat toisistaan kolmen vuorokauden etäisyydellä. Tämän ehdon mukaan muokkauksia on oltava tasaisesti koko tarkastelujaksolla, koska 7 tarkastuskohtaa kertaa 3 päivää on vähintään 21 päivää. Ehto estää sen, että lukumäärää kasvatettaisiin robottimaisesti tekemällä sata muokkausta yhtenä päivänä ja 50 seuraavana, jotta yllä kuvattu raja ylittyisi.)
  • Käyttäjä on muokannut vähintään kahdeksaa eri artikkelia. (Ettei raja täyty vain yhtä lempiaihetta muokkaamalla.)
  • Käyttäjä on kirjoittanut vähintään 20 omaa yhteenvetoa muokkauksistaan (automaattisia yhteenvetoja ei lasketa).
  • Käyttäjätunnusta ei ole koskaan estetty.
    $wgFlaggedRevsAutoconfirm = array(
        'days'                => 30, # days since registration
        'edits'               => 50, # total edit count
        'spacing'             => 3, # spacing of edit intervals
        'benchmarks'          => 7, # how many edit intervals are needed?
        'excludeLastDays'     => 2, # exclude the last X days of edits from edit counts
    // Either totalContentEdits reqs OR totalCheckedEdits requirements needed
        'totalContentEdits'   => 150, # $wgContentNamespaces edits OR...
        'totalCheckedEdits'   => 50, # ...Edits before the stable version of pages
        'uniqueContentPages'  => 8, # $wgContentNamespaces unique pages edited
        'editComments'        => 20, # how many edit comments used?
        'email'               => false, # user must be emailconfirmed?
        'neverBlocked'        => true, # Can users that were blocked be promoted?
    );

Seulojan oikeuksien automaattianto[muokkaa wikitekstiä]

Järjestelmä antaa de-wikissä myös seulojan oikeudet täysin automaattisesti (ns. FlaggedRevs autopromote), kun seuraavat kriteerit täyttyvät:

  • Käyttäjätunnus on vähintään 60 päivän ikäinen.
  • Käyttäjä on tehnyt vähintään 300 artikkelimuokkausta tai vähintään 200 sellaista muokkausta, jotka seuloja on erikseen hyväksynyt tai jotka hyväksytään artikkeliin tehtyjen seuraavien muokkausten yhteydessä. Poistettuja muokkauksia ei lasketa mukaan. Kahden viimeisimmän päivän aikana tehtyjä muokkauksia ei lasketa.
  • Estoloki on tyhjä, eli käyttäjä ei ole milloinkaan ollut estettynä.
  • Käyttäjä on tehnyt vähintään 15 sellaista muokkausta, joiden jokaisen välissä on vähintään 3 päivää. (15 × 3 = 45 päivää)
  • Käyttäjä on tehnyt vähintään viisi artikkelimuokkausta viimeisimmän 30 päivän aikana.
    (Tämä lienee jonkinlainen aktiivisuustesti vanhoille käyttäjätunnuksille, eli vaikka kaikki muut ehdot täyttyisivätkin, niin mikäli käyttäjä ei enää ole lainkaan aktiivinen, seulojaoikeuksia ei anneta automaattisesti.)
  • Käyttäjä on muokannut vähintään 12 eri artikkelia.
  • Käyttäjä on kirjoittanut vähintään 30 omaa yhteenvetoa muokkauksistaan (automaattisia yhteenvetoja ei lasketa).
  • Korkeintaan 3 % käyttäjän muokkauksista on kumottu tai palautettu.
    $wgFlaggedRevsAutopromote = $wmfStandardAutoPromote;
    $wgFlaggedRevsAutopromote['edits'] = 300;
    $wgFlaggedRevsAutopromote['recentContentEdits'] = 5;
    $wgFlaggedRevsAutopromote['editComments'] = 30;

Oikeuksien antaminen käsin saksankielisessä Wikipediassa[muokkaa wikitekstiä]

Yllä kuvattujen automaattisten ehtojen lisäksi saksankielisen Wikipedian ylläpitäjät voivat aina antaa ja poistaa sekä automaattiseulojan että seulojan oikeudet manuaalisesti tarvittaessa. Yleisinä suosituksina ovat seuraavat, jotka eivät kuitenkaan ole sitovia ehtoja:

  • Seulojan oikeudet voidaan antaa käyttäjälle, joka on äänioikeutettu ja on tehnyt 50 muokkausta viimeisen 12 kuukauden aikana, on vähintään 60 päivän ikäinen käyttäjätunnus ja on tehnyt vähintään 200 artikkelimuokkausta.
  • Automaattiseulojan oikeudet voidaan myöntää jopa huomattavasti pienemmän kokemuksen perusteella, kunhan on varmistuttu siitä, että käyttäjän tekemät muokkaukset ovat rakentavia.



