Keskustelu:Woikoski
Imatran vanha kaasutehdas[muokkaa wikitekstiä]
Imatralla toimi vielä ainakin 60-luvulla ilmakaasutehdas, joka valmisti ilmasta kompressoimalla ja jäähdyttämällä kaasuja (kylmätislaus). Kaasutehdas sijaitsi Imatrankosken voimalaitoksen läheisyydessä, alueella jossa on myös Imatran vanha Ovako terästehdas (Kupari kaupunginosa Imatralla). Toiminta kaasutehtaalla kai loppui konkurssiin/yrityskaappaukseen tai onnettomuuteen joskus 70-luvulla?
Tietääkö joku tästä Imatran vanhasta kaasutehtaasta jotain? Milloin kaasutehdas on aloittanut toimintansa ja toiminut? Netistä ei tunnu löytyvän tietoja tästä kaasutehtaasta.
Tehdas valmisti ainakin hitsauksessa käytettävää happikaasua. Olen itse joskus 60-luvulla ollut mukana kun tyhjiä hitsaushappipulloja täytettiin tällä kaasutehtaalla. Ne sai mukaan saman tien täytön jälkeen. Pullot olivat tosi kylmiä ja täytössä keränneet jäätä ja huurua kaasupullon kaulaosaan happikaasun kylmyyden johdosta. Tämä kaasutehdas lienee tarvinnut melkoisesti läheisen Imatran voiman sähkötehtaan tuottamaa sähköä, kuten alueella ollut terästehdaskin. Lisäksi siellä mahdollisesti on valmistettu asetyleeni-hitsauskaasua kalkkikarbidista. Myös kalkkikarbidin valmistus vaatii paljon sähköenergiaa. Kalkkikarbidia valmistetaan kalkista ja hiilestä sähkön avulla. Lisäämällä vettä näiden kalkkikarbidikivien päälle saadaan asetyleenikehittimellä suoraan asetyleenikaasua hitsaukseen. Toinen tunnettu tuote jota voidaan valmistaa sähkön avulla on piikarbidi (Sic). Tuote tunnetaan paremmin carborundum nimellä. Sitä käytetään teräksen hiontaan. Typestä ja hiilestä on sähkön avulla valmistettu sodanaikana myös syanidikaasua. Lappeenrannan Paraisten Kalkkitehdas Oy on varmaan toimittanut kalkkia karbidivalmistukseen. Muistan että tätä kalkkikarbidia oli saatavilla jostain. Lappeenrannassa sijainnut Kaukas Oy on mahdollisesti valmistanut tai valmistuttanut myös piikarbidi hiomakiviä. Kaukas Oy omisti myös Joutsenossa olleen Joutseno Pulp tehtaan. Mahdollisesti Joutsenossa tai Imatralla on ollut piikarbidi, kalkkikarbidi ja syanidikaasuvalmistusta sodanaikana tai myöhemminkin yhteistyössä muiden teollisuuslaitoksien kanssa. Nykyisiä kaasunvalmistajia Suomessa on netin mukaan vain AGA ja Woikoski ryhmät. Woikoski Oy:llä on netin mukaan Imatralla toimintaa, muttei kait kaasun tuotantoa ja tuotantolaitoksia? Woikoski Oy:n antamat osoitetiedot Imatran toimipisteeseen eivät täsmää ja annettua osoitetta ei löydy. Muutoinkin 60-luvulla Imatralla ollut kaasun tuotanto oli kai eri ryhmän hallinnoimaa kuin Woikoski Oy tuottama kaasu Voikoskella Mäntyharjulla? Voisiko joku tehdä osion näistä vanhoista kaasutehtaista? Lisäksi näyttää historiallisesti että mm. kaasunvalmistus on ollut teollisuusruukkien yhteistyökuviossa voimakkaasti mukana. Voisiko tässä yhteydessä esitellä myös ruukin synenergiaa muiden teollisten oheistuotteiden ja toiminteiden osalta? Oma lukunsa on sitten vielä historiallinen sotateollisuus omine kauheuksineen ja tarpeineen. 85.78.141.189 6. syyskuuta 2011 kello 20.14 (EEST)
