Keskustelu Wikipediasta:Artikkelin elinkaari

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Hei mikäs tämän mielipiteen eteneminen on? Tai siis, onko konkreettisia ehdotuksia? Mielestäni Teemasivut olisi hyvä nostaa etusivulle, mutta vain sellaiset teemasivut jotka ovat kunnossa. Teemasivuja kannattaa kehittää automaattisesti päivittyviksi. Muokkasin Teemasivu:Biologia niin, että siellä vaihtuu kuvat ja artikkelinostot päivämäärän tai viikkonumeron mukaan. Tällä tavalla teemasivun voi unohtaa vaikka vuodeksi ja siellä vaihtuvat tietyin väliajoin sisältö, eikä ole aina samaa. Tässä on tietysti vielä kehittämistä ja paras olisi jos oikeasti voitaisiin tarjota tuoretta sisältöä. Hienoa olisi, jos voisi ottaa artikkelinostoksi vaikka aina uusimman aihepiirin arvioidun artikkelin, mutta tälläisen systeemin luominen taitaa olla todella hankalaa. Tekstiksi voisi kuitenkin ottaa aina ensimmäisen kappaleen artikkelista ja kuvaksi ensimmäisen kuvan. En kyllä ehkä suostu vielä luopumaan teemasivuista. Linnea (keskustelu) 11. kesäkuuta 2012 kello 20.19 (EEST)Vastaa[vastaa]

Ainoa konkreettinen ehdotus tällä hetkellä lienee se, että pistettäisiin kunnossa olevat teemasivut näkyville selaa luokittain -sivulle. Muuten tuo ei taida olla sen suuremmin edennyt. Artikkelinostojen suhteen, niin ongelma on siinä että nykyisellään artikkelien aihepiiriä on hyvin hankala automatisoidusti tunnistaa. --Zache (keskustelu) 11. kesäkuuta 2012 kello 22.17 (EEST)Vastaa[vastaa]
Oho enpä edes tiennyt tuollaisesta sivusta. Biologian teemasivulle voisi tehdä artikkelinostot esim. sen perusteella mitkä ovat luokassa taksoboksi. Sitten tietysti käsin pitäisi vielä kaivaa muut aiheeseen liittyvät. Pystyisikö sinne metasivulle esim. määrittelemään aihepiiriä mille teemasivulle se kuuluisi? Linnea (keskustelu) 11. kesäkuuta 2012 kello 22.46 (EEST)Vastaa[vastaa]
Yritin puolitoista vuotta sitten tehdä automatisointua organisointia erillaisten sääntöjen avulla ja yksittäisissä aihepiireissä se toimii. Eli vaikka biologian teemasivulle pystyy tekemään säännän, että siihen kuuluu artikkelit jotka ovat näiden luokkien alla ja sisältävät mallineen Z. Käytännössä tagasin luokkia kuulumaan tiettyihin aihepiireihin navigointiboksien avulla (esim. videopelit-luokka) Tuo vähän kusi siihen, että se oli liian työlästä toteuttaa yleispätevästi. Yksi keskustelu asiasta on täällä, eli idea tuossa olisi että lisätään LA/HA/SA-mallineeseen parametri joka kertoo mihin aihepiiriin artikkeli kuuluu. Arvioinnin yhteydessä tuo parametri sitten täytettäisiin. --Zache (keskustelu) 12. kesäkuuta 2012 kello 02.34 (EEST)Vastaa[vastaa]
Mjooh, no tein tuollaisen tiivistelmälistan kaikista taksoboksin sisältämistä arvioiduista artikkeleista. Tuota voi käyttää seuraavasti:
  1. Arpoo yhden arvioidun artikkelin (listassa on tosin vain 100 artikkelia): {{Käyttäjä:ZacheBot/hakemisto/Biologia/tiivistelmät}}
  2. Näyttää listan kaikista tiivistelmistä {{Käyttäjä:ZacheBot/hakemisto/Biologia/tiivistelmät|Kaikki=Kyllä}}
  3. Asettaa oman tulostusmallineen: {{Käyttäjä:ZacheBot/hakemisto/Sotahistoria/tiivistelmät||Tulostus=Malline:Teemasivun artikkelitiivistelmä/Sotahistoria}}
Toinen juttu mikä generoituu on ihan arvioidut artikkelit lista. Listat eivät päivity käsin, koska ne tukeutuvat toolserveriin joka on totaalisen ylikuormitettu tällä hetkellä eikä turhaan kannata pyörittää siellä juttuja. Se ongelma tässä on, että vaikka kaikenlaisia tuollaisia listoja on suhteellisen helppo tehdä, niin tuo ei skaalaudu yleispäteväksi ratkaisuksi. Kaikille teemasivuille pitää tehdä omia erillisiä purkkaratkaisujaan jne. Toinen on, että mediawiki ei hanskaa hirveän hyvin sivuja jotka ovat yli 100kilotavun joten tiivistelmien kasaaminen yksittäisille sivuille ei ole pidemmän päälle toimiva ratkaisu. --Zache (keskustelu) 12. kesäkuuta 2012 kello 13.01 (EEST)Vastaa[vastaa]