Uusia automaattiseulojia[muokkaa wikitekstiä]

Käyttäjä:Floscuculi[muokkaa wikitekstiä]

Ehdottaisin, oikeuksia Käyttäjä:Floscuculille. Tuottaa nopealla tahdilla uusia artikkeleita. linnea (keskustelu) 9. heinäkuuta 2012 kello 03.05 (EEST)[vastaa]

Pistin automaattiseulojaksi. --Zache (keskustelu) 9. heinäkuuta 2012 kello 04.28 (EEST)[vastaa]

Käyttäjä:Nucatum amygdalarum[muokkaa wikitekstiä]

Ehdottaisin kyseiselle käyttäjälle autoseulontaoikeuksia. Muokkauksia ei ole ollut vielä kamalasti, mutta tähän saakka kaikki asiaa ja asiantuntevia. linnea (keskustelu) 15. heinäkuuta 2012 kello 22.06 (EEST)[vastaa]

Pistin automaattiseulojaksi. Mietin jo aikaisemminkin että vois pistää. --Zache (keskustelu) 15. heinäkuuta 2012 kello 22.14 (EEST)[vastaa]

Käyttäjä:Digikim[muokkaa wikitekstiä]

Pitkäaikainen käyttäjä, jolta on tullut luotettavia muokkauksia. - linnea (keskustelu) 22. heinäkuuta 2012 kello 15.46 (EEST)[vastaa]

Käyttäjä:OITi[muokkaa wikitekstiä]

Nimi muistiin. --Pxos (keskustelu) 3. syyskuuta 2012 kello 22.45 (EEST)[vastaa]

Annoin oikeudet. Sen verran tekee nyt hyviä uusia artikkeleita, että niitä on saanut arvioida liukuhihnalta.--Tanár 4. syyskuuta 2012 kello 21.15 (EEST)[vastaa]


Harhaanjohtava nimi[muokkaa wikitekstiä]

Pitäisikö tämä olla "Automaattiseulottu", passiivissa? Nykyisestä saa äkkiseltään sen kuvan, että tähän käyttäjäryhmään kuuluvat käyttäjät voivat tehdä aktiivisesti jotain. --Harriv (keskustelu) 6. maaliskuuta 2013 kello 15.04 (EET)[vastaa]