Jotain tietoa joka on löytynyt kirjallisuudesta, netistä tai asiaa tietäviä jututtamalla[muokkaa wikitekstiä]
Woikosken Imatran tehdas on edelleen toiminnassa, nyt vain myyntipisteenä. Tehdas aloitti kun vanha Viipurin happitehdas jäi rajan taakse, ilmeisesti alkuperäinen pienempi koneisto oli rajan takaa evakuoitu, 1955 laitosta laajennettiin ja sinne asennettiin isompi koneisto. Pullotetun hapen lisäksi koneisto teki myös typpeä. Tuo koneisto kävi ilmeisesti sitten tekniikaltaan vanhaksi, vuonna 1980 pihalle asensivat säiliön ja höyrystimen jolla nestemäistä happea höyrystettiin ja ajettiin kaasupulloihin, ihan samalla tavalla kuin nykyisinkin kaasupullot täytetään. Tuo oli toiminnassa jonkun aikaa, ilmeisesti joskus 1990-luvun alussa täyttökin loppui ja toimipiste jäi pelkäksi myyntipisteeksi.
Sähkönkulutuksessa olet oikeassa, ilmakaasujen tuotannon (happi, typpi, argon, mahdollisesti isoissa yksiköissä marginaalisemmat mutta siksi sitäkin arvokkaammat kaasut) avainkustannus kun nimenomaan on sähkö, ilma on ilmaista ja jäähdytysvesi ym. ilmeisesti aika marginaalinen menoerä. Prosessihan perustui ilman nesteyttämiseen ja tislaamiseen todella alhaisessa lämpötilassa. Asetyleeniä tuolla ei käsittääkseni ole koskaan tehty.
Woikoskella oli lyhyen aikaa myös vettä ultrapuhtaaksi hapeksi ja vedyksi elektrolysoinut laitos entisellä Finvalcolla joka on nykyisin Kerta-talona. Toiminta loppui samalla kuin kuvaputkien teko.
Woikosken Teppanalan toimipisteen vieressä on myös Agan tehdas. Tuossa historia on säilyneen tiedon mukaan moninaisempi. 1950-luvulla keksittiin ja kokeiltiin miten happi soveltuu teräksen tekoon. 1960 Ovakon terästehdaskin sai oman pienen happitehtaan viereensä, punatiilinen rakennus joka on vieläkin jäljellä. Tuo laitos oli kapasiteetiltaan paljon Woikoskea isompi, suurin osa hapesta meni suoraan putkea pitkin tehtaan prosessiin mutta laitos täytti myös Ovakon omat happipullot. 1965 tuolla laitoksella tapahtui räjähdys jossa vältyttiin henkien menetykseltä mutta kolme loukkaantui pahasti ja laitos seisoi puolisen vuotta. Samoin 1969 laitoksen hoitaja sai pullojen täyttöä aloittaessaan sirpaleet käteensä kun venttiili räjähti.
Tuo laitos oli kuitenkin auttamattoman pieni, 1965 Ovako rupesi ostamaan happea entiseltä Enso-Gutzeitin Imatrankosken tehtaalta jossa oli säästynyt happikoneisto metanolitehtaalta joka oli 1949-1957 kestänyt kokeilu, prosessi ei kannattanut. Tuo happikoneisto oli samassa rakennuksessa joka edelleen hallitsee Enson entistä tehdasaluetta ja siitä vedettiin putki Ovakolle. 1976 tuo koneisto myytiin Woikoskelle Mäntyharjulle varakoneeksi ja on purettu jo sieltäkin pois. Silloin Ovakon happitehtaan viereen tuli nestesäiliö ja toiselta firman happitehtaalta Koverharista Aga rupesi kuskaamaan nestemäistä happea säiliöön ja siitä se höyrystettiin kaasuksi ja putkistoon Imatran tuotantoa täydentämään. Imatrankin happitehdas alkoi mennä vanhaksi ja 1986 se laitettiin seisomaan ja siirtyivät kokonaan muualta tuotuun happeen. Säiliöiden ja höyrystimien kapasiteettia lisättiin.
Tuo vaihe kesti vuosiin 1995/6, silloin Messer Griessheim alkoi valloittaa Suomen markkinoita ja rakensi Imatralle ilmakaasutehtaan mistä tulee hapen lisäksi typpeä ja argonia, kaikkia kaasuja sekä nesteenä että kaasuna. Kaasut menevät putkia pitkin suoraan Ovakon tuotantoon. Aikoinaan kaasuntuotannossa suuruuden ekonomia kannatti, joka laitoksella piti olla miehitys jne. Nyt vuosikaudet myöhemmin pienetkin kaasutehtaat ovat tekniikan kehittymisen, automaation ja kaukokäytön takia tulleet uudelleen kannattaviksi. Isoakaan tehdasta ei tarvita pyörittämään kuin muutama ammattilainen jotka voivat olla päivävuorossa ja töissä ollessaankin joskus jopa muilla tehtailla töissä. Lisäksi kaasujen tuottaminen lähellä kuluttajaa on turvallisempaa koska liikenneonnettomuuksien riskit ja kaasujen purku- ja täyttövaiheet jäävät pois. Muistaakseni juurikin kemikaalien täyttö- ja purku ovat yleensäkin tilastollisesti riskialtteimmat vaiheet kemikaalien käsittelyssä. Samoin juurikin ilman tislauksessa sähkönkulutus on ratkaisevaa ja kun kaasu pitää suurissa erissä kuljettaa nesteenä niin kulutus senkuin lisääntyy kun ilma pitää jäähdyttää ja lämpöä poistaa vielä fysiikan lakien mukaan niin paljon että ilman saa nesteeksi.
Messer yritti 11v, tuloksena joka vuodelta taloudellisia tappioita ja eräältä vuodelta melkein ilmaan lentänyt täyttölaitos Tuusulassa. Laitoksen henkilökunnan omien viritysten takia happipullo hajosi v.2005 täytössä, täyttäjä sai pahat palovammat (työvaatteet syttyivät palamaan ja puolet ihosta paloi) ja tehtaalle tuli räjähdysvaara kun kaasumainen happi purkautui hallitsemattomasti. Tapauksesta yritys sai tuomion ja rangaistuksen mutta pari syytteessä ollutta esimiestä saivat tuomion ilman rangaistusta, syynä se että Messerin Suomen toiminnot olivat niin sekalaisesti johdettuja että todellisia edellytyksiä tietää johtamisvastuusta ja toteuttaa johtamista ei ollut.
Melko pian tuon onnettomuuden jälkeen Messer päätti vetäytyä Suomesta, keskittyä itä-Euroopan bisneksien kehittämiseen ja myi Suomen toimintonsa (mm. Imatran ilmakaasutehdas) Agalle. Samalla Messerin 300bar pullot hävisivät Suomesta ja vanha 200bar paine tuli niiden tilalle.
Nyt kaasupullobisneksiin on yrittämässä Air Liquide joka on Suomen toimintojen osalta entinen Polargas joka taas on peruja Kemiran kaasubisneksistä. Tuo yritys on toiminut Suomessa todella pitkään mutta keskittynyt suuriin teollisuustoimituksiin ja jäänyt siten suurelle yleisölle tuntemattomaksi. Saa nähdä miten heidän kaasupullobisnekselle käy, toivottavasti hyvin. Kilpailu on hyväksi alalle kuin alalle ja pienten firmojen ostelulla isot firmat saavat liian suuren edun kilpailijoihin nähden ja jopa monopolin. Sitten kun kaikki tieto laitetaan yrityssalaisuuksien taakse niin eipä kannata ihmetellä mikseivät nuoret hakeudu alalle. Kommentin jätti 85.76.207.240 (keskustelu)