Ei minusta, koska käyttäjää itseään ei ole automaattiseulottu vaan hän seuloo automaattisesti omat muokkauksensa. Automaattiseuloja on sellainen, jonka tekemät muokkaukset järjestelmä merkitsee automaattisesti silmäillyksi. Kaikki käyttöoikeudet ovat muodossa "tekijä". Saksawikissä termi on "passiivinen seuloja" (Passiver Sichter). --Pxos (keskustelu) 6. maaliskuuta 2013 kello 20.19 (EET)[vastaa]
Jos automaattiseuloja seuloo omat muokkauksensa, "itseseuloja" olisi selkeämpi. Minullekin "automaattiseuloja" oli aluksi käsittämätön nimitys. "Autoseuloja" olisi minusta myös parempi kuin nykyinen. --Savir (keskustelu) 6. maaliskuuta 2013 kello 20.33 (EET)[vastaa]
Aiempaa keskustelua asiasta löytyy tästä. --Pxos (keskustelu) 6. maaliskuuta 2013 kello 20.36 (EET)[vastaa]
Tämä termi on tuottanut useamman kerran jo tunteen "mitä tämä tarkoittaa" ja asia on pitänyt tarkistaa (Googlella löytyi helpoiten muuten selitys, käyttäjäoikeussivulla olisi hyvä olla linkit jotenkin) Muista käyttäjäoikeustasoista välittämättä, tämä on mielestäni huonosti nimetty. Tai kuten eräs Pxos totesi: "Eihän se nyt mikään hyvä ole". --Harriv (keskustelu) 6. maaliskuuta 2013 kello 23.34 (EET)[vastaa]
Googlesta? Voithan itse lisätä tarvittavat linkit. Mikä on käyttäjäoikeussivu? Ai se missä annetaan käyttäjäoikeuksia? Esimerkiksi IP-estoista vapautetulle ei ole kunnollista selityssivua eikä edes käytäntöä siitä, kenelle tuo oikeus voidaan antaa. Joka tapauksessa kannatan Savirin ehdotusta "autoseuloja". Se on samankaltainen kuin "autoreview" eikä poikkea liikaa aiemmasta muodosta. Jos hakisin itselleni sopivaa kompromissia, ehkä "autoseulottu" voisi olla sellainen, joka ei kenties olekaan mikään paha. Tosin ihan yhtä lailla senkin selitys pitää hakea Googlesta, jos ei siitä ole ennen kuullut. --Pxos (keskustelu) 7. maaliskuuta 2013 kello 00.53 (EET)[vastaa]
Toisaalta passiivimuodon huonouden huomaa seuraavasta: Wikipediassa on 225 auto(maatti)seulojaa vs. 387 autoseulottua. Käyttäjiä ei siis ole autoseulottu. --Pxos (keskustelu) 7. maaliskuuta 2013 kello 00.57 (EET)[vastaa]
Nimi on kyllä itselle käsittämätön. Joka kertaa pitää tarkistaa, että kummat ovat seulojia ja kummat automaattiseulojia. "Seuloja" viittaa jotenkin aktiiviseen rooliin ja sitähän tämä ei ole. Automaattiseulottu olisi selkeämpi. --Otrfan (keskustelu) 13. lokakuuta 2013 kello 11.41 (EEST)[vastaa]
minusta tuon automaattiseuloja-termin voisi vaihtaa. Siitä on tullut nyt useamman kerran kommenttia joten se on ilmeisen huono nykymuodossaan. Toinen ajatus mikä tuli tässä mieleen on, että pitäisikö kahvihuoneessa pitää galluppi/keskustelu uudesta termistä? Ihan vain siksi, että siinä samalla tiedotettaisiin termin muutoksesta ja ehkä hyvällä tuurilla saataisiin ehdotuksia onnistuneista käännöksistä. --Zache (keskustelu) 13. lokakuuta 2013 kello 11.59 (EEST)[vastaa]
Palautteen perusteella muutos on tarpeen. Tuo a-seuloja --> a-seulottu olisi kovin kevyt muutos, jossa sana säilyisi melkein entisen kaltaisena eikä muutosta juuri edes huomaisi. Laajempia muutoksia (itseseuloja, vakiokäyttäjä) en kyllä kannata. --Pxos (keskustelu) 13. lokakuuta 2013 kello 12.08 (EEST)[vastaa]
No minäpä rupean muuttamaan tätä muotoon "automaattiseulottu" kun sitä on kaksi käyttäjää ehdottanut eikä se ole iso muutos. --Pxos (keskustelu) 13. lokakuuta 2013 kello 15.30 (EEST)[vastaa]
Mä voin varmuuden vuoksi kannattaa kolmantena. Hyvä juttu, kiitos kun viitsit. --Tappinen (keskustelu) 13. lokakuuta 2013 kello 15.37 (EEST)[vastaa]

Automaattiseuloja statuksen poistaminen?[muokkaa wikitekstiä]

Viitaten parin automaattiseulojan muokkaussotaan ja sitä edeltäneisiin muokkauksiin, mikä on peruste poistaa automaattiseulontastatus? --Harriv (keskustelu) 2. toukokuuta 2013 kello 19.14 (EEST)[vastaa]

Ei tästä kai ole mitään kirjoitettua käytäntöä. Vain parilta käyttäjältä on muistaakseni poistettu autom.seulojaoikeudet, koska he ovat myöhemmin osoittautuneet "ösldpaskasd346q3"-sotkijoiksi. Nythän kyseessä on asialliset vakiokäyttäjät, jotka ovat seuloja-statuksestaan (toinen sotaherra on seuloja, toinen automaattiseuloja) huolimatta ajautuneet kumoussotaan, mutta muuten heidän muokkauksensa ovat asiallisia. Toisaalta, mikäli tarkoituksena olisi saavuttaa sellainen tilanne, että seulojat eivät kykenisi yhdessä artikkelissa merkitsemään omia muokkauksiaan tai kumouksiaan automaattisesti seulotuiksi, tähän sopii paremmin sysop-vakautus. Tällöin kaikki artikkeliin tehdyt muokkaukset, jotka ovat muiden kuin ylläpitäjien tekemiä, jäävät odottamaan arviointia, jonka voi tehdä vain ylläpitäjä. Tässä kyseisessä tapauksessa käyttäjät eivät ole käyttäneet automaattiseulojan oikeuksia väärin, koska niitä ei voi tietoisesti käyttää napinpainalluksella. --Pxos (keskustelu) 2. toukokuuta 2013 kello 23.02 (EEST)[vastaa]
En ajatellutkaan että tässä olisi näiden oikeuksien suhteen mitään väärää (muokkaussota on toki molemmilta virhearvio), mutta tulipa mieleen että missä menee se raja että on parasta ottaa pois seulojaoikeuksia. Periaatteessahan automaattiseulojan pitäisi olla käyttäjä jonka muokkauksia ei ole syytä tarkistaa. --Harriv (keskustelu) 2. toukokuuta 2013 kello 23.21 (EEST)[vastaa]
Tein seulojien käyttöoikeusasioista laajan taulukon viime joulukuussa (vuosi kulunut seulonnan tullatupsahduksesta) ja siihen meni niin kauan aikaa, että tuskin enää ryhdyn vastaavan laajuiseen puuhaan, mutta joulukuuhun 2012 mennessä automaattiseulojaoikeudet oli poistettu kaksi kertaa sellaisilla perusteilla, jotka liittyvät käyttäjän muokkauksiin: [1] ja [2]. Muut oikeuksien poistot liittyvät joko siihen, että mielestäni kauan sitten lopettaneita käyttäjiä ei olisi ollut pidettävä automaattiseulojina (asia on sittemmin muuttunut) tai sitten "rasti väärään ruutuun" -virheisiin. --Pxos (keskustelu) 3. toukokuuta 2013 kello 00.02 (EEST)[vastaa]
Minusta automaattiseulojan/seulojan oikeudet on hyvä poistaa jos käyttäjä tekee selvästi pahantahtoisia muokkauksia (muuttaa tietoja virheellisiksi tai tekee tekijänoikeusrikkeitä). Täällä on kuitenkin on ollut muutamia käyttäjiä joiden muokkaukset ovat pääosin hyviä ja sitten välissä on ollut kaikenlaista epämääräistä. En kuitenkaan esimerkiksi olisi poistamassa automaattiseulojaoikeuksia sen takia, että käyttäjä tekee lähteettömiä muokkauksia jos muokkaukset ovat muuten ilmiselvästi hyviä. Täällä esimerkiksi on ollut rajatapauksina Käyttäjä:God fist 95 joka kirjoittaa lähteetöntä sisältöä ja Käyttäjä:Santtu37 jonka ongelmana on ollut käännösvirheet englanninkielistä aiheista kirjoitettaessa.
Olen kuitenkin aika skeptinen sen suhteen, että he alkaisivat tuottaa paremmin läheistettyä sisältöä tai paremmin käännettyä sisältöä pelkästään lisäämällä kyttäämisen ja nillityksen määrää. J aikansa seurailivat Santtu37:n artikkeleita ja kielenkäyttö meni yleisesti touhussa aika karuksikin jonka jälkeen luin ja editoin Santtu37:n tekemiä uusia artikkeleita periaatteella, että Santtu37 saa tehdä uuden artikkelin vasta sitten kun edellinen on OK. Se toimi tavallaan, mutta en minä ainakaan jaksa tai halua vahtia käyttäjiä joten jotain paremmin skaalautuvaa pitäisi keksiä. --Zache (keskustelu) 3. toukokuuta 2013 kello 09.37 (EEST)[vastaa]